in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Jouluisia ajatuksia, osa 2

RasiaAnnelta1

RasiaAnnelta2

RasiaAnnelta3
Minulla on ihan täysi joulu vielä – kynttilöitä, ihanasti variseva ja rapiseva kuusi, hämäryyttä ja hitaita päiviä. Eikä mitään kiirettä palata arkeen vielä, lukemattomia kirjoja riittää ja tekemättömiä käsitöitä. Tällainen pysähtyminen on rentouttavaa ja akkuja lataavaa, mutta vaatii itseltä myös keskittymistä ja tahtoa. Helposti voisin luiskahtaa suoritusmoodiin tai ainakin ajatella tekemättömiä töitä, mutta en mene siihen, koska nyt on vielä tämä aika. Vuodessa riittää touhupäiviä niin paljon, että näistä touhuttomista nautin täysin siemauksin. Ihana olla vain, tekemättä juurikaan mitään.

Ihastelen täällä näitä jouluisia rasioita ja ihastelkaa tekin! Maailman paras naapurini Anne on tehnyt nämä kaikki, voitteko käsittää? Jokainen joka Annen tuntee voi tietysti käsittää, mutta melko ihmeellistä se on silti. Nämä kaikki rasiat tupsahtivat joulukalenteristani eri päivinä ja annemaisesti jokaisen sisällä oli jotain – lumiukkopinssi, lankaa, suklaata, koru, pussinsulkijoita ja sitä rataa. Tässä yhteydessä voisi käyttää montaakin adjektiivia, mutta sanon vain että ihania!

Kiitos ♥

RasiaAnnelta4

18 Kommentit »

Ystävät ♥

Joulukalenteri7

Tämän kirjoituksen kuvituksena on uskomattomia yllätyksiä, joita olen tähän mennessä saanut noista ystävien tekemistä joulukalentereista. Tokan luukun suloiset possupiparit eksyivät itse paistettujen torttujen sekaan ja ekan luukun herkulliset jouluiset sämpylät katosivat ennen valokuvausta… Kuvista puuttuu näköjään myös yhdet kauniin punaiset kynttilät, taisivat palaa jo! Hurjan hienoja kaikki yllärit ja juuri sellaisia joista tykkään, niinkuin tietysti arvasittekin. Kiitos ihanat ♥

Joulukalenteri4
Mutta kaikista ihaninta on se, että on hyviä ystäviä. Minusta on ihan ihmeellistä, että minulla on oikeasti useampi läheinen ja rakas ystävä. Olen kiitollinen ystävistä joilta saan niin valtavasti energiaa ja aurinkoista mieltä.

Joulukalenteri6
Ihan parhaita ovat ne rauhalliset juttutuokiot ystävien kanssa, kun saa kiireettä keskustella niitä näitä. Kiitos teille ystävät näistä hetkistä! Yrittäjänä toimiessani minulla oli itseni kanssa YAA-sopimus. Se takasi oikean priorisointijärjestyksen silloin kun tuntui että hukun töihin enkä tiennyt miten rajallisen ajan käyttäisin. Päätin, että tärkeimpiä ovat Ystävät, sitten Asiakkaat ja viimeisenä Asiat. Tämän yritän muistaa edelleen, Asiakkaat tosin voivat olla keitä tahansa Ihmisiä nyt, YIA siis.

Joulukalenteri5
Olen kiitollinen ystävästä, jonka luota sain eilenkin sädehtivää energiaa niin paljon, että jaksan sillä pitkään – kiitos myös hirssivinkistä ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jonka sohvalla saan parantaa maailmaa enkelityynyt niskan takana – kiitos ihan kaikesta ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jonka kanssa juttutuokiot venähtävät meidän kuistilla aina ihanan pitkiksi – kiitos maailman parhaasta naapuruudesta ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jonka kanssa pääsen taas tällä viikolla Coffee Houseen teelle – kiitos teehetkistä ja erityisesti sympatiasta muulloinkin ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jonka kanssa elo parantuu juosten, sekä hihkuen yhdessä samalla asenteella kaikesta kauniista mitä ympärillä näkyy – kiitos kaikesta uudesta mitä olet elämääni tuonut ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jolle saan kirjoittaa sähköpostia isoista asioista ja joka aidosti ymmärtää – kiitos ammatillisestakin tuesta ♥

Olen kiitollinen ystävästä, jonka joogatunneilla opin ekan kerran hengittämään – kiitos myös sovituskoppineuvonnasta ♥

Olen kiitollinen ystävästä, joka asuu muilla mailla vierahilla ja oli ensimmäinen oikea ystäväni aikuisiällä – kiitos ♥

Kiitos teille ja kiitos kaikille muillekin ystäville ♥

Joulukalenteri8

Joulukalenteri9

12 Kommentit »

Joulukalentereita

Joulukalenteri2

Joulukalenteri1
Ihanaa kun saapui joulukuu ja siis hoosiannaviikonloppu ja torttujenleipomisviikonloppu ja kynttelikköjenesiinkaivamisviikonloppu! Päivällä melkein jopa satoi lunta, jospa huomenna ihan maahan asti. Minä niin rakastan joulukuuta.

Sain kaksi aivan huippuihanaa ylläriä! Viime vuonna kasasin muutamalle ystävälle ylläriksi joulukalenterit, oli ihana suunnitella salaa ja miettiä mitä pientä laitan paketteihin. Tänä vuonna pari hupsua (mutta niin ihanaa :) ) ystävää teki puolestaan minulle joulukalenterit. Olivat tahoillaan toisistaan tietämättä päättäneet että haluavat tehdä kalenterin vuorostaan minulle. Tämä ei ollut tarkoitukseni, mutta ymmärrän kyllä, niin mukava oli kalentereita itsekin ihanille ystäville kasata. Kiitos Anne! Kiitos Marika ja Virpi! Aivan hassun hauska ajatus, että joka aamu jouluun asti saan avata ”luukun”.

Minä vein tänään kummipojalle kasaamani joulukalenterin. En kerro siitä sen enempää tässä nyt vielä, ehkä joulun jälkeen. Sen lisäksi aloitin sähköpostijoulukalenterin kummitytölle sekä hänen äidilleen, joka on hyvä ystäväni. He asuvat tällä hetkellä muilla mailla vierahilla ja näemme harvoin. Niinpä päätin kirjoittaa molemmille oman sähköpostin joka päivä jouluun asti. Aiemmin en ole tällaista tehnyt, mutta luulisin että se on kiva idea, jos eivät sähköpostit pursua saajilla kohta korvista… Kaksi nuorinta kummilasta saavat vielä odottaa omia kalentereitaan, heille toimitin partiolaisten adventtikalenterit. Niin monta rakasta ystävääkin on joille haluan kalenterin vielä tehdä, mukavaa kun on suunnitelmia tulevillekin vuosille.

Tämä joulukuu on ihan kalenterikuu, sillä myös meidän teinit saivat kalenterin! Äiti ja isä olivat saaneet huippuidean ja lähettivät adventtikalenteripalapelin. Molempien lasten ekasta paketista kierähti palasia sekä ohjeistus valmiin palapelin koosta. Kyseessä taitaa olla 500 palan palapeli, jonka äiti ja isä ovat ilmiselvästi kasanneet ensin itse, että ovat pystyneet jakamaan palat järkevässä järjestyksessä joulukuun päiville. Aivan mahtava idea josta nuoriso (sekä Tiikeri) tykkäsi, tätä lainaan kyllä!

Minä teen sellaisen blogijoulukalenterin, että kirjoitan tänne joka päivä. Tulossa on normimeininkiä (kissoja, kirjoja, käsitöitä, talviuintia ja juoksua + joogaa), vähän sivuraiteita sekä tietysti joulujuttuja!

Joulukalenteri3

12 Kommentit »

Kiitos Anne!


Taisin tosiaankin kirjoittaa pari viikkoa sitten tänne optimistisesti että huomiseen… Huomiseen, hah, mutta tässä ollaan taas.

Koiraihminen naapurista toi kissaihmiselle naapuriin tämän rasian synttärilahjaksi, kaunis! Minä niin tykkään tuosta kissamallista ja Anne on tietenkin tosi taitavasti pistellyt ja viimeistellyt rasian. Mukava nähdä noita tuttuja nauhojakin käytössä. Sisällä oli pieniä tuikkivia, niitä kuluu paljon näin syksyllä ja talvella varsinkin.

Kiitos Anne ihanasta lahjasta!

12 Kommentit »

Kiitos Ritva!

Pitkästä aikaa ristipistokuva, vaikkakaan ei itse tehdyistä pistoista. Sain tämän äärettömän kauniin projektipussukan ystävältäni Ritvalta synttärilahjaksi. Se on ihanan suuri, täydellinen jollekin keskeneräiselle työlle (ja niitähän riittää). Malli on muistaakseni Blackbird Designsin ja tuo puuvillakangas ympärillä on tietysti Ritvan itse värjäämä. Kiitos Ritva hurjan paljon, tämä on ihana ♥

PS. Tämä menee Photo a day -sarjaan ”Something you do most weekends”, koska ihan varmasti joka viikonloppu teen muutaman ristipiston.

9 Kommentit »

Photo a day: In my mailbox

Täydellinen ajoitus kuvahaasteen suhteen, kiitos äiti :) Sisältökin olisi kelvannut kuvattavaksi, mutta nappasin kuvan ennen ompeleiden ratkomista kun oli niin kiva kuori.

2 Kommentit »

Yksi, kaksi peittoprojektia

© Marja

© Ritva

© Ritva

Oupsilaisten kanssa tehtiin pari peittoa kahdelle ihanalle ihmiselle, Marikalle ja Marjalle. Marjan peitossa olin valitettavasti vain lämpimästi hengessä mukana, koska sitä pisteltiin vuodenvaihteen jälkeen hulluimmassa kaupanlopetus-/koulunaloitustohinassa. Marjan blogista löytyy kuvia peitosta jonka Ritva ystävällisesti ja taitavasti kasasi.

Marikan peiton kasasi Marja ja tässä Marjan ja Ritvan ottamia kuvia siitä. Kissa on Marjan eikä meidän :) Oma palani on tuolla peiton keskivaiheilla oleva pienoinen kahdeksankulmio, keskimmäisen kuvan alarivissä toinen vasemmalta. En muista olenko ottanut siitä kuvaa pisteltyäni, mutta olen tässä välissä vaihtanut tietokonetta enkä just nyt jaksa viritellä systeemejä, että pääsisin etsimään tuolta tiedostoista.

Sekä Ritva että Marja tekevät mahtavaa työtä peittoja kasatessaan, sitä työn määrää ei voi edes kuvitella! Molemmilla on vahva ja hyvä värisilmä ja maku. Joka kerta voi olla varma että lopputulos on upea. Kiitokset teille jälleen kerran!

*****

We have made couple of quilts again with our local stitching group, for two wonderful ladies – Marika and Marja. Unfortunately I wasn’t able to stitch for Marja as the pieces were stitched in the beginning of the year when life was most hectic ever. Ritva sewed the quilt and there are photos of it in Marja’s blog.

Marja sewed Marika’s quilt and the photos above are taken by Marja and Ritva. The cat is Marja’s, not mine :) My tiny piece is in the middle (middle photo, bottom row, 2nd from left). I can’t find now a better photo of my stitched piece.

Ritva and Marja always do wonderful job when sewing quilts! Sewing involves also so much planning and choosing the right colours. They both really know how to make a beautiful quilt.

6 Kommentit »