Partioleiri <3

Maailman paras kesälomanviettopaikka on partioleiri! Loman syvin olemus on totaalinen irrottautuminen arjesta ja edes normilomareissulla en onnistu siinä niin täydellisesti kuin partioleirillä jossain metsän keskellä. Leirillä on niin paljon kaikkea touhua aamusta iltaan, että mitään työ- tai arkiasioita siellä ei ehdi ajatella. Vaikka työ ja arki ovatkin ihania, niin kyllä välillä on terveellistä nollata pää.

Tällä kertaa meillä oli tosin ihan erilainen leiri kuin yleensä, kävimme juhlistamassa lippukunnan synttäreitä Virossa. Vietimme normaalia leirielämää ja sen lisäksi seikkailimme Tallinnassa mennessä ja palatessa. En ole koskaan aiemmin käynyt Virossa, Tallinnakaan ei ole houkutellut, mutta olen positiivisesti yllättynyt. Tallinnan vanhassa kaupungissa vietetyistä tunteroisista jäi hyvä mieli – kivoja katuja, kahviloita ja kattoja.

Yhden päivän vietimme Pärnussa, nuorisolla oli hauskaa rannalla ja sääkin oli lähes täydellinen.

Meillä on aivan huippuporukka sekä nuoria että aikuisia mukana partiossa täällä, olen aika vakuuttunut siitä että meillä on maailman paras lippukunta :) Tiskaaminen ja muut keittiöhommat voivat olla aika ihania töitä ja tietysti hyvä leiriruoka, perinteiset partiojutut ja iltanuotiot ihan parasta.

Kotiinkin oli kyllä mukava palata. Kissat oli hyvin hoidettu, vähän säätämistä oli tällä kertaa aikatauluissa ja Ruusa ja Nikki saivat nauttia useamman fiksun nuoren hoitajan hyvästä hoivasta. Kiitos <3 jokaiselle kissojen hoitoon osallistuneelle!

Valoa metsästämässä

Etsin metsästä

valon häivääkö edes

tokkopa löysin.

Eräänä pakkasaamuna

Eräänä pakkasaamuna

metsä hengitti hiljaa

kantoi kylmän ylväästi

–

seisoin pitkään paikoillani

ettei mikään särkyisi

Loppukesä

Maariankämmekät käytiin laskemassa aiemmin kesällä ilta-auringon paistaessa.

Elokuussa tuoksuu jo loppukesä

ja syksy, ihana syksy

tuulahtelee metsän takaa.

Vielä pääsin järveen iltauinnille kuikan huudellessa.

Läsnä

”Mitä tekemistä minulla on metsässä, jos ajattelen jotain muuta kuin metsää?”

– Henry Thoreau –

Olen kirjoittanut monta blogikirjoitusta yksinkertaistamisesta melkein valmiiksi, mutta on ollut vaikea päättää mistä päästä aloittaisin niiden julkaisemisen täällä. Asiat liittyvät toisiinsa ja aiheet tuntuvat solmuilevan niin, että kaikesta tulisi helposti yksi maratonin mittainen kirjoitus. Jostakin on hyvä kuitenkin pätkäistä poikki.

Kaikki tiivistyy läsnä olemiseen. Läsnä olemiseen omassa elämässäni ja läsnä olemiseen siinä hetkessä mitä kulloinkin elän. En pidä ajelehtimisesta enkä ajan livahtamisesta johonkin mitä en oikeasti olisi halunnut tehdä. Haluan tehdä tietoisia päätöksiä ja valintoja ajankäyttöni suhteen ja iloita jokaisesta hetkestä.

Jotta voi olla aidosti läsnä, on turha karsittava. Jotta voi karsia turhan, täytyy tietää mikä on itselle tärkeää. Sitä yksinkertaistaminen kohdallani on. Toiset kutsuvat sitä minimalismiksi, mutta minusta yksinkertaistaminenkin on kaunis ja itselleni sopiva sana.

Kauan sitten aloitin juuri tästä, kirjoitin itselleni konkreettisen listan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Listalla on isoja tärkeitä asioita ja pieniä tärkeitä asioita – muun muassa uuden ammatin opiskeleminen, ystävät, liikkuminen, tee, lukeminen ja kirjoittaminen. Sitten kirjoitin toisen listan niistä asioista, mitkä myös täyttivät elämääni, mutta mitkä halusin pois. Tältä listalta löytyi esimerkiksi muutama harrastus, paljon tavaraa, huonoa ruokaa, television katselu ja myöhään valvominen.

Sen jälkeen aloitin karsimisen. Asiat alkoivat muuttua, kun uskoin että kaiken voi siivota. Tämä on minun mantrani tällä hetkellä. Kaikki tarkoittaa jokaista yksittäistä lehtikoteloa joka on täynnä epämääräistä paperia, mutta se voi tarkoittaa myös vaikkapa asioita, elintapoja, harrastuksia tai ihmissuhteita. On vain aloitettava ja tartuttava toimeen. Omalla kohdallani se tarkoitti ensin vakavaa ajattelua ja sen jälkeen reipasta työn tekemistä, että ajatukset muuttuivat teoiksi.

Uskon, että kun elämässä on vähemmän asioita, on helpompi olla läsnä. On ihanaa keskittyä ja nauttia monenlaisesta tekemisestä ja ajatella illalla, että tänäänkin oli hyvä päivä.

Hyvää tätä päivää!

Itä-Suomi yhdessä yössä tai jotain sinne päin

Viikonloppu meni reissatessa, pitkästi toista tuhatta kilometriä auton kyydissä ja ratissa. Tapasin ystäviä ja muutenkin mukavaa seuraa oli koko viikonlopun ajan, kiitokset kaikille ihanille ihmisille joiden kanssa sain heinäkuun ensimmäistä viikonloppua viettää!

Keräsin tähän samaan kirjoitukseen kännykällä otettuja kuvia vähän sieltä sun täältä. Otsikko voisi olla siis muutakin, mutta keksittiin Murmelin kanssa tämä jossain vaiheessa kun tajuttiin minkälaisen ajomatkan olimme itsellemme haalineet yhdelle illalle ja yölle. Ainakin puoli Itä-Suomea :)

Nuo ensimmäiset kuvat tosin ovat ihan kotimaisemista, lenkkipolun varrelta. Tänä kesänä on kotinurkilta löytynyt monta ihanaa, uutta lenkkipolkua! Rakastan metsäpolkuja ja säät ovat olleet ihan parhaat lenkkeilyyn – sadetta ja raitista ilmaa sateen jälkeen.

Pääosan viikonlopusta vietin mukavassa seurassa ristipistoja tehden etelämpänä Pohjanmaalla, mutta sunnuntaina aloitimme Murmelin kanssa Itä-Suomen kierroksen. Savonlinna on ihana kaupunki! Olavinlinna oli määränpää, siellä kuuntelimme kun pojat soittivat sellolla oopperaa ja vähän muutakin, mielettömän hienoa! Minä niin rakastan kunnon musaa.

Keskinen Itä-Suomi on kaunista seutua, yölläkin, tykkään järvistä ja vedestä ylipäätään. En muista olenko koskaan aiemmin käynyt Nurmeksessa, ehkä ihan pienenä kun hetken aikaa asuimme Pielisen rannoilla. Puu-Nurmes on kaunis alue ja tasaiseen tottunutta yhä vaan viehättävät mäkiset maastot.

Kotona kukkivat sireeni ja juhannusruusut, mikä tuoksu! Arki on ihanaa, rakastan rauhaisaa arkea, mutta kyllä tällaiset viikonloput silloin tällöin lataavat akkuja. Uudet asiat ja uudet maisemat avartavat päätä.

Kiitokset kaikille kommenteista, ne aina ilahduttavat kovasti paljon! Olen testaillut miltä tuntuu vastailla kommentteihin tuonne kommentteihin, toivottavasti olette löytäneet ne sieltä, aion jatkaa samaan tyyyliin.

*****

These are all taken by my mobile phone in various places during the weekend, I just collected them to this one post. I spent a lovely weekend stitching with friends, listening to the good music and driving around Eastern Finland.

The first two photos are taken near here when we were jogging with a friend. I have loved jogging this summer, it’s been raining a lot and the air has been so fresh!

The castle is Olavinlinna castle where Savonlinna Opera Festival is organized every summer. We weren’t exactly listening to the opera, even though the boys played some opera music as well :)

The flowers in the last two photos bloom in our yard, I love the smell of those roses!

Olen juoksija!

Missä vaiheessa ihminen voi kutsua itseään juoksijaksi (kirjoittajaksi, taiteilijaksi…)? Täytyykö juosta kilpaa (julkaista kirja, myydä taideteoksiaan…)? Riittääkö kymppi vai tarvitaanko maraton (antologia/trilogia, oma nettisivu/taidegallerian seinä…)?

Olen aina halunnut juosta. Olen aina tiennyt, että ihan varmasti tykkäisin juoksemisesta jos vain jaksaisin juosta. Useampana kesänä olen juoksennellut, ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten kun asuimme Ranskassa. Mutta en ole saavuttanut sitä mitä olisin halunnut. Olen vain juossut ja sitten juossut vielä vähän lisää kunnes olen todennut että en enää jaksa ja keksinyt jotain muuta.

Tänä kesänä aloitin ystävän kanssa juoksukoulun. Ystäväni Murmeli on juossut ennenkin ja pitempiä matkoja, mutta alkoi silti kiltisti kanssani koulun ihan alusta. Yhden viikon tuplasimme (tai triplasimme tai…) sairastamisten ynnä muiden takia ja välillä vaihtelemme lenkkipäiviä muiden aikataulujen vuoksi, mutta pääpiirteissään olemme noudattaneet ohjelmaa tarkkaan. Aluksi kävelimme/juoksimme osan lenkeistä yksin, mutta nyt lenkkien pidentyessä olemme lenkkeilleet kaikki lenkit yhdessä, yleensä aamulla varhain.

Juoksemisen onnistuminen on vaatinut minulta muutaman oivalluksen ja ihanan asian, joista kirjoitan joskus lisää:

• Tätä kroppaa ei olekaan luotu liikkumattomaksi!
• Ystävän, joka myös rakastaa aamuja
• Astangajoogan

Nyt on menossa juoksukoulun seitsemäs viikko, jahuu! Olen juossut kaksi viiden kilometrin lenkkiä ja minä rakastan juoksemista! Ei joka askel herkulta tunnu, mutta joka kerta lähden lenkille hymyssä suin ja tulen sieltä hymyssä suin ja se on merkki siitä, että juokseminen sopii sekä päälle että kropalle. Voi mikä tunne se onkaan, kun lenkin keskivaiheilla juoksu rullaa kevyesti ja vauhti kasvaa ja juuri sillä hetkellä (pienen hetken ajan :) ) tuntuu että voisin juosta samalla vauhdilla maailman ääriin!

Aiemmin olisin sanonut, että en minä mitään juoksua harrasta, kunhan juoksentelen vähän. Mutta keneltä se on pois jos kutsun itseäni juoksijaksi? Kun sanon että olen juoksija, saan hirveästi lisää virtaa ja ennen kaikkea asennetta. Alan suuremmalla todennäköisyydellä käyttäytyä sen mukaisesti ja juosta. Tämä pätee kaikkeen tekemiseen, ainakin minulla.

Juoksija on se joka juoksee. Minäkin :) Tämä on yksi niistä poluista joilta en enää pois käänny.

Tänään kuvia vain