Tämä on pieni tarina parista kirjasta ja luennosta, jotka pyörivät samojen teemojen ympärillä. Huomaan että usein törmään samoihin sanoihin eri paikoissa kun alan niihin kiinnittää huomiota. Välillä näitä yhteyksiä ja sattumia (vai tokko sellaisia on olemassakaan…) hoksaa vasta jälkeenpäin.
Jumiutuin perjantaina kirjakauppaan kaikenkielisten pokkareiden äärelle. En ole vähään aikaan käynyt Helsingissä ja Akateemisessa sain kulumaan tunnin ja toisenkin. Kaikenkieliset kirjat ovat aina niitä, joita minusta on ihanin kaupassa hypistellä, suomenkieliset kun saa kirjastosta. Ai että teki mieli ostaa monta kirjaa. Kyllä uusissa kirjoissa on ihana tuoksu ja tuntu ja vaikuttaa siltä että kannet ovat nykyään entistä houkuttelevampia, upeita erilaisia kohokuvioita ja värejä, kauniita esineinäkin!
Ranskankielisten kirjojen hyllyssä näin Philippe Delermin pokkarin. Minulla on pari Delermin kirjaa mutta ei tuota Onnellisen miehen päiväkirjaa (vapaa suomennos). Se taitaa olla hänen uusin kirjansa, ei kai ole suomennettu. Samalla hyllyn edessä yritin muistella kuka olikaan yksi toinen ranskalainen kirjailija, joka minulla aina tulee Philippe Delermistä mieleen. Minulla on hänen ihana kirjansa Dieu voyage toujours incognito (vapaasti suomennettuna: Jumala matkustaa aina tuntemattomana) ja olisin katsonut onko kaupassa jotain toista. En muistanut nimeä.
Lauantaina pääsin joogafestareilla paitsi joogaamaan parille ihanalle tunnille, myös kuuntelemaan kahta erilaista, hyvää puhujaa. Molempien luennot halusin kuulla ihan tarkoituksella. Janne Kontalan aiheena oli Ilon esteet ja niiden ylittäminen. Koko Joogafestivalin teema oli tänä vuonna ”Ilo”. En ole koskaan kuullut/nähnyt Janne Kontalaa livenä, mutta fanitan suuresti. Kerran jo ilmoittauduin hänen jooga-workshopiinsa, mutta peruin viime tipassa samalle ajalle tulleen pitkän työreissun takia. Joogan sydän -kirja on minulla kestolainassa kirjastosta lähes aina ja se on kirja, jonka haluan omaksi jossain vaiheessa. Ihana on kuunnella ihmistä, joka tietää mistä puhuu ja ilmaisee asiansa selkeästi. Odotan sitä päivää kun joskus pääsen hänen joogatunnilleen.
Susanna Erätuli myös oli aivan loistava puhuja, innostuneesti ja aidosti sydämestään asti puhuva ihminen. Hän kertoi kirjastaan Etsijän kirja (suosittelen!) ja jossain vaiheessa puhui ilosta ja onnellisuudesta. Nyt ihan muistinvaraisesti kirjoitan, en tehnyt mitään muistiinpanoja eli tämä on oma suodatukseni. Susanna Erätuli sanoi, että hänelle ilo on helpompaa kuin onnellisuus. Onnellisuus tuntuu sisältävän vaatimuksen jatkuvuudesta, mutta ilo on pirskahtelevaa, joka tulee ja menee.
Tästä keskustelimme vielä illalla majapaikassanikin paikalla olevien ihmisten kanssa. Junassakin tämä pyöri mielessäni luultavasti siksi, että jos minun pitää kuvata itseäni kahdella adjektiivilla, niin sanon että eniten olen onnellinen ja optimistinen. Vaikka ilo ja onnellisuus eivät toisiaan pois sulje, usein päinvastoin, niin epäröimättä olen enemmän ja ennemmin onnellinen kuin iloinen. Minulle tasaisessa onnessa kelluminen on luontevampaa kuin ilossa pirskahtelu.
Vaikka mitä raastavaa tai vaikeaa elämässä tapahtuu, niin tunnen onnellisuuden itsessäni syvästi aina. Se on tuolla sisällä jossain hyvin vakaasti, eikä se heilu elämän tuulissa ja tuiskuissa. Minulle onnellisuus ei sisällä vaatimusta tai haastetta, vaan jatkuvana se luo varmuuden että huominen on hyvä. Pitkään olen miettinyt että nimitänkö vahingossa jotain muuta tilaa tai tunnetta onnellisuudeksi, mutta kyllä se onnellisuutta on. En tiedä onko se valinta, opittu asia vai syntymälahja, mutta se ei lähde pois. Onnellisuus ilmenee joka aamu ainakin niin, että kun katson peiliin niin hymy tulee vaikka olisin illalla itkenyt, surrut, raivonnut ja rääkynyt, koska elämä on ihanaa silti ja tähänkin päivään heräsin. Pysähdyn monta kertaa päivässä ja huomaan ajattelevani että olen onnellinen.
No tulin kotiin ja nappasin pöydältä kirjapinon päällimmäisen, kirjastosta lainaamani kirjan Matka yli onnen esteiden. Kun avasin kansilehden, tajusin että sen ranskankielinen alkuteos on L’homme qui voulait être heureux – kirjaimellisesti ”Mies joka halusi olla onnellinen”. Sitten raksutiraksuti, minullahan on tuo kirja hyllyssä ranskaksi, mutta en ole lukenut sitä vielä. Vasta kun otin sen ranskankielisen kirjan käteeni, tajusin että tämä Laurent Gounelle on juuri se kirjailija kenen ”toista” kirjaa etsin kirjakaupasta!
Onnellisia miehiä ja ilon ja onnen esteitä siis useampaan kertaan :) Luen nyt tuota Gounellen kirjaa ranskaksi ja hups, sehän sijoittuu Balille, en muistanut sitäkään. Hmm, olenkohan jo silloin kirjan ostaessani joku vuosi sitten haaveillut Balille matkustamisesta vai sattumaako vain?
in angulo cum libro 