Pakistanin liikennevilinää

Rauhaisan pääsiäisviikonlopun edellä pämähti yhtäkkiä fiilis laittaa tänne näitä vilinäisiä liikennekuvia Pakistanin reissulta (klikkautuvat isommiksi). Reissusta on kulunut jo vuosi! Näinhän tämä matkustelu sujuu halvemmalla ja hauskemmasti, kun yhdestä reissusta riittää muistelemista vuodeksi jos toiseksikin. Kuvia riittää luultavasti myös kolmanneksi vuodeksi tätä julkaisuvauhtia :)

Nämä kuvat ovat sekaisin Faisalabadista (esimerkiksi ylimmät kuvat), Multanista (alla) ja siltä väliltä (yläpuolella olevat kuvat). Faisalabadin ja Multanin väli matkustettiin siis henkilöauton kyydissä molempiin suuntiin. Välimatkaa kaupungeilla on vajaa 300 km, ajettiin eri reittiä mennessä ja palatessa. Mennessä pysähdyttiin Harappassa ja appelsiinipuutarhassa, molemmista olen kirjoitellut aiemmin ja ennen kaikkea näyttänyt siis niitä appelsiinikuvia! Kaikki Pakistanin kuvat löytyvät muuten ylläriylläri tunnisteella Pakistan tuosta blogin sivusta.

Matkanteko oli kokonaisuudessaan hidasta (hurjaakin hurjemmasta hetkellisestä nopeudesta huolimatta), mikä tällaiselle turistille ja siis kaiken ihmettelijälle ja ihastelijalle sopi vallan mainiosti! Tiet Pakistanissa ovat hyvin vaihtelevaisia, maassa on myös pätkiä hyväkuntoisia moottoriteitä. Enimmäkseen nämä tiet kuitenkin olivat tavallisia, keskenään erilaisia teitä, joilla autot ajavat kovaa väistellen sitten sitä kaikkea muuta mitä tiellä liikkuu.

Välillä pysähdyksiä tuli esimerkiksi juuri tuollaisissa kohdissa missä vaikkapa bussit tekivät U-käännöstä (kuva yläpuolella). Liikenne Pakistanissa on vasemmanpuoleinen, Britannian siirtomaaperuja. Kaistojen väliin oli usein rakennettu nuo liikenteenjakajat ja jos halusi kääntyä oikealle menevälle tielle, saattoi joutua ajamaan monta kilometriä risteyksen ohi, että pääsi tekemään U-käännöksen ja siten ylipäätään kääntymään. Tässä odoteltiin kun bussi hinkkasi aikansa eestaas että mahtui kääntymään. Oli aika pitkä bussi.

Risteykset olivat luku sinänsä, kulkuneuvoja suhahteli tyypillisesti joka suuntaan. Siellä seassa puikkelehtivat kaikki mahdolliset eri nopeuksilla etenevät kulkuneuvot ja kuormat. Multanin liepeillä kierrellessä yhtenä iltana nämä nuoret miehet (alla) ajoivat pyörillä kilpaa ihan kiinni rekan peräpuskurissa. Pitkän matkaa ajoivat meidän edellä, aivan hirvittävän näköistä menoa, mutta hauskaa heillä oli!

Huoltoasemalla pelasi palvelu, kuten kaikkialla muuallakin… Tuolta huoltoasemalta ostettiin ylimaallisen suuret ja taivaallisen makoisat kulfi-jätskit yhtenä kauniina päivänä. Ruokakuviakin on muuten niin paljon, että ajattelin niitä järkkäillä seuraavaksi blogikuntoon, nam!

Alapuolella oleva iltakuva on Multanista ja taustalla näkyy kuuluisa 700 vuotta vanha Shah Rukn-e-Alamin hauta ja pyhäkkö. Etualan rakennus on Multanin kellotorni, brittien siirtomaavallan ajalta (rakennettu 1884). Näitä brittien arkkitehturoimia rakennuksia näkyi katukuvassa siellä täällä. Muistaakseni minulla on myös joku kuva Faisalabadin kellotornista, sekin on yksi vanhimpia britti-imperiumin aikaisia rakennuksia. MUOKS: Löytyi! Laitoin Instaan @mantelipipari, linkki löytyy blogin laidaltakin.

Lopuksi vielä pari kuvaa Faisalabadista. Ihan kaikkea mitä kuvitella saattaa näki kannettavan ja kuljetettavan kävellen, pyörillä, mopoilla, riksoilla, autoilla, rekoilla, eläinten vetämillä vaunuilla… Olisin voinut istua päivän jonkun risteyksen nurkassa ja vaan katsella! Autossa istuminen tai odottaminen ei koskaan ollut tylsää, koko ajan oli jotain mielenkiintoista näkösällä.

Mitä maksaa reissuaminen?

En ole ikinä koskaan milloinkaan ennen laskenut paljonko joku reissu on kaiken kaikkiaan maksanut. Nyt Alicanten reissun kustannukset laskin, kun ajattelin että on ihan mielenkiintoista tietää vastaisenkin varalle. Ja kun kerta yksin reissusin niin oli helppo laskea. Kirjoitan tämän blogikirjoituksen siksi, että todella harvoin missään kirjoitetaan rahasta ja myös siksi, että seuraan tavaraostoksia tänä vuonna – mahtuu ikään kuin samaan teemaan.

Valitsin matkakohteen ihan sillä perusteella, että minne eteläpuoliskolle Espanjaa sain halvimmat lennot. Junalla menin Helsinkiin siksi että se oli halvin vaihtoehto päästä täältä pohjoisesta pois, mikä on aina luku sinänsä. (Muoks: Tai siis bussilla pääsisi halvemmalla, mutta siinä menee minun istumisensietoraja, en pysty-kykene-halua yhtä soittoa niin pitkää matkaa). Sitä paitsi tykkään matkustaa junalla, se on jo lomaa itsessään. Reissufiilis alkaa kun astuu kotiovesta ulos ja lähtee kävelemään! Majoituksen otin Airbnb:n kautta, tällä kertaa halusin sellaisen huoneen, joka olisi jonkun ainoastaan espanjaa puhuvan luona, kielikylpyä nääs. Matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla, eli mukana oli keskikokoinen reppu ja pieni olkalaukku.

• Lentoliput Helsinki – Alicante – Helsinki (Norwegian): 97,09 euroa
• Junaliput Oulu – Helsinki – Oulu: 53,40 euroa
• Airbnb 5 yötä Alicantessa: 93,19 euroa

Palatessa yövyin pääkaupunkiseudulla tyttären luona joka asuu aivan älyttömän kätevän matkan päässä lentokentältä ja junaradasta. Lisäksi näihin välttämättömiin matkakuluihin tuli taksimatkat 24,00 euroa (Alicante) ja 24,90 euroa (Helsinki-Vantaa). Alicantessa oli pakko mennä taksilla kentältä kaupunkiin koska viimeinen bussi yöllä meni jo. Helsingissä lento oli 1,5 tuntia myöhässä keskellä yötä ja viimeinen juna meni jo. Yöbussi olisi mennyt kyllä mutta missasin just edellisen ja seuraava olisi mennyt vasta tunnin päästä, enkä jaksanut jäädä odottelemaan kahdelta yöllä.

Ruokaan Espanjassa käytin koko reissun aikana 81,01 euroa. En pyrkinyt erityisemmin minimoimaan tuota summaa, enkä missään nimessä halunnut tällä reissulla itse kokata. Söin joka päivä aamupalan ja myöhäisen lounaan kaikessa rauhassa jossain ravintolassa. Kävin myös kahvilla ym. aina kun siltä tuntui ja ostin vielä illaksi yleensä jotain smoothieta ja pientä syötävää. Espanjassa ruoka vaan on niin halpaa! Halvimmillaan 10 eurolla sain alkukeiton, ison leivän, salaatin, pääruuan, vesipullon, viinilasillisen sekä jälkiruuan ja kahvinkin. Lounaalla elin kyllä päivän aivan hyvin, ei tarvinnut toista kunnon ruokaa syödä, enkä olisi pystynytkään. Elche-päivänä minulla oli piknik-eväät, kun siellä oli ihania puistoja ja aurinkoista. Lauantaina sain onnenpotkuna ilmaisen lounaan, kun Airbnb-emäntäni halusi kokata minulle paellaa ja rupattelimme viinilasillisen kera pari tuntia siinä samalla, aivan ihana hetki!

Tekemiseen (kulkemisiin ja nähtävyyksiin) käytin 29,75 euroa. Tämä sisälsi junamatkat Elcheen ja Villajoyosaan sekä bussimatkan lähtiessä lentokentälle plus kaikki sisäänpääsymaksut. Kävin yhteensä noin kymmenessä nähtävyydeksi laskettavassa paikassa – museossa, kirkossa, linnassa, puutarhassa tms. ja osa näistä oli ilmaisia.

Kustannuksista puuttuvat matkaeväät Suomessa junassa + lentomatkoilla/-kentillä, yhteensä noin 20 euroa. Johonkin piti raja vetää mitä laskea mukaan varsinaisiin kustannuksiin, koska vietin hieman aikaa Helsingissä sekä mennessä että palatessa ja otin kotoa evästä junaan jne. Tuliaisia itselle ja perheelle en myöskään kirjannut ylös, tosin tavaraostokset olen tietysti listannut tammikuun blogikirjoitukseen. Tuliaisiksi läheisimmille perheenjäsenille ostin syötäviä juttuja. Kotiin ostin vielä suklaata ja muuta ruokaa vähän, käsimatkatavaroihin ei hirveästi mahtunut. Tykkään kuitenkin ostaa reissusta paikallisia herkkuja, niitä on kiva syödä hissukseen ja muistella reissua! Toiseksi viimeinen suklaalevy on muuten menossa juuri nyt.

Eli yhteensä:

• kulkemisiin (lennot, junat, taksit, bussit) 211,74 euroa
• nähtävyydet (sis. hissiliput linnoitukseen) 17,40 euroa
• majoitus 93,19 euroa
• ruoka 81,01 euroa

Kokonaiskustannukset 403,34 euroa.

Ihan kohtuuhalpa tuollaiseksi reissuksi kaikin puolin, vai mitä sanotte? Alicanteen saavuin siis maanantai-iltana puoliltaöin ja takaisin Helsinkiin sunnuntain puolella keskellä yötä. Ainahan reissuun rahaa menee ja kun täältä pohjoisempaa lähtee, niin Helsinkiin kulkeminen täytyy huomioida. Airbnb on hyvä majoituspaikkojen arvosteluineen ja kun tammikuu on kaikista hiljaisin kausi, niin halvalla sain todella siistin ja kivan huoneen.

Pääasia on huomata, että omasta mielestäni kohtuuhinnalla saan itselleni sopivan, mukavan reissun. Toinen ihana asia on huomata, että oikeasti osaan jo hyvin pakata kevyesti just oikeat vaatteet ja kamat reissuun mukaan niin, että käsimatkatavaroihin jää vielä tilaa syötäville tuliaisille. Plus että en kaipaa lomalla millään tavalla tavaroiden ostelua. Tee ja suklaa sun muut on vakituliaisia, koska niistä tykkään eniten!

 

Viikko Alicantessa

Kävin tammi-helmikuun vaihteessa lomalla Alicantessa, Espanjan itärannikolla. Reissasin tällä kertaa yksin ja enpä muista milloin olisin oikeasti lomaillut yksin! Olen kyllä matkustanut paljon itsekseen, sekä lomille että työreissuille kauaskin. Pariisissa olen käynyt yksin ainakin kerran aikoinaan, mutta sekin oli puoliksi työmatka. Yksin reissuamisesta tuli mieleen niin paljon ajatuksia, että kirjoitan siitä vielä erillisen blogikirjoituksen. Tulossa on myös kirjoitukset matkan kustannuksista tämän vuoden ostosten seurantaan liittyen sekä päivästä Elchessä.

Viivyin poissa kotoa viikon, Alicantessa viisi kokonaista päivää. Oli tosi ihana matka, kovasti halusin päästä jonnekin aurinkoiseen ja lämpimämpään kohtuuhalvalla. Koska olin siinä vaiheessa peräti kuukauden opiskellut espanjaa, niin halusin Espanjaan kieli- ja aurinkokylpyyn. Alicanten valitsin ihan siitä syystä, että sinne sain kaikkein halvimmat lennot.

Tutkailin aika paljon etukäteen kaikkea netistä, tsekkailin mahdollisia käyntikohteita ja hyviä lounaspaikkojakin. Tykkään matkustaa näin, että tietoa on tarvittaessa nopsasti saatavilla (esim. talletettuna valmiiksi TripAdvisoriin), mutta päätän vasta paikan päällä minne menen ja mitä minäkin päivänä teen.

Alicante on aivan ihana kaupunki, ainakin tammikuussa! Siellä oli aika hiljaista ja rauhaisaa, pääasiassa brittieläkeläisiä bongailin paikallisten lisäksi. Oli muitakin turisteja kyllä, mutta ihan sopivasti. Ravintoloissa ja melkein kaikkialla oli melko väljää. Esimerkiksi Elchessä sain kolmella eurolla hienon MAHE-museon kokonaan itselleni. Reilun tunnin vietin siellä enkä nähnyt ketään muuta. Välillä oli jopa vähän kummallinen olo kaiken vanhan ja upean keskellä ihan yksin.

Tein siis päiväretken Elcheen, siellä on Unescon maailmanperintökohteena foinikialaisten istuttama palmumetsä. Ajelin myös hitaalla tram-junalla vai mikä se suomeksi olisi, Villajoyosaan Valorin suklaamuseoon vierailulle. Tunnin matka suuntaansa rantaa pitkin oli tosi kaunis, jo sen takia kannatti mennä.

Alicantessa on Santa Bárbaran linnoitus, jonka päältä aukeaa aivan upeat näkymät joka suuntaan. Kävin siellä kaksi kertaa, ylös pääsee hissillä kun maksaa pari euroa ja alaspäin on mukava kävellä puiston ja vanhan kaupungin läpi. Alicantessa rantaa riittää ja nyt siellä oli aivan tyhjää. Aloitin aamuni kävelemällä parikymmentä minuuttia kaupungin läpi satamaan penkille, istumaan auringossa.

En ottanut mukaan kameraa, halusin vain keskittyä olemaan ja ihastelemaan. Kännykällä napsin näitä muutamia kuvia (klikkautuvat suuremmiksi). Muutenkin halusin vaan kävellä, istua, syödä ja jutella ihmisten kanssa rauhassa. Kännykkänikin alkaa onneksi olla sen verran vanha että sitä ei viitsi pitää reissussa netissä päivisin, että akkua riittää kuvien ottamiseen. En halunnut käyttää aikaa netissä roikkumiseen enkä varavirtaa kannella mukana, vaan pientä olkalaukkua ainoastaan johon mahtuu vesipullo.

Ihaninta oli kun monta kertaa päivässä hoksasin, että minun ei tartte olla missään muualla juuri nyt, eikä edes kohta. Kävelin, kävelin ja kävelin. On niin ihanaa kesken talven mennä jonnekin missä ei ole lunta ja voi vaan kuljeskella auringossa. Koko viikon perjantaita lukuunottamatta paistoi aurinko ja oli lähes 20 astetta lämmintä. Oikein sopiva reissusää! Perjantaina vuorilla Alicanten ympärillä oli satanut kovasti lunta ja sama kylmempi ilma tuli Alicanteenkin.

Alicante yllätti positiivisesti, haluan ehdottomasti palata sinne vielä joskus. Norwegianin lennot ovat halpoja ja matkaa voi jatkaa junalla kätevästi Murciaan tai vaikka Madridiin. Lähistölläkin on paljon paikkoja jotka jäivät tutkimatta. Mietin hetken että vuokraisinko auton päiväksi, kun sisämaassa on sitten jo ihan erilaista maisemaa, mutta jätin kuitenkin tällä kertaa väliin kun oli muutenkin koko ajan tekemistä. Kesäkuussa Alicantessa järjestetään iso fiesta Les Fogueres de Sant Joan jota Airbnb-emäntä esitteli minulle kirjoista. Kävin myös pikkuruisessa museossa jossa tämän juhlan värikästä historiaa esitellään. Ehkä jonain juhannuksena takaisin siis!

Bongaa kissa!

Eläimiä Pakistanin teillä

Reissusta on jo vierähtänyt aikaa, hups hups ja oho, mutta kuvia riittää! Yritän jakaa näitä jotenkin järkevästi ryhmiin, että kirjoituksiinkin tulisi jotain järkeä ja selkeyttä. Ihana palata tunnelmiin aina kuvien selailun myötä.

Olen nyt muokkaillut muutamia kuvia Pakistanin liikenteestä, tähän ekaan kirjoitukseen päätin kasata eläimiä. Niitä näkyi liikenteessä ihan koko ajan – sekä maaseudulla että kaupungeissa. Aaseja, puhveleita, lehmiä ja vuohia pääasiassa. Eikä ihme, esimerkiksi puhveleita maassa on ainakin 30 miljoonaa ja vuohia yli 50 miljoonaa. Yläkuvan vuohi tuijotteli meitä Multanin vanhassa kaupungissa ihan kadun reunassa.

Liikenne kaikkineen oli sellainen sekamelska että ikipäivänä en auton rattiin Pakistanissa tarttuisi. Oli ihana istua takapenkillä ja katsella ympärilleen ja ihmetellä! Hetkittäin täytyi tosin tietoisesti hätistää pelko ja ajatella että mitään en kuitenkaan voi tehdä, joten on parasta nauttia vaan.

Eurooppalaisin silmin katsottuna vaaralliseksi liikenteen Pakistanissa tekee se, että samoja teitä käyttävät sikinsokin ihan kaikenlaiset kulkijat ja niitä kulkijoita on paljon. Nopeudet ovat hyvin, hyvin eri suuruisia, mikä aiheuttaa vaaratilanteita koko ajan. Teillä kulkee ja kuljetetaan kaikkea mitä ikinä kuvitella saattaa – ja enemmänkin. Kuormat ovat joskus valtavan kokoisia ja omituisen muotoisia. Kummasti kaikki kuitenkin tietävät oman paikkansa ja osaavat väistellä ja antaa tietä, taitavia ja kaaokseen tottuneita kuskeja ovat!

Näistä kuvista välittyy kuitenkin hyvin rauhallinen tunnelma, mikä on todenmukainenkin kyllä. Osaksi johtuu siitä, että esimerkiksi nämä seuraavat kuvat on otettu suuren, uuden, aidatun ja kalliin asuinalueen sisäpuolelta. Sinne pääsy on rajoitettu ja valvottu ja liikennettä on hirveän vähän. Alueelle rakennettiin lisää taloja ja aasien vetämillä kärryillä kuljetettiin muun muassa rakennustarvikkeita. Yläpuolella oleva aasikuva puolestaan on otettu maaseudulla pienellä tiellä.

En nähnyt reissulla kuin pienen palan Pakistania, ainoastaan Faisalabadia ja Multania ympäröivää Punjabin maakuntaa, että siinä mielessä en oikeastaan voi edes puhua ”Pakistanin” liikenteestä. Maassa on niin paljon jättimäisiä eroja monella tapaa. On lumihuippuvuoria pohjoisessa, vihreää maatalousmaata Punjabissa suurten jokien suistoissa ja meren rantaa ja aavikoitakin. On teollistuneita kaupunkeja ja vehreää maaseutua, mielettömän rikkaita ihmisiä ja käsittämättömän köyhiä…

Luonnollisesti tämä kaikki näkyy kulkiessa ja liikenteessäkin. Osa teistä oli todella hyväkuntoisia, kuten tällaiset rikkaiden asuinalueiden sisäpuolella olevat tai uudemmat hienot moottoritiet koristeltuine siltoineen ja ramppeineen. Maaseudulla puolestaan kylien välillä osa teistä oli pölyäviä hiekkateitä ja kaikkialle ei autolla ole menemistä.

Laitan lisää kuvia liikenteestä pian. Ne sentään on jo valmiiksi muokattu ja järjestelty, että oikeasti pian!

Free the birds – hyviä tekoja

.

.

.

.

.

.

.

.

PS. Minulla on jälleen läppäri, mikä ihana, ihana asia!

Kirjoitanhan taas pian? Kirjoitan.

Shrine

Shrinet, eli pyhäköt tai pyhätöt ovat Pakistanissa hyvin yleisiä. Niitä tuntuu olevan joka mutkan takana — suuria ja pieniä, kaupungeissa ja maaseudulla pienissäkin kylissä. Ne on yleensä rakennettu pyhimysten haudoiksi ja muistoksi.

Shrinet ovat mielenkiintoinen ilmiö, jota on vaikea selittää yhdessä pienessä matkakertomuksen osassa. Ne ovat sekoitus islamia, spiritualismia (suufilaisuus) ja kansanperinnettä. Islam on Pakistanissa varsin monimuotoista ja shrinet ovat hyvin suosittuja tavallisten muslimien keskuudessa, varsinkin maaseudulla.

Jossakin lukemassani artikkelissa Pakistanin muslimit jaettiin moskeijoiden muslimeihin ja pyhäkköjen muslimeihin. Tällainen jako pitänee osittain paikkaansa, mutta samat ihmiset voivat käydä molemmissa. Pyhimyksiä rukoillaan ja heidän ajatellaan olevan välikappaleita Jumalan ja ihmisen välillä.

Kävimme kahdessa eri shrinessa. Näissä pienissä on ihanan rauhallinen ja hiljainen tunnelma, eikä paljonkaan ihmisiä. Multanissa näin valtavan suuren shrinen ulkopuolelta ja turvatoimet ja väentungos oli jotain aivan toista.

Tämä kaunis shrine näkyi kauemmaskin iltavalaistuksessa kauniisti. Nuo valoköynnökset näkyvät päiväkuvissakin. Ihan parhaita hetkiä reissussa oli istua pimeässä illassa, kuunnella limittäisiä rukouskutsuja, azaan, lähistön moskeijoista ja sitten heinäsirkkojen siritystä ja sakaalien huutoa.

Pyhäkkö on rakennettu 1900-luvun alussa. Tänne on haudattu pyhimyssisarukset, nainen ja mies.

Kuvan mies, yogi, on asunut ja pitänyt huolta shrinesta vuosikymmeniä. Hän on hylännyt tavanomaisemman elämäntyylin ja on omistautunut paikalle. Hän huolehtii myös paikan eläimistä, puhveleista ja muista. Shrinessa oleskelee myös muita ihmisiä, tämä on tavallinen käytäntö.

Tykkään näistä geometrisista koristeista ja kauniista kirjaimista, joita on kaikkialla. Pakistanissa puhutaan virallisena kielenä urdua, mutta nämä koristeelliset kalligrafiset tekstit ovat pätkiä Koraanista arabiaksi. Tykkään myös noista väreistä! Kauheasti kaipaan värejä tämän pitkän valkoisen ja hajuttoman talven jälkeen. Oli ihana kun joka puolella oli valtavasti väriä ja koristeita.

Tässä on hauta shrinen sisällä. Sen ääreen ihmiset pysähtyvät hetkeksi rukoilemaan.

Aiemmin vanhoina hyvinä aikoina kiertävä tivoli tuli tämän shrinen maille. Tapahtuma, ors, oli joka vuosi vehnänkorjuun jälkeen kesäkuussa. Se kesti kolme päivää ja oli tärkeä huvi ihmisille, kun maalla ei juuri muita huvituksia ollut. Tivolin mukana saapui myös sirkus ja kansanmusiikin esittäjiä sekä monenlaisia kauppiaita. Ihmisillä maalla on noista tivoliajoista hyviä ja nostalgisia muistoja.

Aika pitkään jaksaisin tuijotella näitä haalentuneita, aikaa nähneitä yksityiskohtia.

Shrinen alueella on myös moskeija ja niitä puhveleita.

Rumpu, dhol, on hyvin ikoninen ja merkittävä soitin shrineissa. Sitä soitetaan erityisesti torstaisin, mutta myös muulloin. Tämä rumpali soitti sitä aina välillä. Ennen dholin soittajat siirtyivät vehnänkorjuun aikaan pellolta pellolle puimakoneen perässä, nykyään vähemmän. Rummun soittamisella juhlistettiin sadonkorjuuta.

Torstai on siis tärkein päivä pyhäköissä. Ihmiset tulevat erityisesti torstaisin tuomaan öljyä näihin lamppuihin, sytyttämään ne. Sitten he rukoilevat, tai esittävät toiveita pyhimyksille.

Pyhäkköjen perimmäinen viesti on rauha ja rauhanomainen elo ihmisten kesken, yli kaikkien rajojen. Jokainen on tervetullut shrineen, myös naiset. Ketään ei käännytetä shrinesta pois, se on tärkeä periaate. Tämä asenne huokuikin noista paikoista, olivat äärettömän rauhoittavia keitaita kaiken hektisyyden keskellä.

Toisenkin shrine-kirjoituksen kuvat ovat jo valmiina, tulossa siis blogiin pian! Läppärini on jo korjaantunut (jee!), mutta saan sen kulkeutumaan tänne vasta myöhemmin, siksi näin hidas tahti reissukuvien julkaisussa. Tämä kaikki on tabletilla hitaampaa ja kuvankäsittely pitää tehdä toisaalla. Mutta pikkuhiljaa! Kaikki kuvat muuten klikkaantuvat isommiksi.

Matkalla Harappaan

Vain kuvia tänään kertomassa tarinaa.

Ei juurikaan kiire melkein kenelläkään.

Appelsiineja! Appelsiineja!

Siis appelsiineja! Tätä odotin reissulta melkein eniten ja appelsiinit olivat yksi syy siihen, miksi reissasimme juuri tähän aikaan vuodesta Pakistaniin. Appelsiiniaika oli loppumaisillaan ja nämä viimeiset appelsiinit ovat tosi makeita ja hyviä.

Appelsiinipuita näkyi Faisalabadista Multaniin ajaessa joka paikassa. Osasta puista appelsiinit oli jo poimittu pois ja tähän puutarhaan osuimme juuri sopivasti – loppusadonkorjuu oli suunniteltu seuraavalle viikolle. Multan on muuten Pakistanin mangokaupunki.

Paikallisilla jotka asuvat appelsiinialueilla on appelsiinien syömisestä samantapaisia muistoja lapsuudesta kuin meillä vaikkapa mansikoiden popsimisesta suoraan pellolta. Siellä kavereiden kanssa istuivat puiden juurella sopivan lämpiminä kevätpäivinä ja pitivät appelsiininsyöntibileitä.

Appelsiinipuutarhoille voi pysähtyä noin vain. Tämäkin me vain bongattiin matkan varrelta. Paikallisetkin pysähtyvät näille ja usein tien varsilla puiden lähellä on pieni myyntipöytä joista appelsiineja voi ostaa.

Tämä ystävällinen nuori mies kertoili meille puutarhasta ja vei meidät parhaiden appelsiinipuiden luo maistelemaan. Hän oli vuokrannut koko puutarhan täksi satokaudeksi noin tuhannella eurolla. Appelsiiniaikaan hän poimii appelsiinit joka aamu ja vie ne läheiseen kaupunkiin tukkumarkkinoille, jossa hän myy ne päivän hintaan kauppiaille.

Oranssin ja vihreän yhdistelmä on vaan jotenkin niin kaunis! Oli myöhäinen iltapäivä kun Harappan jälkeen tähän pysähdyimme, niin että auringonvalo osui tosi nätisti puihin ja hedelmiin. Nämä appelsiinit olivat sellaisia keskikokoisia, jos vertaa Suomessa myytäviin. Ero on älyttömän hyvän maun lisäksi se, että näistä kuori lähtee tosi helposti käsin irti, kuten parhaista mandariineista täällä.

Me syötiin appelsiineja pellolla ja saatiin myös mukaan matkalle, eikä mies huolinut mitään maksua niistä. Ehdottomasti elämäni parhaat appelsiinit! En ole koskaan ennen syönyt appelsiineja suoraan puusta.

Tässä teltta ja poseeraus pyssyn kanssa :) Alapuolella näkyy siis lintuja, korppeja nämä taisivat olla. Myös esimerkiksi papukaijat tykkäävät kuulemma appelsiineista ja ilmakivääri on lintujen pelottelemiseksi, eikä ampumiseksi.

Puutarhojen lähellä ja puiden allakin viljellään kaikenlaista, tässä puutarhassa oli alullaan maissia. Maissi oli yleinen näky Punjabin maaseudulla, kuten myös vehnä ja sokeriruoko. Riisiä siellä kasvatetaan yleisesti myös.

Reissun paras päivä siis! Muutenkin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia syötiin paljon, porkkanoista meille puristettiin tuoremehua joka aamu. Mutta nämä appelsiinit! Ihania!

Harappa

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan reissutunnelmia! Pari päivää kotiintulon jälkeen Ompusta hajosi emolevy ja koneettomalla tiellä ollaan edelleen. Suuttui vissiin kun oli käyttämättä yksin pari viikkoa. Niinpä kuvankäsittely blogikuntoon kestää hetken, kun en kotona voi sitä tehdä. Mutta tässä ensimmäisiä kuvia (pitäisi kliketiklik onnistua isommaksi).

Kävin siis helmi-maaliskuun vaihteessa Pakistanissa. Olen saanut tutustua monimuotoiseen maahan, kulttuuriin ja kieleen, joista en ennen tiennyt juuri mitään ja oli tosi ihana päästä käymään siellä.

Olimme Punjabin maakunnassa, suurimman osan ajasta Faisalabadin lähellä ja kävimme myös Multanissa. Matkalla Multaniin pysähdyimme Harappassa, josta nämä ensimmäiset kuvat ovat.

Harappa oli noin 4000 vuotta sitten yksi Indus-kulttuurin suurista keskuksista. Paikalla on tehty kaivauksia 1920-luvulta lähtien ja kaivaukset on lopetettu 1990-luvulla. Nyt paikalla on museo, jonne paikalliset pääsevät tutustumaan 20 rupian (vajaat 20 senttiä) hinnalla ja ulkomaalaiset pulittavat lystistä 500 rupiaa :) ”Ihan oikein”, sanoi tähän muuten sitten isäni, joka on viisas mies.

Koska meitä oli kahden paikallisen lisäksi minä yksi ulkomaalainen, niin meille tungettiin tarjottiin mukaan kierrokselle turvamies, museon portilla vahtia pitävä poliisi. Hän olikin oikein hyvä opas, kertoili meille paljon kaikenlaista sitä mukaa kun opasti meitä reittiä pitkin.

Ennen kaivausten aloittamista brittien siirtomaavallan aikaan näitä ilmeisen hyväkuntoisina säilyneitä tiiliä käytettiin Lahore-Multan -rautatien rakentamiseen. Onneksi joku tajusi jossain vaiheessa että ovatkin pikkuisen turhan arvokkaita tiiliä siihen tarkoitukseen.

Tässä kuvassa yläpuolella näkyy nykyistä Harappaa. Se on hyvin pieni kaupunki verrattuna siihen mitä se aikoinaan oli.

Nämä suuret, vanhat puut kasvavat kuulemma tyypillisesti karussa, hedelmättömässä maassa. Ne ”tykkäävät raunioista” ja niitä näkee usein muun muassa hautausmailla. Jotenkin olivat kovin rauhoittavia katsella.

Seutu Harappan ympärillä on tyypillistä punjabilaista maaseutua. Peltoja ja puita silmänkantamattomiin. Tykkäsin valtavasti tuosta maaseutumaisemasta, autossa radiosta kuului jo tutunkuuloista perinteistä pakistanilaista musiikkia ja sain istua ja katsella ympärilleni rauhassa. Matka Faisalabadista Multaniin oli ehdottomasti reissun paras päivä! Harappan jälkeen nimittäin pysähdyimme appelsiinipuutarhaan syömään appelsiineja suoraan puusta, siitä olin haaveillut varmaan pari vuotta. Appelsiinien kuvia onkin tulossa blogiin seuraavaksi.

Tuon ystävällisen poliisimiehen kävelyä oli hulvatonta seurata. Hän huiteli menemään kivääri huolettomasti olallaan, liekö siinä ollut edes panoksia? Kierroksen päätyttyä hänelle tarjottiin asiaankuuluvasti vähän rahaa kiitokseksi opastuksesta. Tarjoukseen hän oli ensin vastannut (asiaankuuluvasti) tomerasti kieltäytyen, koska ”ulkomaalainen saattaisi luulla että täällä otetaan vastaan lahjuksia”. Tarina kertoo, että lopulta hän kuitenkin (asiaankuuluvasti) hyväksyi muutaman rupian.

Vanhan moskeijan rauniot 1500-luvulta.

Hautausmaa moskeijan raunioiden vieressä on nykyisen Harappan kaupungin käytössä oleva.

Hautausmaalla oli miehiä töissä ja heillä siellä dieselillä toimiva aika retro vesipumppu.

Museoalue oli kauniisti rakennettu, puisia polkuja pitkin pääsi kiertämään koko alueen. Kierroksen lopussa oli myös sisämuseo, jossa oli esillä kaivauksissa löytyneitä upeita astioita ja muita esineitä Harappan kukoistuskaudelta. Niitä ei valitettavasti saanut kuvata, vaikka kovasti lupaa kyseltiin.

Tässä kuvassa on hymyilevä museo-opas poliisimme kanssa. Ihmisistä Pakistanissa oli ihana ottaa kuvia, he asettuivat aina iloisina kuvaan ja poseerasivat ylpeinä kun heitä joku ulkomaalainen halusi kuvata. Koko kahden viikon aikana en nähnyt ketään muuta ulkomaalaista ja ihmiset suhtautuivat minuun ihanalla, ystävällisellä uteliaisuudella. Voi kun me kaikki kaikkialla!

Sheikh Zayedin moskeija Abu Dhabissa

Tässä seuraavaa reissua suunnitellessa ja hihkuessa katseltiin vanhoja reissukuvia. Koska nurkassa oli kolmisen vuotta hiljaista, niin vähän viiveellä kirjoittelen pikkuhiljaa aiemmista matkoista.

Keväällä 2015 käytiin Dubaissa. Erinäisten lentokommellusten seurauksena istuin suunnitelmasta poiketen yksin taksissa matkalla Dubain lentokentältä hotelliin. Muistan ikuisesti sen tunteen kun väsyneenä katselin taksin ikkunasta ulos ja tuntui kuin olisin tipahtanut suoraan scifileffaan. Lasisia, kiiltäviä, ihmeellisen muotoisia korkeita taloja – olin niin ihmeissäni että tämänkin saan nähdä!

Ennen muita Dubain kuvia haluan kuitenkin näyttää nämä moskeijakuvat. Yksi päivä nimittäin vietettiin Abu Dhabissa, pääasiassa ihastellen tätä uskomattoman kaunista Sheikh Zayedin moskeijaa.

Moskeijan pääsalin villamatosta sanotaan että se on maailman suurin käsin solmittu matto. Muutakin mielenkiintoista tietoa moskeijan arkkitehtuurista löytyy esimerkiksi moskeijan nettisivulta.

Kauniita yksityiskohtia on niin valtavasti, että niitä ei meinaa käsittää. Klikkaamalla kaikki kuvat saa isommiksi, niin näkee vielä pikkuisen tarkempaan.

Saksalaisia kristallikruunuja ja voi ihanuus noita kattokuviota!

Lattia on marmoria ja nämä kukkaköynnökset on tehty erivärisistä kivistä. Hyvin lähellä piti käydä katsomassa ennenkuin tajusin että eivät ole maalauksia, vaan todellakin seinästä kohollaan olevia kiviä.

Kaiken ihastelemisen lisäksi otin ihan hirveästi kuvia. Vietimme moskeijassa ja sen ympärillä ulkona aikaa tuntitolkulla.

Tämä oli minusta kaunein näkymä, vesiallas ja heijastukset moskeijan yhdellä sivulla.

Jäimme odottamaan illan hämärtymistä ja moskeijan valaisemista. Odottaminen kannatti ehdottomasti, moskeijassa on erikoinen valaistussysteemi, joka heijastelee kuun vaiheita. Oli tosi tunnelmallista seurata miten auringonvalo väheni ja moskeijan valot syttyivät vaiheittain ja väritys vaihtui hiljalleen.