Viikko Alicantessa

Kävin tammi-helmikuun vaihteessa lomalla Alicantessa, Espanjan itärannikolla. Reissasin tällä kertaa yksin ja enpä muista milloin olisin oikeasti lomaillut yksin! Olen kyllä matkustanut paljon itsekseen, sekä lomille että työreissuille kauaskin. Pariisissa olen käynyt yksin ainakin kerran aikoinaan, mutta sekin oli puoliksi työmatka. Yksin reissuamisesta tuli mieleen niin paljon ajatuksia, että kirjoitan siitä vielä erillisen blogikirjoituksen. Tulossa on myös kirjoitukset matkan kustannuksista tämän vuoden ostosten seurantaan liittyen sekä päivästä Elchessä.

Viivyin poissa kotoa viikon, Alicantessa viisi kokonaista päivää. Oli tosi ihana matka, kovasti halusin päästä jonnekin aurinkoiseen ja lämpimämpään kohtuuhalvalla. Koska olin siinä vaiheessa peräti kuukauden opiskellut espanjaa, niin halusin Espanjaan kieli- ja aurinkokylpyyn. Alicanten valitsin ihan siitä syystä, että sinne sain kaikkein halvimmat lennot.

Tutkailin aika paljon etukäteen kaikkea netistä, tsekkailin mahdollisia käyntikohteita ja hyviä lounaspaikkojakin. Tykkään matkustaa näin, että tietoa on tarvittaessa nopsasti saatavilla (esim. talletettuna valmiiksi TripAdvisoriin), mutta päätän vasta paikan päällä minne menen ja mitä minäkin päivänä teen.

Alicante on aivan ihana kaupunki, ainakin tammikuussa! Siellä oli aika hiljaista ja rauhaisaa, pääasiassa brittieläkeläisiä bongailin paikallisten lisäksi. Oli muitakin turisteja kyllä, mutta ihan sopivasti. Ravintoloissa ja melkein kaikkialla oli melko väljää. Esimerkiksi Elchessä sain kolmella eurolla hienon MAHE-museon kokonaan itselleni. Reilun tunnin vietin siellä enkä nähnyt ketään muuta. Välillä oli jopa vähän kummallinen olo kaiken vanhan ja upean keskellä ihan yksin.

Tein siis päiväretken Elcheen, siellä on Unescon maailmanperintökohteena foinikialaisten istuttama palmumetsä. Ajelin myös hitaalla tram-junalla vai mikä se suomeksi olisi, Villajoyosaan Valorin suklaamuseoon vierailulle. Tunnin matka suuntaansa rantaa pitkin oli tosi kaunis, jo sen takia kannatti mennä.

Alicantessa on Santa Bárbaran linnoitus, jonka päältä aukeaa aivan upeat näkymät joka suuntaan. Kävin siellä kaksi kertaa, ylös pääsee hissillä kun maksaa pari euroa ja alaspäin on mukava kävellä puiston ja vanhan kaupungin läpi. Alicantessa rantaa riittää ja nyt siellä oli aivan tyhjää. Aloitin aamuni kävelemällä parikymmentä minuuttia kaupungin läpi satamaan penkille, istumaan auringossa.

En ottanut mukaan kameraa, halusin vain keskittyä olemaan ja ihastelemaan. Kännykällä napsin näitä muutamia kuvia (klikkautuvat suuremmiksi). Muutenkin halusin vaan kävellä, istua, syödä ja jutella ihmisten kanssa rauhassa. Kännykkänikin alkaa onneksi olla sen verran vanha että sitä ei viitsi pitää reissussa netissä päivisin, että akkua riittää kuvien ottamiseen. En halunnut käyttää aikaa netissä roikkumiseen enkä varavirtaa kannella mukana, vaan pientä olkalaukkua ainoastaan johon mahtuu vesipullo.

Ihaninta oli kun monta kertaa päivässä hoksasin, että minun ei tartte olla missään muualla juuri nyt, eikä edes kohta. Kävelin, kävelin ja kävelin. On niin ihanaa kesken talven mennä jonnekin missä ei ole lunta ja voi vaan kuljeskella auringossa. Koko viikon perjantaita lukuunottamatta paistoi aurinko ja oli lähes 20 astetta lämmintä. Oikein sopiva reissusää! Perjantaina vuorilla Alicanten ympärillä oli satanut kovasti lunta ja sama kylmempi ilma tuli Alicanteenkin.

Alicante yllätti positiivisesti, haluan ehdottomasti palata sinne vielä joskus. Norwegianin lennot ovat halpoja ja matkaa voi jatkaa junalla kätevästi Murciaan tai vaikka Madridiin. Lähistölläkin on paljon paikkoja jotka jäivät tutkimatta. Mietin hetken että vuokraisinko auton päiväksi, kun sisämaassa on sitten jo ihan erilaista maisemaa, mutta jätin kuitenkin tällä kertaa väliin kun oli muutenkin koko ajan tekemistä. Kesäkuussa Alicantessa järjestetään iso fiesta Les Fogueres de Sant Joan jota Airbnb-emäntä esitteli minulle kirjoista. Kävin myös pikkuruisessa museossa jossa tämän juhlan värikästä historiaa esitellään. Ehkä jonain juhannuksena takaisin siis!

Bongaa kissa!

Partioleiri <3

Maailman paras kesälomanviettopaikka on partioleiri! Loman syvin olemus on totaalinen irrottautuminen arjesta ja edes normilomareissulla en onnistu siinä niin täydellisesti kuin partioleirillä jossain metsän keskellä. Leirillä on niin paljon kaikkea touhua aamusta iltaan, että mitään työ- tai arkiasioita siellä ei ehdi ajatella. Vaikka työ ja arki ovatkin ihania, niin kyllä välillä on terveellistä nollata pää.

Tällä kertaa meillä oli tosin ihan erilainen leiri kuin yleensä, kävimme juhlistamassa lippukunnan synttäreitä Virossa. Vietimme normaalia leirielämää ja sen lisäksi seikkailimme Tallinnassa mennessä ja palatessa. En ole koskaan aiemmin käynyt Virossa, Tallinnakaan ei ole houkutellut, mutta olen positiivisesti yllättynyt. Tallinnan vanhassa kaupungissa vietetyistä tunteroisista jäi hyvä mieli – kivoja katuja, kahviloita ja kattoja.

Yhden päivän vietimme Pärnussa, nuorisolla oli hauskaa rannalla ja sääkin oli lähes täydellinen.

Meillä on aivan huippuporukka sekä nuoria että aikuisia mukana partiossa täällä, olen aika vakuuttunut siitä että meillä on maailman paras lippukunta :) Tiskaaminen ja muut keittiöhommat voivat olla aika ihania töitä ja tietysti hyvä leiriruoka, perinteiset partiojutut ja iltanuotiot ihan parasta.

Kotiinkin oli kyllä mukava palata. Kissat oli hyvin hoidettu, vähän säätämistä oli tällä kertaa aikatauluissa ja Ruusa ja Nikki saivat nauttia useamman fiksun nuoren hoitajan hyvästä hoivasta. Kiitos <3 jokaiselle kissojen hoitoon osallistuneelle!

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa

Lukupäiväkirja laahaa koko ajan pikkuisen perässä, niinpä päätin, että kirjoitan edes muutaman sanan jokaisesta lukemastani kirjasta heti kun olen lukenut. Ei näistä mitään syvällisiä analyysejä tule, mutta tämä ei olekaan kirjablogi. Ehkä joku kuitenkin löytää luettavakseen täältä kirjan silloin, toisen tällöin. Lisäksi en itse muista lukemistani kirjoista ajan päästä kuin päällimmäisen tunnelman, niin jääpähän jotain mustaa valkoiselle.

Antti Tuurin matkakirjan bongasin jostain lehtijutusta muistaakseni ja hain kirjastosta luettavaksi. Ihan mukavaa luettavaa ja luin loppuun asti, mikä tarkoittaa tietysti että kirja ei ollut huono. Tähän kai on pakko jatkaa, että voisiko Antti Tuurilta huonoa matkakirjaa odottaakaan, no ei. Antti Tuuri matkustaa mielellään junalla ja kuvaa tässä matkojaan muun muassa Saksaan ja Italiaan. Pariisistakin on pari lukua, odotin tietysti että päästäänkö kirjassa sinne.

Kirjasta huokuu rauha ja kiireettömyys, juuri sellaista matkustamista josta itsekin tykkään. Tuuri kirjoittaa eleettömästi, mutta elävästi. Hän kirjoittaa kirjoittamisesta, aikaisista aamuista ja päivällisistä italialaisissa ravintoloissa. Laivamatkoista Saksaan ja lentomatkailun hankaluuksista. Hän kirjoittaa kohtaamistaan ihmisistä Norjassa ja Neuvostoliitossa ja muistelee aikaisempia matkojaan. Aamuihmisenä nostan esiin tällaisen lainauksen, joka hymyilytti:

”Hotellin tietokone on vastaanoton kanssa samassa huoneessa, ovettomassa syvennyksessä, ja tietokonetta käyttäessäni kuulen kaikki vastaanoton henkilökunnan kiihkeät keskukustelut, joiden sisältöä en ymmärrä; tuntuu kuitenkin hyvältä, että maailmassa on ihmisiä, jotka jo näin varhain aamulla jaksavat suhtautua intohimoisesti maailman menoon.”

Kirja nostaa matkakuumetta ja varsinkin junamatkakuumetta. InterRail on kerran jo koettu, mutta joskus kyllä täytyy lähteä Pariisiin junalla. Miten ihana olisikaan saapua jonain keväisenä iltapäivänä Gare du Nordille reppu selässä.

PS. Alla merikuva eilisaamulta, varpaita paleli, mutta vielä käytiin meressä, ainakin yhden kerran marraskuun puolella siis. Kevättalvella tuohon kohtaan kasaantuu yleensä korkeat ahtojäävallit, sitä on niin vaikea uskoa nyt tätä maisemaa katsoessa!

Syysloman loppu?

Syyslomani taisi loppua jo perjantaina, mutta yhtään ei ole iik-loma-loppui-jo -fiilis. Ehkä se johtuu siitä että se loppui hassusti perjantaina? Tai siitä, että kalenterissa on tuleville viikoille paljon kaikkea pientä ihanaa arkeen ripoteltuna? Tai siitä, että ensi viikon lopulla saan toisen muutaman päivän lomapätkäsen ennenkuin opiskelu pääsee taas kunnolla vauhtiin? Tai siitä, että arkenikin on mukavaa eikä väsytä?

Ihan pakko jakaa vielä nämä lumiset (ja luokattoman huonot) kuvat meren rannalta. Eilen aamulla aikaisin oli pimeää ja kylmää, ehkä tunnelma välittyy noista rakeisista kännykkäkuvista. Varpaita paleli lumisella hiekalla tepsutellessa, mutta muuten oli oikein hyvä juoksulenkki ja meripulahdus.

Aurinkoista sunnuntaita!

Aamu-uinnille

Meri on siitäkin syystä ihana, että se on joka päivä erilainen. Olen just kohta lähdössä katsomaan miltä se tänä aamuna kuulostaa ja näyttää. Aiemmin tällä viikolla jokivesi tuntui kylmemmältä kuin merivesi, vaikka mereen kahlatessa tuntuu että nilkat jäätyvät. Joen rannalla pääsee suoraan laiturilta pulahtamaan veteen ja se tuntuu yleensä helpommalta, yllätys yllätys.

Nämä kuvat on napsaistu kännykällä alkuviikosta, ylemmän kuvan koivussa oli lokakuun alun uintireissulla vielä keltaisia lehtiä. Onkohan rannalla tänä aamuna lunta?

Keskinkertaisuuden ylistys

Olen tuijottanut tuota säätä tässä tovin, teetä juodessani näin iltapäivällä harvinaiseen aikaan ja harvinaisesti yksin tyhjässä talossa. Tykkään ihan valtavasti tällaisesta harmaasta, tihkusateisesta syksyisestä päivästä. Pari keltaista puuta näkyy ikkunasta, mutta pääasiassa vihreää havumetsää – märkiä männynrunkoja, havunneulasia polulla ja koivunlehtiä nurmikolla. Tänään on hiljaista ja rauhallista, tavallisen lokakuista.

Tykkään lokakuun harmaudesta paljon enemmän kuin heinäkuun helteistä tai helmikuun pakkasista. En välitä äärimmäisyyksistä, en säässä enkä päässä. Fanaattisuus, tiukat periaatteet tai ehdottomuus eivät sovi minulle. Innostun helposti uusista asioista, mikä saattaisi johtaa äärimmäisyyksiin jos en olisi varuillani. Olen kuitenkin huomannut, että kohtuus kaikessa on kauniimpaa, yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea minulle parempaa.

Kohtuus, keskinkertaisuus ja tavallisuus ovat väärinymmärrettyjä ja kaltoinkohdeltuja. Ne saattavat kuulostaa jopa tylsiltä sanoilta. On helpompi mennä kerralla äärimmäisyyksiin ainakin hetkellisesti, jos vaikka haluaa tehdä muutoksia elämässään. Minulle sellainen ei tee hyvää. Haluan olla avoin uudelle, mutta en halua hylätä kaikkea vanhaa uuden tieltä. Enkä halua muutoksia muutosten vuoksi.

Ei epäilystäkään, että valitsisin tauottoman arjen tauottoman juhlan sijaan. Toivotan keskinkertaisen arjen tervetulleeksi milloin tahansa, ole hyvä, käy peremmälle ja jää pysyvästi!

PS. Merikuvat tältä (↓) ja viime (↑) viikolta uintireissuilta. Ihana, ihana syksyinen merenranta!