in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa minulle tärkeille asioille – kirjoittamiselle, lukemiselle, juoksulle, joogalle, käsitöille, kissoille ja ihmisille.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

emmiitarantakudottujenkujienkaupunki

 

Luin tässä jouluhyssyssä kirjan. Emmi Itärannan ensimmäinen, Teemestarin kirja, on yksi lemppareitani ikinä. Ihastuin siinä jo kieleen, hän kirjoittaa niin kauniisti! Todella taitavaa ja vivahteikasta tekstiä. Emmi Itäranta on kirjoittanut molemmat kirjansa samanaikaisesti sekä suomeksi että englanniksi. Varasin juuri Teemestarin kirjan kirjastosta englanniksi, että saan maistella senkin.

Tässä toisessa, Kudottujen kujien kaupungissa, kieli on yhtä ihanaa. Monia lauseita makustelin yhä uudelleen ja uudelleen. Maailma on ihan eri eivätkä kirjat liity toisiinsa. Tässäkin kirjassa maailman piirteet aukaistaan lukijalle taitavasti ja itse tarina vie mennessään. Juuri tällaisiin kirjoihin tykkään uppoutua silloin tällöin. Molemmissa pohditaan ihmiskunnan ja yhteiskunnan ongelmia ja epäkohtia, mutta maailma jossa kaikki tapahtuu, ei ole tämä tuttu.

Hyvästit oli sanottu moneen kertaan, mutta aina haudattu toisiin sanoihin, eikä niitä lopulta ollut sanottu kertaakaan. Niin me tulemme tänne yhä uudelleen jäähyväiset askeliamme painaen. Ne ovat ikuisesti myöhässä ja poissa paikoiltaan: mennyt hetki, jota emme tunnistaneet silloin, kun se oli ulottuvilla, ja jonka aavetta emme siksi koskaan lakkaa kantamasta mukanamme.

PS. Kajaanin kaupunginteatteri esittää Teemestarin kirjaan pohjautuvaa näytelmää Veden muistista vielä helmi-maaliskuussa, kannattaa käydä katsomassa! Kävin tytön kanssa katsomassa näytelmän Kempeleessä marraskuussa kun olivat vierailulla. Ollaan siis molemmat luettu kirja ja tykättiin kovasti.

PPS. Sattumoisin osui juuri silmään Emmi Itärannan vuodenvaihteen kirjailijapuheenvuoro Helsingin sanomissa 30.12.16.

Jätä kommentti »

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Kafka rannalla

 

640 sivua tekstiä ja millaista tekstiä! Haruki Murakamista tuli viimeistään tämän kirjan myötä yksi lempparikirjailijoistani. Minä tykkäsin tästä aivan hirveästi. Tarina on ihanan kummallinen ja silti Murakami saa tapahtumat vaikuttamaan jokseenkin tavallisilta. Hän ei sorru ihmettelemään, ihastelemaan tai selittämään kehittämiään kummallisuuksia. Tykkään tällaisista taitavista tarinankertojista, jotka kertovat oudon tarinan tavallisilla sanoilla ja selkeillä lauseilla. Ihan parasta kirjoissa on se, jos ei lukiessa ymmärrä kaikkea, mutta voi kuitenkin luottaa siihen että kirjailijalla on homma hanskassa.

Kirjassa viipyili pääosin lämmin tunnelma, no, yhtä kamaluutta lukuunottamatta, mutta sekin kuului tarinaan. Ehkä lämmin tunnelma johtui siitä, että keskeisistä henkilöhahmoista oli helppo pitää. He olivat hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta omalla tavallaan sympaattisia kaikki.

Kirjassa viitataan paljon minulle tuntemattomiin asioihin, Japaniin ja länsimaiseen kirjallisuuteen muun muassa. Paljon meni varmasti ohikin. Toisaalta viittaukset herättivät mielenkiintoa uutta kohtaan ja ajattelin että josko lukisin jonkun Franz Kafkan kirjan. En ole lukenut kirjallisuuden suuria klassikoita juuri ollenkaan. Oletteko te lukeneet Kafkaa?

Tämä on mielestäni paras lukemistani Murakamin kirjoista. Varasin loputkin suomennetut kirjastosta, pakkohan nämä kaikki on lukea. Kafka rannalla tosin tullee pitämään luettujen kirjojen kärkisijaa pitkään ja järkähtämättä – kuin kivi.

*****

”…mutta minä inhoan mielikuvituksettomia ihmisiä. Niitä, joita T.S.Eliot sanoi ”ontoiksi ihmisiksi”. Niitä, jotka korvaavat mielikuvituksen puutteensa sydämettömällä vihjailulla eivätkä edes itse tajua, mitä tekevät. Tunteettomia ihmisiä, jotka syytävät tyhmiä sanoja ja yrittävät pakotttaa toiset tekemään sellaista, mitä nämä eivät haluat tehdä… … …Homot, lesbot, heterot, feministit, fasistit, kommunistit, harekrishnat – eivät ne minua häiritse. Minulle on ihan sama, mitä lippuja he heiluttelevat. Minä en vain siedä onttoja ihmisiä. Kun joudun sellaisten seuraan, tulen sanoneeksi kaikenlaista mitä ei pitäisi sanoa… …  … Sanon ja teen asioita, joita ei pitäisi. En pysty hillitsemään itseäni. Se kuuluu minun heikkouksiini. Tiedätkö miksi se kuuluu  minun heikkouksiini?”  

”Koska jos ottaa jokaisen mielikuvituksettoman ihmisen tosissaan, niille ei tule loppua ollenkaan”, minä sanon.

8 Kommentit »

Haruki Murakami: Norwegian Wood

HarukiMurakamiNorwegianWood

” ’Muista, että elämä on suklaarasia.’ Pudistin päätäni muutaman kerran ja katsoin Midoria. ’Ehkä tämä johtuu siitä etten ole kovin fiksu, mutta välillä en ymmärrä mitään sinun puheistasi.’ ’Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaat ja jättää kaikki pahat. Sitä minä ajattelen aina, kun elämässä tulee eteen vaikeita asioita. Ajattelen, että nyt minun täytyy vain hotkaista pahat konvehdit ja kaikki on taas hyvin. Elämä on suklaarasia.’ ”

Sekä Satu sivukujilta että Sinisen linnan kirjaston Maria vinkkasivat Murakamin Norwegian Woodin kun kyselin viime vuoden kirjasuosikkeja. Niinpä aloitin uuden lukuvuoden tällä kirjalla. Tiesin jo juoksukirjan luettuani, että tykkään Murakamin kirjoitustyylistä. Vähän epäröiden tartuin silti tähän kirjaan, kun vähemmän luen tähän meidän normaaliin maailmaamme sijoittuvia romaaneja.

Myönnän että minulla on perusennakkoasenne sellaisia kirjoja kohtaan, joissa kerrotaan normielämästä. Kaikkein vähiten luen normielämään sijoittuvia rakkaustarinoita, plaah, tylsää. Paljon mieluummin sukellan lukiessani jonnekin ihan muualle missä kohdataan ihmeellisyyksiä.

”Tiesin, että minun pitäisi nyt miettiä asioita vakavasti, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta, miten aloittaisin. Sitä paitsi ajatteleminen tuntui jotenkin täysin vastenmieliseltä. Ennen pitkää joutuisin kuitenkin tilanteeseen, jossa minulla ei olisi vaihtoehtoja, ja silloin miettisin asioita perinpohjaisesti. En kuitenkaan nyt. En nyt.”

Norwegian Wood oli kuitenkin hyvää luettavaa, vaikka sitä voi kai kutsua normielämään sijoittuvaksi rakkaustarinaksi. Mielenkiintoista oli matkustaa 60- ja 70-luvun Japaniin, outo maailma, mutta toisaalta asiat ja ajatukset silti tuttuja. Eniten saan tällaisissa kirjoissa juuri kirjoitustyylistä ja sanoista ja tunnelmista, en niinkään tarinasta. Nappaan mukaan kauniita lauseita ja ajatuksia elämästä.

Tarinakin oli tässä hyvin rakennettu ja haikean kaunis, vaikkakin surullinen. Murakami on loistava kirjoittaja ja osaa luoda jotenkin utuisen tunnelman. Utuinen tunnelma on kirjoissa toiseksi parasta ihmeellisyyksien jälkeen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämä kirja siis, kiitos vinkeistä!

Murakamin Kafka rannalla on jo kotiutunut kirjastosta ja aloittelinkin sitä heti. Siltä odotan vielä enemmän kuin Norwegian Woodilta, koska oletan sen olevan genreltään lähellä maagista realismia tai jotain sinnepäin ja se on kotoisampaa luettavaa minulle.

”Asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä, jos elämän antaa kulkea luonnollista reittiä. Vaikka tekisit mitä, ihmiset loukkaantuvat silloin kun heidän on aika loukkaantua. Sellaista elämä on. Tämä saattaa kuulostaa sormen heristelyltä, mutta sinun on nyt aika oppia elämään. Yrität liian kovasti saada maailman toimimaan niinkuin olet itse tottunut toimimaan. Ellet halua joutua hullujenhuoneeseen, sinun on avauduttava vähän enemmän ja heittäydyttävä elämän luonnollisen virran vietäväksi. Itse olen vain tällainen avuton ja epätäydellinen nainen, muta välillä minäkin ihastelen elämän ihmeellisyyttä. Näin on, usko pois! Lopeta siis saman tien sen jahkailusi ja tee itsestäsi onnellinen. Onni pitää itse rakentaa!”

4 Kommentit »

Viime vuoden kirjat

EmmiItarantaTeemestarinKirja

Jatketaan vielä hetki tällä vuodenvaihde-teemalla. Tykkään tuumailla kulunutta ja tulevaa vuotta, vaikka en uskokaan uudenvuodenlupauksiin ja olen päättänyt vähentää tavoitteiden asettelua entisestään. Näistä asioista ehkä kirjoitan joskus lisää ajan ja ajatuksen kanssa. Kuitenkin vielä vuosi sitten asetin tavoitteen – yksi kirja viikossa. Ihan niin montaa kirjaa en lukenut, vaan luin yhteensä 38 kirjaa, joista 24 voi löyhästi lukea kategoriaan sadut, fantasia ja muu kumma. 5 kirjaa kertoi matkustamisesta tai liikkumisesta, 6 kirjaa liittyi jollakin tapaa elämän yksinkertaistamiseen ja loput kolme olivat ihan tavallisia romaaneja.

Kaikki lukemani kirjat löytyvät Luetut kirjat 2012 -sivulta ja siellä on linkit kirjoituksiin, jos olen niistä blogiin kirjoittanut. Listassa on muutamia tosi hyviäkin kirjoja joista en ole enempää kirjoittanut, mutta nostan tähän nyt silti vain parhaat.

Ehdoton ykkönen kaikista on Emmi Itärannan Teemestarin kirja, joka voitti Teoksen kirjoituskilpailun. Ihan parasta kotimaista kirjallisuutta, genreen katsomatta!

MistaPuhunKunPuhunJuoksemisestaMurakami

Liikkumisen saralla paras lukemani oli Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Vekkelin ja Jäppisen Tätinä taipaleella oli myös aiheeltaan kivaa luettavaa, mutta kirjalliset ansiot kallistuvat selkeästi Murakamin puolelle. Tuurin Matkoilla Euroopassa puolestaan pärjäsi loistavasti kirjallisella tasolla, mutta Murakamin vahvuus on sekä aihepiiri että kerronnan taso.

Yksinkertaistamisteksteistä tykkään eniten Leo Babautan (Zen Habits) kirjoitustyylistä, eivätkä minimalistit Millburn & Nicodemus paljon hänelle häviä. Saan valtavasti näiden kaikkien herrojen kirjoituksista itselleni – motivaatiota, mielenrauhaa ja käytännön vinkkejä.

MurielBarberyLeleganceDuHerisson

Normiromaaneista ranskaksi lukemani Siilin eleganssi oli aivan loistava! Ihastuttava kirja.

Kertakaikkisen hyvä kirjavuosi minulla oli, tästäkin kirjavuodesta tulee varmasti samanlainen. Pari kirjaa on kesken nyt ja lukemisesta ei tule pula koskaan. Jatkan samaan tyyliin, luen vain mielestäni hyviä kirjoja ja jätän huonosti kirjoitetut tai muuten tylsät surutta kesken. Aikaa ei kannata käyttää huonojen kirjojen lukemiseen!

Ihanaa lukuvuotta jokaiselle! Mikä teille oli viime vuoden paras kirja?

8 Kommentit »

Suzanne Collins: The Hunger Games -trilogia

SuzanneCollinsHungerGames

SuzanneCollinsCatchingFire

SuzanneCollinsMockingjay

Tuntuu että luen aina vähän (=paljon) jälkijunassa niitä kirjoja, jotka ”kaikki” ovat lukeneet aikaa sitten. Mutustelen hyvinkin pitkään ennenkuin päätän mitä luen. Ykkösosan Nälkäpeli-trilogiasta luin huhtikuussa ja siitä asti ovat loput odottaneet hyllyssä. Aioin varmaan mennä katsomaan ykkösosasta tehdyn leffan, mutta en sitten mennytkään. Joululoma on hyvää aikaa uppoutua johonkin mukaansatempaavaan maailmaan, joten trilogian kaksi viimeistä osaa ahmaisin parissa päivässä.

Kyllä minä suurimmaksi osaksi unohdin näitä lukiessa lukevani jonkun kirjoittamaa kirjaa, eli sillä tärkeimmällä kriteerillä mitaten hyviä. Jotkut kohdat (lähinnä osa päähenkilön Katnissin pohdinnoista) tuntuivat vähän ontoilta ja kevyehköiltä, kuin huonolta amerikkalaiselta elokuvalta, johon yritetään tunkea väkisin tunnetta tai sanomaa. Toisaalta Katniss on nuori ja kirjat ovat nuortenkirjoja, että kai se huolestuttavampaa olisi jos täysillä samaistuisin päähenkilöön.

Mutta teksti on ainakin englanniksi pääasiassa toimivaa ja sujuvaa, joka vei mukanaan. Joitakin isoja juonenkäänteitä kakistelin ensin vähän, mutta kokonaisuutena ihan hyviä ratkaisuja. Catching fire ja Mockingjay olivat tarinoiltaan minusta vielä parempia kuin ensimmäinen kirja (joka ei ollut huono sekään), vaikka näyttämö muuttui vieläkin synkemmäksi, jos mahdollista. Aika hirveähän tuo koko perusasetelma on epäoikeudenmukaisuuksineen, mutta onko se sitä kummempi todellisuudessakaan maapallolla, melkoista hungergamesia. Mockingjay oli kuitenkin ehkä hajanaisin kokonaisuutena ja siinä jotkut isot asiat sivuutettiin melko kummasti. Eniten harmittelin erään miespuolisen henkilön kuoleman kuvausta, aivan surkeasti ohitettu kerronnassa verrattuna siihen miten tärkeä tuo hahmo oli tarinassa!

Paljonhan näistä kirjoista löytyy kaikenlaista suurta teemaa jota voi pohtia ja pyöritellä päässään loputtomiin. Vallanhimoa ja vallankäyttöä, median mahtia, sotaa, rakkautta, ystävyyttä… Silti mielestäni paatos oli vältetty ja teemat upotettu uskottavasti tarinaan.

Kaikesta huolimatta loistava idea kirjaksi ja ihan hyvin toteutettu. Vasta vähän ennen loppua tajusin minkälainen loppuratkaisu tulee olemaan. Plussaa siitä että tarina sai selkeän lopun, jossain vaiheessa pelkäsin että kaikki jätetään jotenkin auki. Aika lohduttomalta kirjailija sai maailman ja tunnelman tuntumaan monessa kohdassa. Päähenkilöiden synkät ajatukset ja mielen järkkymiset on helppo ymmärtää ja pitkästä aikaa tarinat tulivat uniinkin, johtuen varmaan intensiivisestä lukemistahdista.

6 Kommentit »

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa

Lukupäiväkirja laahaa koko ajan pikkuisen perässä, niinpä päätin, että kirjoitan edes muutaman sanan jokaisesta lukemastani kirjasta heti kun olen lukenut. Ei näistä mitään syvällisiä analyysejä tule, mutta tämä ei olekaan kirjablogi. Ehkä joku kuitenkin löytää luettavakseen täältä kirjan silloin, toisen tällöin. Lisäksi en itse muista lukemistani kirjoista ajan päästä kuin päällimmäisen tunnelman, niin jääpähän jotain mustaa valkoiselle.

Antti Tuurin matkakirjan bongasin jostain lehtijutusta muistaakseni ja hain kirjastosta luettavaksi. Ihan mukavaa luettavaa ja luin loppuun asti, mikä tarkoittaa tietysti että kirja ei ollut huono. Tähän kai on pakko jatkaa, että voisiko Antti Tuurilta huonoa matkakirjaa odottaakaan, no ei. Antti Tuuri matkustaa mielellään junalla ja kuvaa tässä matkojaan muun muassa Saksaan ja Italiaan. Pariisistakin on pari lukua, odotin tietysti että päästäänkö kirjassa sinne.

Kirjasta huokuu rauha ja kiireettömyys, juuri sellaista matkustamista josta itsekin tykkään. Tuuri kirjoittaa eleettömästi, mutta elävästi. Hän kirjoittaa kirjoittamisesta, aikaisista aamuista ja päivällisistä italialaisissa ravintoloissa. Laivamatkoista Saksaan ja lentomatkailun hankaluuksista. Hän kirjoittaa kohtaamistaan ihmisistä Norjassa ja Neuvostoliitossa ja muistelee aikaisempia matkojaan. Aamuihmisenä nostan esiin tällaisen lainauksen, joka hymyilytti:

Hotellin tietokone on vastaanoton kanssa samassa huoneessa, ovettomassa syvennyksessä, ja tietokonetta käyttäessäni kuulen kaikki vastaanoton henkilökunnan kiihkeät keskukustelut, joiden sisältöä en ymmärrä; tuntuu kuitenkin hyvältä, että maailmassa on ihmisiä, jotka jo näin varhain aamulla jaksavat suhtautua intohimoisesti maailman menoon.

Kirja nostaa matkakuumetta ja varsinkin junamatkakuumetta. InterRail on kerran jo koettu, mutta joskus kyllä täytyy lähteä Pariisiin junalla. Miten ihana olisikaan saapua jonain keväisenä iltapäivänä Gare du Nordille reppu selässä.

PS. Alla merikuva eilisaamulta, varpaita paleli, mutta vielä käytiin meressä, ainakin yhden kerran marraskuun puolella siis. Kevättalvella tuohon kohtaan kasaantuu yleensä korkeat ahtojäävallit, sitä on niin vaikea uskoa nyt tätä maisemaa katsoessa!

13 Kommentit »

Kirjoja tallustelusta ja kipittämisestä

Pitkästä aikaa luettujen kirjojen listakin päivittyi, kun luin viikonloppuna loppuun Tolkienin elämänkerran. Olen suosiolla lukenut nyt vähemmän kirjoja, koska on täytynyt keskittyä muuhun. Pari kirjaa toki on ollut koko ajan kesken, mutta olen lukenut vain sivun silloin, toisen tällöin. En kirjoita vielä kuitenkaan Tolkienista, vaan näistä kolmesta kirjasta, jotka luin elokuun alussa.

Olen lukenut Thoreaun ja Stevensonin ajatuksia kävelemisestä jo aiemmin, mutta kesälomalla kirjat tarttuivat kirjastosta mukaan uudemman kerran. Nämä ovat pieniä, vanhoja (1800-luvun lopulta) ja filosofisia kirjoja, joista tulee hyvälle tuulelle. Thoreau pohtii kävelemistä ja kävelyretkiä ja ihmisen suhdetta luontoon ja kirjoittaa että lyhyetkin kävelyretket tulisi ottaa seikkailuina. Ihana ajatus! Lempilauseeni Thoreaun kirjassa liittyy kuitenkin ehdottomasti läsnäolemiseen:

Mitä tekemistä minulla on metsässä, jos ajattelen jotain muuta kuin metsää?

Stevenson kirjoittaa, että kävelyretkelle kannattaa ehdottomasti lähteä yksin. Silloin voi itse päättää kaikesta eikä kävelyretki muistuta piknikkiä. Nämä molemmat kirjat ovat siis toistasataa vuotta vanhoja ja sen huomaa, tuntuvat välillä jopa hassuilta ehdottomuudessaan. Silti molemmat tarjoavat paljon ajattelemisen aihetta ja ovat lukemisen arvoisia jos tykkää kävelemisestä tai pohdinnoista ylipäätään. Minä olen aina tykännyt kävellä, vauhti on sopiva että ehtii ihastella ympäristöä ja tallusteleminen metsässä tai tiellä tuulettaa aina päätä.

Juokseminen sen sijaan on siis uudempi juttu ja olen niin, niin rakastunut! Haruki Murakami kirjoittaa ja juoksee ja on kirjoittanut tämän mainion kirjan. Bongasin sen kirjakaupasta ja hain sitten samana päivänä kirjastosta lainaan. En ole aiemmin lukenut tämän japanilaisen kirjailijan kirjoja, mutta tulen varmasti lukemaan, pidin kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Muistelen, että Kafka rannalla olisi käynyt joskus kirjastosta kirjahyllyssäni asti…

Murakami juoksee joka päivä ja on juossut maratoneja pitempiäkin matkoja ja harrastaa myös triathlonia. Vaikka minua ei kiinnosta itseni äärirajoille vetäminen juoksemalla tai muutenkaan, niin oli mielenkiintoista lukea sellaisesta. Yhtä mielenkiintoista tätä oli lukea siitä syystä, että Murakami on kirjailija. Hän kirjoittaa kirjassaan hyvin paljon kirjoittamisesta ja puhuu juoksemisen ja kirjoittamisen samankaltaisuudesta.

Yllättäen tästäkin kirjasta poimin läsnäolemiseen liittyvän lainauksen:

”He eivät juokse elääkseen pidempään, vaan koska he haluavat elää täyttä elämää. On parempi elää täysillä selvät tavoitteet mielessään kuin kulkea sumussa, ja nähdäkseni juokseminen auttaa tähän.” 

Jätä kommentti »

Muriel Barbery: L’élégance du hérisson

Siilin eleganssi siis – oi mikä kirja! Jotenkin olen onnistunut väistämään tämän aiemmin, mutta sitten joku vinkkasi. Reissukirjaksi tämä hyllystä lähti mukaan, täytyihän Ranskan reissulla olla luettavana ranskankielinen kirja.

Tämä oli ihmeellisen hauska ja traaginen kirja yhtä aikaa. Hymyilin ja hykertelin hirveästi tätä lukiessa, niin että kanssamatkaajat välillä hyssyttelivät. Kaunista ja rikasta kieltä, tyylikästä huumoria ja koko asetelma jotenkin niin ranskalainen ja minusta hyvin uskottava. Lisäksi tarinaan kuului kirjoja, teetä ja kissa, mitä muuta voi kaivata?

En tapani mukaan kirjoita juonesta mitään, kaikki löytävät halutessaan siitä tietoa. Mutta jos ette sisällöstä halua tietää, niin älkää lukeko arvosteluja etukäteen, joissakin paljastetaan ainakin minun makuuni ihan liikaa. Kirjassa on paljon ihania ajatuksia, kääntelin sivujen kulmia merkiksi ja luin uudelleen. Parhaita elämäntaito-oppaita ovat tällaiset, joita ei sellaisiksi ole suoraan kirjoitettu. Osa filosofisesti lennokkaimmista kohdista meni varmasti vähän ohi kielen takia ja tuumaan tässä että haenko saman kirjastosta suomenkielisenä luettavakseni.

Kirjan loppu oli erilainen kuin kuvittelin, mutta kyllä se oikea oli sittenkin. Kirjablogeissa on varsin vaihtelevia kommentteja tästä. On vaikea analysoida tässä enempää paljastamatta mitään, mutta kyllä kirjassa loppua pohjustettiin, sen tosin huomasi vasta jälkikäteen. Toisaalta en jaksa edes kamalasti analysoida jotain kirjan osaa, lukukokemus kokonaisuutena on se millä on väliä minulle. Tämä kirja herätti tunteita – paljon ja laidasta laitaan – varmaan enemmän kuin mikään muu tänä vuonna lukemani, että lukukokemuksena juuri nyt vertaansa vailla.

On ihanaa kun jonkun aikaa kirjaa luettuaan tietää että tähän kirjailijaan voi luottaa loppuun saakka. Finnconin kunniavieras Liz Williams sanoi Hesarin haastattelussa, että ”lukijan pään saa pistää sekaisin, kunhan hänestä pitää huolta.” Tätäkin kirjaa lukiessa onneksi tiesi, että kirjailija tietää mitä tekee, vaikka hän veisi lukijan minne tahansa. Kaikki kirjailijat eivät valitettavasti pidä lukijasta huolta, epäilen että he eivät osaa, sinisilmäisenä uskon että kaikki haluaisivat.

Lukekaa ihmeessä tämä jos filosofiset pohdinnat eivät ideana yökötä. Tässä kirjassa minusta niitä ei alleviivattu tai päälleliimattu liikaa kuitenkaan, vaan ne sopivat luontevasti päähenkilöiden ajatuksiksi. En siis ole suomennosta lukenut, mutta voi, toivon että se on hyvä!

”Que le silence serve à aller à l’intérieur, qu’il soit nécessaire pour ceux qui ne sont pas interessés que par la vie au-dehors, je ne crois pas qu’elle puisse le comprendre parce que son intérieur à elle est aussi chaotique et bruyant que l’extérieur de la rue.”

4 Kommentit »

Robin Hobb: Forest Mage

Tässä, hyvät ihmiset, on mielestäni parasta fantasiaa sitten Tolkienin. Robin Hobb (oikealta nimeltään Margaret Astrid Lindholm Ogden) kirjoittaa eeppistä fantasiaa, jossa on syvyyttä ja vahvaa kerrontaa. Ihan parhaita kirjoja, joista parhaita ei ole suomennettu.

Aloitin aikoinaan Hobbin lukemisen Näkijän taru – ja Lordi Kultainen -trilogioista. Sitten luin The Liveship Traders -trilogian, joka oli mielestäni vielä paljon parempi kuin nuo suomennetut. Nyt on menossa Soldier Son -trilogia, josta olen lukenut kaksi ensimmäistä osaa ja kolmannen aloitin juuri.

Kuten kuvasta näkyy, näitä kirjoja on kuljetettu mukana kassissa siellä ja täällä. Reissukirjoina Hobbin pokkarit ovat ihan täydellisiä – ei tarvitse ottaa mukaan kuin yksi kirja eikä lukeminen siltikään takuulla lopu kesken. Minun kirjani saavat olla luetun näköisiä, tykkään että niissä on elämisen ja lukemisen jälkiä. Nämä kirjat jäävät kun muut lähtevät hyllystä. Vielä en tosin ole aikeissa hyökätä kirjahyllyn kimppuun, mutta sitten kun järjestäminen ulottuu siihen asti, niin hyllyyn jäävät vain ne kirjat, joita luen uudelleen ja uudelleen. Kirjahyllyn raivaus tulee olemaan vaikein kaikesta, koska minä rakastan kirjoja. Ajattelin ottaa ensi alkuun tavoitteeksi kirjojen vähentämisen siten, että kaikki kirjat mahtuisivat hyllyyn normaalisti vierekkäin, eikä niitä tarvitsisi tunkea toisten päälle tai taakse…

Mutta Forest Mage! Tästä kirjasta on vaikea sanoa mitään ilman että sanoisi jotain sarjan ensimmäisestä osasta. Enkä oikein muutenkaan osaa sanoa mitään. Kun olin lukenut ensimmäisen osan, ajattelin että toisen osan täytyy olla huonompi tai ainakin sellainen, mistä vähemmän tykkään, sen verran ihmeelliseen tilanteeseen kirja loppui. Mutta Forest Mage oli kyllä hyvä, suorastaan loistava. Robin Hobbin kuvaileva, monisanainen ja hidaskin kerronta on minun mieleeni. Näitä kirjoja luen tarkoituksella hitaasti ja nautin ajatuksesta, että vielä on monta sataa sivua luettavaa.

Tällä hetkellä luen sarjan kolmatta osaa aina aamuisin kun toiset nukkuvat, yleensä Tiikeri sylissä :) Tänään piti vaihtaa uusi kirjanmerkki, kun Tiikeri varasti sylistäni edellisen ja repi sen kappaleiksi… Sivuja on vielä jäljellä yli kuusisataa, ihanaa!

Onneksi Robin Hobb kirjoittaa koko ajan lisää, seuraavaksi lukemista odottaa The Dragon Keeper, joka on The Rain Wild Chronicles -sarjan ensimmäinen osa. Hobbin lukeminen kannattaa mielestäni aloittaa Näkijän tarusta, sen ensimmäinen osa on Salamurhaajan oppipoika ja sitä löytyy kirjastoista. Hobbin kirjat ovat hyvää ja laadukasta fantasiaa aikuisille. Vaikka luen Hobbin kirjoja hitaasti, niin nämä ovat tärkein lukemistoni, muut kirjat ovat mukavia välipaloja.

*****
I’ll write couple of words in English as well, even though normally I only write in English when I show my stitching. I read these books in English and I think they are best fantasy for adults since The Lord of the Rings. I’ve now read three trilogies by Robin Hobb and this is the fourth. I loved The Liveship Traders more than the other two, but this Soldier Son trilogy certainly is good! If you like epic fantasy, this is something worth reading.
12 Kommentit »

Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa

Forest Mage on luettu, mutta kirjoitanpa ensin tästä aiemmin Teettärien lukupiirissä luetusta novellikokoelmasta. Sari Peltoniemi on yksi suomalaisista lempparikirjailijoistani, tykkään hänen tyylistään kirjoittaa ja hän kirjoittaa sujuvasti ja hyvää kieltä. Hän oli muuten aikoinaan Noitalinna huraa! -yhtyeen laulaja ja sanoittaja ja on kirjoittanut muun muassa laulun Pikkuveli.

Olen aiemmin lukenut pari Peltoniemen kirjoittamaa nuortenfantasiaa, Hämärän renki (2009) ja Kuulen kutsun metsänpeittoon (2011), muistan että tykkäsin tuosta uudemmasta erityisesti. Vuonna 2005 julkaistu Ainakin tuhat laivaa on jäänyt lukematta, niinpä otimme sen lukupiirikirjaksi. Kirja jakautuu kahteen osaan, se sisältää neljä novellia otsikolla Muualta ja neljä novellia otsikolla Täältä. Minua miellyttivät enemmän täältä olevat kertomukset, vaikka Varis-klaanin pojat muualta-osiossa oli kyllä ihana.

Jos jonkun lempinovellin mainitsen, niin eniten tykkäsin ehkä novellista Tyttö, joka ei halunnut tietää.

Hän yritti suojautua ja me yritimme suojella häntä niinkuin Prinsessa Ruususta. Mutta Ruususen aikoihin värttinöitä oli yksi ja meidän maailmassamme kuljetaan värttinöiden päällä.

Peltoniemen kirjoja kannattaa ehdottomasti lukea! Tykkään novellikokoelmista yleensäkin, että jos miettii mistä aloittaa niin vaikka tästä. Minä niin tykkään tällaisista kirjoista joita voi lukea hiljaa hymyssä suin ja kauniista kielestä ja tarinoista nauttien.

Äiti oli aina ollut ihmeellinen kimppu valittamista ja välittämistä.

3 Kommentit »