in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa minulle tärkeille asioille – kirjoittamiselle, lukemiselle, juoksulle, joogalle, käsitöille, kissoille ja ihmisille.

Siivottuja sanoja

Jahuu, yksi organisointitavoite on nyt saavutettu! Keväästä asti olen tuijottanut kirjahyllyä olohuoneessa ja miettinyt. Hitaasti ja vakavasti olen pohtinut, että minkälainen kirjahylly tuottaa eniten iloa vai tarvitaanko kirjahyllyä ollenkaan? Tällaisia asioita ei tosiaankaan päätetä hätiköiden, hui, pois se minusta.

Kirjahylly on ollut ongelma haaste siitä syystä, että siinä on ollut liikaa kirjoja ja erityisesti muuta tavaraa. Se on pursunnut kirjoja, päällekkäin ja peräkkäin, vinossa ja vinksinvonksin. Kirjoja on ollut parillakin hyllyllä kahdessa rivissä ja jokaisella hyllyllä on kirjojen päällä ollut lisää kirjoja tai valokuvia tai keskeneräisiä käsitöitä tai epämääräistä sälää matkalla jonnekin.

Kaaoksen näkeminen on lähinnä ärsyttänyt ja tietysti vaikeuttanut kirjojen käsittelyä ja löytämistä, vaikka itse hyllystä olen aina tykännyt. Halusin aikoinaan juuri tällaisen yksinkertaisen kirjoille tarkoitetun kirjahyllyn, en varastointipaikkaa koriste-esineille tai tilaa telkkarille (meidän telkkari on sitä paitsi työhuoneessa eikä olohuoneessa).

Pohdinnan tuloksena syntyivät seuraavat toisiaan ruokkivat periaatteet (varoitus – luvassa lähes julistamista):

  • Lukukokemus on minulle tärkeämpää kuin kirjan omistaminen.
  • Uusia kirjoja ei hankita kuin jostain äärettömän perustellusta syystä. Suomenkieliset saa kirjastosta ja enkunkieliset ostan Kindle-versiona.
  • Kirjahylly on uudestaan ja uudestaan luettavia tai muuten jatkuvassa käytössä olevia kirjoja varten.
  • Kaikki muut kirjat poistetaan, eli myydään tai annetaan eteenpäin.
  • Kirjahyllyn pitää olla kaunis, jotta sen näkeminen tuottaa iloa ja sieltä on helppo ottaa kirjoja.
  • Kirjahylly on kaunis silloin kun siinä on vain kirjoja ja ne ovat yhdessä rivissä siististi.

Ihan täydellinen hyllyn sisältö ei ole, mutta en olekaan perfektionisti. Hyllyssä on vieläkin sellaisia kirjoja jotka eivät täytä kriteereitä, mutta laitetaan suuret linjat kuntoon ensin. Laskinpa huvikseni, että hyllykokonaisuus koostuu 18 hyllytasosta, jotka sisältävät armottoman siivouksen jälkeen karkeasti arvioiden seuraavaa:

  • 2 hyllyllistä valokuva-albumeita ajalta ennen digikameraa (digitointi jossain vaiheessa?)
  • 1 hyllyllinen nuottikirjoja / nuotteja (käytössä)
  • 1 hyllyllinen kahdeksan eri kielen sanakirjoja / kielioppikirjoja (käytössä)
  • 4 hyllyllistä vieraskielisiä kirjoja (pääasiassa enkunkielistä fantasiaa ja ranskankielisiä kirjoja)
  • 1 hyllyllinen ristipistokirjoja (jäljellä enää parhaat, ne joista oikeasti teen jotain)
  • 1-2 hyllyllistä erilaisia tietokirjoja (näistä osa vielä lähtee, mutta osa jää, kuten luonto-oppaat)
  • 2-3 hyllyllistä lasten-/nuortenkirjoja (suurin osa lähtenee aikanaan teinien mukaan)
  • 3-4 hyllyllistä mummin ja hänen vanhempiensa vanhoja kirjoja (ainoa ryhmä jossa on myös selkeästi omistettavia)
  • Vajaa puoli hyllyllistä kirjaston kirjoja ja loput jotain (?)

Pari huomiota tein matkan varrella. Ensinnäkin haloo, kirjaston kirjat säilyvät kirjastossa vallan mainiosti, niitä ei tosiaankaan tarvitse hamstrata omaan hyllyyn. Tämän seurauksena kasasin kassillisen lukemattomia takaisin kirjastoon vietäväksi.

Toinen ajatus on se, että minkään ei tarvitse olla kiveen hakattua. Hyllyssä olevissa kirjoissa on sellaisia, joista varmasti voin helposti luopua vaikkapa puolen vuoden päästä. Toisaalta siellä on sellaisia, joista voisin luopua nyt heti, mutta jotka kotoa lähtevät teinit ottanevat iloisesti mukaansa muutaman vuoden päästä.

Että ei hätää, pääasia että tavoite on nyt saavutettu. Kirjahyllyssä on vain kirjoja eikä mitään muuta ja ne ovat yhdessä rivissä järjestyksessä. Tänä vuonna kirjat ovat vähentyneet melko lailla, ristipistokirjoja olen myynyt ja muita kantanut kirpparille. Aika voittajaolo nyt juuri!

15 Kommentit »

Tyhjää tilaa

Onpa ollut mukava lukea kommenteista ja kuulla muualta, että tämä organisointi ja yksinkertaistaminen on innostanut toisiakin järkkäilemään! Olen edelleen aivan innoissani jokaisesta epämääräisestä kasasta jonka saan selvitettyä ja jokaisesta kierrätykseen tai roskiin laitetusta minulle turhasta tavarasta ja jokaisesta tyhjästä nurkasta. Kesä varmaankin loppuu ennenkuin kaikki on siivottu, mutta kyllä paljon saan vielä hommaa eteenpäin ennen syksyä.

Osa näistä lehdistä on ollut järjestyksessä jo pitkään, siivoilin niitä joskus viime vuoden puolella. Sama ongelma näissäkin kuin langoissa, eli logistiikkaketju pettää takaisinlaittovaiheessa. Ei tosin niin pahasti kuin lankojen kohdalla. Ongelma on ratkennut sillä millä moni muukin sotku, eli systemaattisesti vähentämällä sisään tulevan tavaran määrää. Näistä hyllyssä jo olevistakin iso osa saa lähteä kiertoon, mutta keskityn nyt ensin näkyvän kaaoksen raivaamiseen, nämä lehdet kun ovat kauniisti järjestyksessä tällä hetkellä kuitenkin.

Kävi sitten niin hullusti, että tällä viikolla siivousintoillessani sain tästä kirjahyllystä kaksi hyllyä tyhjäksi! Tyhjää tilaa! Mieletöntä! Tällaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan ja onpa tuota tyhjää tilaa ihana tuijottaa. Tuumaan rauhassa mitä siihen laittaisin. Siinä voisi olla hyvä paikka vaikkapa korille, jossa säilytän keskeneräisiä käsitöitä.

*****

Organizing, organizing… These contain my stitching magazines and other craft magazines. I’m going to get rid of some of them, but that can wait, as magazines will be waiting nicely hidden. I’ve so much enjoyed getting rid of extra things I don’t need. Someone else likes them and there has also been lots of trash…

While organizing, something amazing happened. I now have two empty shelves! This hasn’t happened for a while, it’s almost a miracle. I think I will place a basket with my WIPs here.

PS. Elena, thank you for the blog award! I will write about it later.

14 Kommentit »

1 DMC, 2 DMC, 100 DMC, 200 DMC…


Huh! Viikon verran olen näitä järkännyt pikkuisen kerrallaan, melkein joka päivä, mutta nyt on järjestys ja pysyy! Melkein tuli uskonpuute välillä, mutta onneksi olen päättänyt, että kaiken voi siivota ja järjestää. Ihan kaiken. Siis myös DMC:n langat, jotka ovat olleet siellä ja täällä. Teoriassa lankatokat ovat olleet laatikoissa, mutta käytännössä niitä löytyi laatikoiden lisäksi erinäisistä koreista ja pusseista, jonne olen jättänyt niitä lojumaan töiden valmistuttua. Välillä tuntui, että nämä eivät lopu koskaan, aina löytyi joku uusi nyssäkkä sekalaisia lankoja! Nyt luulen, että enää ei mistään löydy lankaa.

Kaikki langat ovat pusseissa, jokaisessa pussissa on yksi väri ja jokaisen pussin kylkeen on kirjoitettu värin numero. Pussit on järjestetty kahteen koriin, joihin leikkasin jakopahvit. Ehkä vielä parempi systeemi olisi laittaa langat kannellisiin rasioihin, mutta kun olen päättänyt että yhtään uutta laatikkoa en osta järjestelyprojektiani varten, niin korit saavat kelvata. Sitä paitsi korit mahtuvat sattuneesta syystä täydellisesti hyllyyn päällekkäin. Järjestin langat numerojärjestykseen ja pussien numeroinnin lisäksi merkkasin osan langoista tuollaisilla tukevilla tarralapuilla.

Koreista on nyt helppo ottaa yhteen työhön tarvittavat langat pusseineen käyttöön ja mikä tärkeintä, laittaa työn valmistuttua takaisin järjestykseen! Takaisin laittaminen on ollut se kriittinen kohta tässä logistiikkaketjussa. Paikoilleen laittaminen ylipäätään on se heikoin lenkki missä tahansa logistiikkaketjussani…

*****

I’ve organized my DMC threads, finally! It took a week, on and off, but now they are all in tiny plastic bags, numbered and organized accordingly. Every time I thought I have them all organized, I found another bag of threads somewhere.  But now I think that’s it and I’m happy!

I can’t understand how it has taken me all these years to find a good system for storing these… At some point I just gave up, but now I know that everything can be organized. It just required patience and hard work :)

 

18 Kommentit »

Nappeja ja nauhoja ja sen sellaista

Koko hylly

Ylähylly

Keskihylly

Alahylly

Järjestelin siis eilen(kin) vähän…. Itse asiassa aloitin järjestelemään jotain ihan muuta pientä ja sen seurauksena järjestinkin kamalan määrän ristipistotarvikkeita. Hylly on osa isoa kirjahyllyä työhuoneessa, jossa nyt on sattuneesta syystä tilaa. En inhoa melkein mitään muuta niin paljon kuin sitä, että aikaa menee ihan älyttömästi tarvikkeiden etsimiseen, kun haluan tehdä jotain. KAIKKI on AINA hukassa, mutta ei ole enää!

Osa näistä tarvikkeista on ollut noissa laatikoissa jo aiemminkin, mutta kirjoittelin nyt etikettitarrat ja otin käyttöön lisää laatikoita. Olen päättänyt, että yhtään lootaa en osta tätä organisointiprojektia varten, vaan kaikki pitää löytyä kotoa. Olen päättänyt myös, että näiden säilytyssysteemien ei tarvitse olla samaa sarjaa, vaan yhdistelen sujuvasti ja iloisesti kaikkea sekaisin. Sitä paitsi tykkään näistä värikkäistä rasioista vaikka eri paria ovatkin. Tässä on muun muassa kymmenen vuotta vanha lasten kenkien laatikko Ranskasta, yhtä vanha keksirasia samasta paikasta, toffeelaatikko, äidin vanha peltirasia ja jonkun tuntemattoman vangin joskus kauan sitten tekemä puurasia sekä monta, monta lahjaksi saatua laatikkoa.

Nyt kaikki löytyy helposti ja minä tykkään :) Tänään ystävän luona keksimme myös miten järjestelen DMC:n langat, minulla on hyvin huono systeemi nyt ja aion matkia ystävääni. Sitä vartenkaan ei tarvitse ostaa yhtään lootaa, ainoastaan pusseja, mutta niitä saa muutamalla eurolla eBaysta.

*****

So I organized my stash of buttons, ribbons and cords and almost everything :) I have decided that I’m not going to buy any boxes for my organizing project, but will use existing boxes instead. I don’t mind if they don’t match, I like colours. Now I have all the buttons, needles, scissors and threads (except DMC) neatly organized in these and they are labeled as well. Besides, I like these boxes, some of them are gifts from friends and some are old, like the yellow shoe box. The shoes were bought ten years ago in France for my daughter and she liked those a lot!

8 Kommentit »