Mitä ostin helmikuussa?

Shakespeare and Company, 37 rue de la Bûcherie, 75005 Paris

En ostanut helmikuussa juurikaan mitään tavaraa ja olen siihen hyvin tyytyväinen. Edes kaikki suunnitellut ostokset eivät toteutuneet. Ostamatta jäivät juoksuvaatteet, päätin (jo ennen kuin päätimme jättää puolikkaan juoksematta nyt) että juoksen olemassaolevilla vaatteilla, tuli mitä tuli. Uutta astangakorttiakaan ei tarvinnut ostaa, koska joogaan tuli yli kahden viikon tauko sairastamisen vuoksi. Nyt vanha kortti on täysi, että tällä viikolla on uuden kortin osto edessä.

Mihinkäs rahaa sitten käytinkään?

• 30 euroa meni toukokuun ristipistoviikolopun ilmoittautumismaksuun.
• 104 euroa maksoin viiden eri yhdistyksen jäsenmaksuja. Yksi on työhön liittyvä, yksi käsitöihin ja kolme kirjoittamiseen/lukemiseen. Minusta on hienoa, että ihmiset tekevät työtä erilaisten harrastusyhdistysten eteen, olen varmaan aika lailla yhdistysihminen :) Minulle ei tule tilattunakaan mitään muita lehtiä kuin yhdistysten jäsenlehtiä. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Portti, jossa julkaistaan scifi- ja fantasianovelleja sekä valtava määrä kirja-arvosteluja.
• 43 euroa meni yhteen koulukirjaan, hirvittävän kalliita ovat! Onneksi niitä ei tarvitse montaa ostaa omaksi, lainaan lähes kaiken kirjastosta.
• 26 euroa maksoin paperikalenterista, johon oli pakko siirtyä monen vuoden tauon jälkeen. Joudun nyt sopimaan himpun verran työjuttuja puhelimessa niin, että en ole koneen äärellä ja on kamalan vaikea olla yhtä aikaa puhelimessa ja käyttää puhelimen kautta nettikalenteria! Olisin tietty voinut ostaa halvemman kalenterin, mutta koska käytän kalenteria joka päivä, niin haluan että se miellyttää minun silmääni.
• 32 euroa käytin sukkalankoihin ja yhteen neuleohjeeseen. Sukkalangat olivat tarjouksessa ja jos saan alle neljällä eurolla itselleni villasukkalangat, niin ostan mieluummin lankoja niihin kuin maksan saman puuvillaisista sukista joista en tykkää. Olen siirtynyt lähes kokonaan käyttämään ohuita villasukkia puuvillasukkien sijaan.

Yhteensä rahaa kului siis vähän vajaat 240 euroa muuhun kuin ruokaan ym. välttämättömyyksiin. Ihan hyvä vähennys viime kuusta ja olen tyytyväinen tähän. Enkä sortunut kosmetiikkaostoksiin vaan käytän vanhat ensin pois, vaikka ne eivät olekaan ihan täsmäsopivia tarkoitukseensa, narinari.

Maaliskuun puolella rahaa meni jo Pariisissa, tosin sielläkään en käyttänyt rahaa juuri muuhun kuin ruokaan. Muita tiedossa olevia menoja tässä kuussa ovat uusi astangakortti, astangan alkeisjatkokurssi jee, musikaalilippu, pari lahjaa ja siinäpä ne.

Seurailitteko ostoksianne helmikuussa ja jos seurasitte niin miten sujui?

PS. Kuvan kirjakauppa on legenda, ehdottomasti käynnin arvoinen paikka Pariisissa! Siellä myydään pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta ja kauppa on auki joka ilta yhteentoista. Enkä ostanut sieltäkään mitään tällä visiitillä :)

Istuminen on perseestä

Tänään on täydellinen päivä julistaa. Kertakaikkiaan voittajafiilis, aamulla juostiin himpun verran yli tunti ja pulahdettiin jäiseen jokeen sen jälkeen, ihana aloitus päivälle. Juoksu sujui hyvin ja tänään tuntuu vaihteeksi siltä, että puolimaratonista selvitään.

Istumisen vastakohta on liikkuminen. Istumisen vaaroista on kirjoitettu viime aikoina paljon, ihan vasta ja vähän aiemminkin. Mikä määrä päivästä kuluukaan istumiseen! Koulussa, kotona, auton ratissa, tietokoneen ääressä… Opiskelujen aloittamisen myötä olen viime vuodesta alkaen yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota istumiseen tai siis istumisen välttämiseen.

Olen ottanut istumisen vähentämisen haasteena, niin automaattisesti monesti istun vaikka ei olisi pakko. Yritän muistaa ajatella, että jokainen ylimääräinen askel on hyväksi ja istuminen on oikeasti perseestä. Teen hyvin pieniä juttuja, mutta ripottelen niitä pitkin päivää ja vähäkin onneksi riittää.

Uskon tässäkin asiassa rutiineihin. Kun nämä pienet jutut muuttuvat rutiineiksi, niin niitä ei enää ajattele ja vaihtoehdot häviävät. Samalla häviää energiaa vievä jahkaaminen, mikä on muuten rutiinien paras puoli.

Jätän auton nykyään jo automaattisesti kauas ovesta esimerkiksi kaupan parkkipaikalla, niin että saan monta lisäaskelta. Joogaan mennessä en istu eteisessä vaan odottelen seisoen tunnin alkua, myös matolla salissa. Siitä saa 15 ylimääräistä seisomisminuuttia jokaiseen joogapäivään. Ylipäätään missä tahansa odottaessa tai jonottaessa seisominen on paljon parempi vaihtoehto. Samalla systeemillä kaikki fyysinen työ on plussaa. Siivotessaan tai keittiöhommaillessaan voi aina ajatella, että tämäkin pitää minut pois tuolista.

Suurin muutos on kuitenkin ollut telkkarin katsomisen vähentäminen. Telkkarin edessä kertyy istumisminuutteja (-tunteja…) tosi helposti. Myös venyttely on hyvin hyväksi, sitä olen lisäillyt pikkuhiljaa ja tarkoitus on tehdä muustakin kuin aamun heräämisvenyttelystä rutiini. Kirjaa lukiessakin on mukava joskus samalla venytellä. Kissoista vaikkapa voi ottaa mallia, miten monta kertaa päivässä ne venyttelevätkään ihan luonnostaan!

Eli nyt nousen ylös tästä koneen äärestä hops ja painun kivoihin sunnuntaipuuhiin. Ihanaa päivää!

Pariisin puolimaraton

Melko tarkkaan kahden kuukauden päästä ihailen ystävän kanssa näitä maisemia taas, ihanaa! Juoksemme siellä elämämme ensimmäisen puolimaratonin –  Semi-Marathon de Paris, iik! Kisaan on ilmoittauduttu, lentoliput Pariisiin ostettu ja pikkuruinen appartement on varattu. Pääasiaan eli juoksemisen harjoitteluun on vielä aikaa siis se kaksi kuukautta, joka juuri tällä hetkellä tuntuu hyvin, hyvin lyhyeltä.

Tavoite on selvä, selvitä maaliin juosten noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Reilut 36 000 muutakin ihmistä on mukana juoksemassa. En ole ikinä osallistunut yhteenkään juoksukilpailuun enkä ole ikinä juossut yhtämittaisesti yli kymmentä kilometriä. Aloitin juoksemisen nollasta viime keväänä ja nyt juoksemme hyvänä viikkona kolme kertaa viikossa. Päätimme tänään että tästä lähtien tulee vain noita hyviä viikkoja, että oikeasti selviämme maaliin saakka. Juoksuharjoittelua puolimaratonille voi seurata blogin Kohti puolikasta -sivulta, jonne olen jo neljän kuukauden ajan kirjannut liikkumiseni.

Jännittää hyvällä tavalla, vaikka en oikein tiedä että mikä tässä jännittää eniten! No ainakaan Pariisiin matkustaminen ei jännitä, matkustan kotoa kotiin. Olen asunut Pariisin kyljessä parin vuoden ajan, tulimme takaisin kymmenen vuotta sitten. Iso pala sydäntä jäi sinne ikuisiksi ajoiksi ja kymmenen vuoden aikana olen onneksi päässyt käymään Pariisissa monta kertaa. Aionkin fiilistellä tässä kevään mittaan ja kirjoitella tunnelmia ja vinkkejäkin aikaisemmilta reissuilta.

Nämä kuvat ovat parin vuoden takaa, kun kävin ihanan ystäväporukan kanssa Pariisissa L’Aiguille en fête -käsityömessuilla.

Kirjoja tallustelusta ja kipittämisestä

Pitkästä aikaa luettujen kirjojen listakin päivittyi, kun luin viikonloppuna loppuun Tolkienin elämänkerran. Olen suosiolla lukenut nyt vähemmän kirjoja, koska on täytynyt keskittyä muuhun. Pari kirjaa toki on ollut koko ajan kesken, mutta olen lukenut vain sivun silloin, toisen tällöin. En kirjoita vielä kuitenkaan Tolkienista, vaan näistä kolmesta kirjasta, jotka luin elokuun alussa.

Olen lukenut Thoreaun ja Stevensonin ajatuksia kävelemisestä jo aiemmin, mutta kesälomalla kirjat tarttuivat kirjastosta mukaan uudemman kerran. Nämä ovat pieniä, vanhoja (1800-luvun lopulta) ja filosofisia kirjoja, joista tulee hyvälle tuulelle. Thoreau pohtii kävelemistä ja kävelyretkiä ja ihmisen suhdetta luontoon ja kirjoittaa että lyhyetkin kävelyretket tulisi ottaa seikkailuina. Ihana ajatus! Lempilauseeni Thoreaun kirjassa liittyy kuitenkin ehdottomasti läsnäolemiseen:

“Mitä tekemistä minulla on metsässä, jos ajattelen jotain muuta kuin metsää?“

Stevenson kirjoittaa, että kävelyretkelle kannattaa ehdottomasti lähteä yksin. Silloin voi itse päättää kaikesta eikä kävelyretki muistuta piknikkiä. Nämä molemmat kirjat ovat siis toistasataa vuotta vanhoja ja sen huomaa, tuntuvat välillä jopa hassuilta ehdottomuudessaan. Silti molemmat tarjoavat paljon ajattelemisen aihetta ja ovat lukemisen arvoisia jos tykkää kävelemisestä tai pohdinnoista ylipäätään. Minä olen aina tykännyt kävellä, vauhti on sopiva että ehtii ihastella ympäristöä ja tallusteleminen metsässä tai tiellä tuulettaa aina päätä.

Juokseminen sen sijaan on siis uudempi juttu ja olen niin, niin rakastunut! Haruki Murakami kirjoittaa ja juoksee ja on kirjoittanut tämän mainion kirjan. Bongasin sen kirjakaupasta ja hain sitten samana päivänä kirjastosta lainaan. En ole aiemmin lukenut tämän japanilaisen kirjailijan kirjoja, mutta tulen varmasti lukemaan, pidin kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Muistelen, että Kafka rannalla olisi käynyt joskus kirjastosta kirjahyllyssäni asti…

Murakami juoksee joka päivä ja on juossut maratoneja pitempiäkin matkoja ja harrastaa myös triathlonia. Vaikka minua ei kiinnosta itseni äärirajoille vetäminen juoksemalla tai muutenkaan, niin oli mielenkiintoista lukea sellaisesta. Yhtä mielenkiintoista tätä oli lukea siitä syystä, että Murakami on kirjailija. Hän kirjoittaa kirjassaan hyvin paljon kirjoittamisesta ja puhuu juoksemisen ja kirjoittamisen samankaltaisuudesta.

Yllättäen tästäkin kirjasta poimin läsnäolemiseen liittyvän lainauksen:

”He eivät juokse elääkseen pidempään, vaan koska he haluavat elää täyttä elämää. On parempi elää täysillä selvät tavoitteet mielessään kuin kulkea sumussa, ja nähdäkseni juokseminen auttaa tähän.” 

10 kilometriä!

Keväällä ystävän kanssa aloitettu juoksukoulu on virallisesti ohi. Vähän se venähti alkuperäisestä yhdestätoista viikosta, mutta koko kesän kuitenkin juoksimme säännöllisesti. Kohti puolikasta -sivulle olen kirjannut juoksufiiliksiä syyskuun alusta asti ja aion jatkaa ainakin maaliskuulle. Sunnuntaina säntäsimme matkaan näissä syksyisissä maisemissa ja juoksin elämäni ensimmäisen kympin!

Murmeli etsii meille aina kartasta sopivan mittaiset reitit näille pitemmille lenkeille, hänelle pyörätiet ja muut lenkkipolut täällä ovat tutumpia. Olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että juokseminen tuntuu helpommalta kun maisemat ovat kauniit. Tälläkin kertaa kiersimme minulle ihan uusia reittejä ja matkan varrella oli paljon kauniita taloja ja sekä meri- että jokimaisemia. Kyllä minä olen onnellinen kun saan juosta noin kauniissa ympäristössä!

Pyrimme juoksemaan vaihtelevasti pehmeällä ja kovalla tiellä. Vakiaamujuoksulenkit tassutellaan metsäteillä, mutta ehkäpä noin kerran viikossa kipitellään kaupunkimaisemissa pyöräteillä. Kyllä metsä on kaikinpuolin parempi, sekä kropalle että mielelle, mutta onneksi kaupungissakin näkyy paljon kaunista.

Matkan loppupuolella tarkistamme aina kännyköissä olevista Sports Trackereistä, että olemme juosseet suunnitellun mittaisen matkan. Meillä on erimerkkiset puhelimet ja niiden jäljittämät matkat vaihtelevat melkoisesti. Kympin lenkillä päätin, että juoksemista en lopeta ennenkuin omani näyttää kymmentä kilometriä. Siinä vaiheessa toinen Tracker näytti jo yli puoli kilometriä enemmän. Olemme päätelleet karttoihin verraten että minun omani näyttää liikaa, mutta väliäkö hällä loppujen lopuksi, muutamat sadat metrit sinne tänne.

Ensi viikosta alkaakin sitten virallisesti harjoittelu puolimaratonille. Pariisiin lähdetään maaliskuussa juoksemaan, magnifique! Siellä reitin varrella on myös kaunista katseltavaa ja jokimaisemiakin. Pidämme treenaamisen yksinkertaisena, perusajatuksena on juosta säännöllisesti kolme lenkkiä viikossa. Lenkeistä yksi on pitempi ja intervalliharjoituksia sekaan sopivin väliajoin vauhdin lisäämiseksi. Sitten normaalit astangajoogat ja joku lihaskuntoharjoitus, niin eiköhän se siitä.

 

Kylmä vesi

Photo a day: Black & White

En tiedä voinko tarpeeksi hehkuttaa sitä ihanaa tunnetta, kun juoksulenkin jälkeen pääsee kylmään mereen. Veteen jää kaikki – lihasjumit, väsymys ja pienet murheet. Sieltä ja täältä on viime aikoina kuulunut, että kylmä vesi palauttaa ihan oikeasti, urheilijat kuulemma käyttävät sitä. Minä en tajua urheilusta oikeastaan mitään, mutta oman kokemuksen perusteella kylmä vesi ja lasillinen maitoa ovat ainoat palauttajat mitä tarvitsen. Ikinä ei tunnu juoksulenkki seuraavana päivänä kropassa kun on päässyt veteen.

Eilen ilman lämpötila oli 15 astetta ja merivesi tuntui ehkä siksi hurjan kylmältä. Testattiin miltä tuntuu kun kahlaa mereen vielä toisen kerran – ei niin kylmältä enää. Silloin tällöin mereen kahlatessa uiminen tuntuu maailman huonoimmalta idealta, mutta sieltä pois tullessa voisi levittää pyyhkeen syksyiselle hiekalle ja jäädä siihen makaamaan. Yhtään ei palele siinä vaiheessa ainakaan näillä lämpötiloilla! Ei tosin palellut sinäkään aamuna kun lämmintä oli vain pari astetta, mutta ehkä pakkasella ei kannata kamalasti jäädä märkänä merta ihastelemaan.

Uudet lenkkaritkin on testattu, uusi merkki tuntui vähän pelottavalta ajatuksena kaupassa, mutta hyvältä jalassa ja juostessa! Entiset kengät ovat niin hirveät, että jos oikeasti meinaa keväällä puolikkaasta maratonista selvitä ehjin nahoin, niin oli pakko ostaa uudet nyt. Eilen tajusin, että ehkä juoksija tarvitsee jotkut juoksuhousut? Näille meidän alle kymmenen kilometrin lenkeille on nyt ihan se ja sama, mutta jos oikeasti meinaa keväällä puolikkaasta jne. jne., niin ehkä olisi syytä käyttää jotain muuta kuin paksuja puuvillakankaisia housuja? Välineurheilu ei oikein ole lajini, mutta täytynee perehtyä asioihin edes vähän.

Päivät fotot alkavat olla ajan tasalla näiden eilisiltaisten otosten myötä. Oli ihanan hämärää ja hiljaista ja lämmintä, vettä sateli hiljakseen.

Photo a day: Together

Olen juoksija!

Missä vaiheessa ihminen voi kutsua itseään juoksijaksi (kirjoittajaksi, taiteilijaksi…)? Täytyykö juosta kilpaa (julkaista kirja, myydä taideteoksiaan…)? Riittääkö kymppi vai tarvitaanko maraton (antologia/trilogia, oma nettisivu/taidegallerian seinä…)?

Olen aina halunnut juosta. Olen aina tiennyt, että ihan varmasti tykkäisin juoksemisesta jos vain jaksaisin juosta. Useampana kesänä olen juoksennellut, ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten kun asuimme Ranskassa. Mutta en ole saavuttanut sitä mitä olisin halunnut. Olen vain juossut ja sitten juossut vielä vähän lisää kunnes olen todennut että en enää jaksa ja keksinyt jotain muuta.

Tänä kesänä aloitin ystävän kanssa juoksukoulun. Ystäväni Murmeli on juossut ennenkin ja pitempiä matkoja, mutta alkoi silti kiltisti kanssani koulun ihan alusta. Yhden viikon tuplasimme (tai triplasimme tai…) sairastamisten ynnä muiden takia ja välillä vaihtelemme lenkkipäiviä muiden aikataulujen vuoksi, mutta pääpiirteissään olemme noudattaneet ohjelmaa tarkkaan. Aluksi kävelimme/juoksimme osan lenkeistä yksin, mutta nyt lenkkien pidentyessä olemme lenkkeilleet kaikki lenkit yhdessä, yleensä aamulla varhain.

Juoksemisen onnistuminen on vaatinut minulta muutaman oivalluksen ja ihanan asian, joista kirjoitan joskus lisää:

• Tätä kroppaa ei olekaan luotu liikkumattomaksi!
• Ystävän, joka myös rakastaa aamuja
• Astangajoogan

Nyt on menossa juoksukoulun seitsemäs viikko, jahuu! Olen juossut kaksi viiden kilometrin lenkkiä ja minä rakastan juoksemista! Ei joka askel herkulta tunnu, mutta joka kerta lähden lenkille hymyssä suin ja tulen sieltä hymyssä suin ja se on merkki siitä, että juokseminen sopii sekä päälle että kropalle. Voi mikä tunne se onkaan, kun lenkin keskivaiheilla juoksu rullaa kevyesti ja vauhti kasvaa ja juuri sillä hetkellä (pienen hetken ajan :) ) tuntuu että voisin juosta samalla vauhdilla maailman ääriin!

Aiemmin olisin sanonut, että en minä mitään juoksua harrasta, kunhan juoksentelen vähän. Mutta keneltä se on pois jos kutsun itseäni juoksijaksi? Kun sanon että olen juoksija, saan hirveästi lisää virtaa ja ennen kaikkea asennetta. Alan suuremmalla todennäköisyydellä käyttäytyä sen mukaisesti ja juosta. Tämä pätee kaikkeen tekemiseen, ainakin minulla.

Juoksija on se joka juoksee. Minäkin :) Tämä on yksi niistä poluista joilta en enää pois käänny.