Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa

Forest Mage on luettu, mutta kirjoitanpa ensin tästä aiemmin Teettärien lukupiirissä luetusta novellikokoelmasta. Sari Peltoniemi on yksi suomalaisista lempparikirjailijoistani, tykkään hänen tyylistään kirjoittaa ja hän kirjoittaa sujuvasti ja hyvää kieltä. Hän oli muuten aikoinaan Noitalinna huraa! -yhtyeen laulaja ja sanoittaja ja on kirjoittanut muun muassa laulun Pikkuveli.

Olen aiemmin lukenut pari Peltoniemen kirjoittamaa nuortenfantasiaa, Hämärän renki (2009) ja Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011), muistan että tykkäsin tuosta uudemmasta erityisesti. Vuonna 2005 julkaistu Ainakin tuhat laivaa on jäänyt lukematta, niinpä otimme sen lukupiirikirjaksi. Kirja jakautuu kahteen osaan, se sisältää neljä novellia otsikolla Muualta ja neljä novellia otsikolla Täältä. Minua miellyttivät enemmän täältä olevat kertomukset, vaikka Varis-klaanin pojat muualta-osiossa oli kyllä ihana.

Jos jonkun lempinovellin mainitsen, niin eniten tykkäsin ehkä novellista Tyttö, joka ei halunnut tietää.

”Hän yritti suojautua ja me yritimme suojella häntä niinkuin Prinsessa Ruususta. Mutta Ruususen aikoihin värttinöitä oli yksi ja meidän maailmassamme kuljetaan värttinöiden päällä.”

Peltoniemen kirjoja kannattaa ehdottomasti lukea! Tykkään novellikokoelmista yleensäkin, että jos miettii mistä aloittaa niin vaikka tästä. Minä niin tykkään tällaisista kirjoista joita voi lukea hiljaa hymyssä suin ja kauniista kielestä ja tarinoista nauttien.

”Äiti oli aina ollut ihmeellinen kimppu valittamista ja välittämistä.”

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (ja ihan vähän siivoamisesta…)

Uusia kirjoja on jo useampi luettavana, eli jospa kirjoitan parista jo aiemmin luetusta, että joku järjestys säilyy. Kaikista alkuvuonna luetuista kirjoista en tänne kirjoittele, vaikka niitä ei järin monta olekaan ollut… Helmikuussa luetut Lymyvuoren peikot, Kuningas Tulle ja Ruohometsän tarinoita olivat kivoja kirjoja, erityisesti tykkäsin Kuningas Tullesta. Se on Irmelin Sandman Liliuksen 70-luvulla kirjoittama lastenkirja, jonka satuin bongaamaan kirjaston poistomyynnistä. Jatko-osakin on muistaakseni hyllyssä. Kirjailijasta voi lukea lisää vaikka Risingshadow’n sivulta.

Teemestarin kirjasta puolestaan sanon pari sanaa. Emmi Itäranta voitti tällä kirjalla Teoksen suuren fantasia- ja scifikirjoituskilpailun reilu vuosi sitten ja kirja on hänen esikoisromaaninsa. Tykkäsin kovasti, kirja on sujuvasti kirjoitettu, siinä on paljon oivia oivalluksia ja tarina oli kiehtova. Kirja kertoo siitä, millainen voisi olla pelottava tulevaisuumme kun vesi on loppumassa. Silti kirja on kuitenkin hyvin kaunis, eikä yhtään ahdistava. Tietysti teemestarin näkökulma tuo vielä lisäarvoa tällaiselle teen rakastajalle.

En tykkää kirjoitella tänne kirjojen juonesta, kun en itsekään lue juonikuvauksia etukäteen. Minusta ne paljastavat usein liikaa ja yllätyksellisyys häviää. Sitä paitsi tämä ei edelleenkään ole kirjablogi, vaan lukupäiväkirja :)

PS. Päivän siivousvinkki: Latasin kehutun Evernoten ja opettelen käyttämään. Tämä on toinen yritys, en välttämättä ekalla kerralla lämpene uusille ohjelmille. Toimii sekä puhelimessa että koneessa ja sinne saa talteen suurinpiirtein kaiken säästämisen arvoisen. Tosi helppo napata tietoa talteen nettisivuilta ja sähköpostista voi lähettää viestit suoraan Evernoteen. Haaveissa on siivota paperisaaste, eli aion skannata harvat säilytettävät paperit ja tallettaa sähköisesti. Mutta kuten muussakin siivouksessa, kaikki alkaa sähköpostiin (ja taloon…) tulevan tavaran määrän minimoimisesta, mikä myös on alkanut. Henkisesti olen valmistautunut tähän koko kevään, ihanaa päästä tositoimiin ja aloitinpa sitten tästä koneesta kuumeen vuoksi.

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Teettärien lukupiirissä luemme ystävän kanssa kirjan kuukaudessa. Sitten juomme yhdessä teetä ja keskustelemme erittäin henkeviä, aivan ihanaa! Luemme normaalisti aikalailla erityylisiä kirjoja ja niinpä olemme valinneet kirjat suurinpiirtein vuorotellen, jotta ajatukset tuulettuvat.

Hytti nro 6 oli vuoden ensimmäinen. En ole lukenut ensimmäistäkään Liksomia aiemmin ja tämäkin olisi ilman teetä jäänyt lukematta. Muistui niin mieleen oma junamatka Neuvostoliittoon kahdeksankytäluvulla.

”Monessa mutkassa leijui jonkinlainen murhe.”

Myös Teettärien lukupiiri on sitä mieltä, että tämä on Finlandiansa ansainnut. Kirja siis voi olla hyvä ja siitä voi tykätä, vaikka ei sen henkilöhahmoista tykkääkään. Kyllä Liksom kirjoittaa taitavasti! Vähillä sanoilla välillä, ja rumillakin, voi saada aikaan kaunista tekstiä.

”…uniset silmät, kuiva haiseva suu, hytissä unen tahmea löyhkä, hengittämätön ikkuna, hiljaiset teelasit pöydällä, vaienneet muruset lattialla.”