Kirjoittamisesta

Minä tykkään kirjoittaa, olen aina tykännyt. Siksi tämä blogikin on olemassa! Lapsena minulla oli hirveästi kirjeenvaihtokavereita, osallistuin kaiken maailman kirjoituskilpailuihin, pidin päiväkirjaa ja kirjoittelin runoja tilauksesta luokkakavereille :)

Aikuisena olen jatkanut samoja juttuja, paitsi tilauksesta en kyllä enää runoja kirjoita. Kirjoitan harvakseltaan päiväkirjaakin, mutta välillä kaikki säännöllinen kirjoittaminen on jäänyt. Päiväkirjan kanssa törmään aina samaan ongelmaan, kenelle sitä nyt aikuisena kirjoitan ja miksi? Itsellenikö tuntemuksia rehellisesti? Uh, kuka niitä haluaa myöhemmin lukea… Vaiko tyyliin ”mitä tein tänään”, uh edelleen… Lapsille dokumenttia elämästäni? Uh uh ketä kiinnostaa…

Minulla on joku asennehaaste tässä selkeästi. En näe tarpeellisena jättää tuollaista jälkeä itsestäni. Mieluummin juttelen ihmisten kanssa nyt kuin lukisin heidän päiväkirjojaan vuosien päästä. Tämä blogikin toimii jonkunlaisena päiväkirjana, samoin Instagram-tilillä on historiaa jos haluan esimerkiksi jonkun tapahtuman ajankohtaa tsekata. En oikein osaa kirjoittaa päiväkirjaa ennen kuin hahmotan miksi. Kirjoitatteko te päiväkirjaa ja jos juu niin miksi ja kenelle?

Nyt olen aloitellut uudelleen aamuajatusten kirjoittamista, eli kirjoittamista matalalla kynnyksellä vain itselleni siihen hetkeen. Pointtina on: kunhan kirjoitan. Alun perin törmäsin näihin ”morning pages” -kirjoituksiin jossain oppaassa, olisiko ollut juuri Julia Cameronin The Artist’s Way. Siinä hän kehottaa kirjoittamaan paperille aamulla ensimmäisenä kolme sivua mitä tahansa ajatuksia päässä liikkuukaan.

Olen ottanut tavakseni kirjoittaa aamupäivisin vihkoon mielessä olevat ajatukset, että päähän mahtuu uusia. Ajatusten kirjoittaminen paperille selkeyttää mieltä! En säästä näitä aamuajatuksia, vaan kirjoitan ne tällä hetkellä vanhaan muistivihkoon, jonka aion hävittää kun se on täysi. Enkä lue näitä kirjoituksia, paitsi jos joku ajatus on säästämisen arvoinen niin sellaisen laitan heti kirjoittamisen jälkeen muualle talteen.

On mielenkiintoista huomata, mihin suuntaan ajatus milloinkin lähtee menemään. Kaikenlaista mielessä onkin kun sensuroimatta vaan vapaasti kirjoittaa eikä mieti että tämä on jotain muuta kuin itseäni ja tätä hetkeä varten. Suosittelen kokeilemaan! Oletteko koskaan kirjoittaneet tuolla tavalla?

Tärkeää minulle on myös kirjoittaa käsin. Kirjoitan niin paljon koneella, että välillä käsin kirjoittaminen tuntui jopa hankalalta. Edelleen pitää keskittyä että pidän kynää oikein kädessä ja että ranteen asento on hyvä. Rakastan kirjoittamista juuri tuollaisella kuvassa näkyvällä mustesäiliökynällä. Noita säiliöitä minulla on siis erivärisiä jemmassa Ranskassa asumisen ajoilta. Kynän ostin nyt Espanjasta ja olin hyvin tyytyväinen kun sain espanjankielentaidoillani selitettyä pienen paperikaupan myyjälle mitä etsin. Hän myös kertoi, että Espanjassa lapset eivät koulussa enää kirjoita noilla kynillä, vaikka Ranskassa kirjoittavat kuulemma edelleen. Omatkin lapset toistakymmentä vuotta sitten kirjoittivat.

Tuollaisesta kynästä tulee kaunis jälki, varsinkin kun voi käyttää erivärisiä musteita. Se liukuu paperilla juuri sopivan verran. En oikein tykkää kuulakärkikynistä, tai sanotaanko että pitää olla oikeanlainen että sillä on kiva kirjoittaa. Hyvä lyijykynä on paras, sellaisella teen mieluiten kalenterimerkinnätkin.

Kirjoitatteko te käsin jotain?

Place des Vosges

Place des Vosges, Paris

Tämä on kyllä varmasti yksi kauneimmista aamutorkkupaikoista! Varsinkin tähän aikaan keväästä, kun aurinko jo lämmittää, mutta nurmikko on vielä talvilevossa eivätkä ihmiset häiritse. Place des Vosges on yksi lempparini Pariisin aukioista ja Marais’n kaupunginosa ylipäätään on mukavaa seutua. Aukiolla on ihana istuskella ja lukea kirjaa ja seurata tämän kissan paistattelua auringossa. Mistäkähän talosta se on aukiolle tassutellut?

Paras tapa viettää lomanloppumissunnuntai on herätä aikaisin hiljaiseen taloon lukemaan ranskankielistä kirjaa, juoda teetä ja syödä pala tummaa ranskalaista suklaata. Sitten myöhemmin kuunnella kun teinit häärivät keittiössä ja tekevät amerikkalaisia pannukakkuja itselleen aamupalaksi (ja minulle lounaaksi…). Ranskalaisfiiliksissä muistin yhtäkkiä myös Piilomajassakin linkatun Le Ballon Rouge -leffan, sekin sopi tämän päivän tunnelmaan täydellisesti.

Ihanaa sunnuntaita!

Sämpylöitä rutiinilla ja AaHRH

Hmm, kuva ei ole kaunis, minulla on edelleen joku asennevamma ruokakuvien ottamista kohtaan. Itse sämpylätkään eivät ole kovin kauniita, mutta hyviä ja tuoreita ja pehmeitä ulkonäöstä huolimatta!

Olen kehittänyt sämpylöiden leipomisesta rutiinin itselleni, niinpä meillä syödään nykyään noin joka toinen aamu tuoreita sämpylöitä, arkiaamuina hyvissä ajoin ennen seitsemää. Vaikka en hirveästi välttämättä liputa asioiden nopeasti tekemisen puolesta, niin sämpylöiden tekemisen olen lähes kellottanut – se vie reilut viisitoista minuuttia tehokasta työaikaa. Huvinsa kullakin :)

Asiaa tietysti auttaa että nousen normaalistikin vähintään tuntia ennen kuin sämpylöiden pitää olla korissa. Pari muutakin käytännön juttua ovat tehneet sämpylöiden leipomisesta aamurutiinin. Tämä voi olla selvää pässinlihaa teille muille, mutta kerronpa silti.

• Välttämättömyyksiä minulle ovat pomminvarma ohje sekä pysyvä (mutta FIFO-periaatteella vaihtuva) tuorehiivavarasto jääkaapissa.
• Ruokapöydän ääressä hiiva murusiksi isoon muovikulhoon, maito juuri sopivan kokoisessa murokulhossa mikroon puoleksitoista minuutiksi.
• Siinä ajassa ehtii nostaa pöydälle suolan, sokerin, leseet, hiutaleet ja jauhot, viedä maitopurkin takaisin jääkaappiin ja ottaa sieltä juoksevan Becelin.
• Maito, suola, sokeri, desi leseitä, kaksi hiutaleita, kolme sämpyläjauhoja. Sekaisin lusikalla. Ruutaus Beceliä pullosta sekaan ja sitten vielä vajaa toinen mokoma hiivaleipäjauhoja tai sämpyläjauhoja tai jotain ja jälleen sekaisin lusikalla. Löysä taikina!
• Kulho sivupöydälle liinan alle ja Becel jääkaappiin ja jauhot takaisin kaappiin paitsi leipomista varten hiivaleipäjauhot jätetään pöydälle. Ruokapöydän pyyhkiminen ja tsadaa, 10 minuuttia tehokasta työaikaa on mennyt siitä kun kännykkä herätti.
• Sitten onkin vajaat puoli tuntia aikaa vaikkapa lukea kirjaa tai venytellä.
• Uuni päälle, puolet taikinasta veitsellä kulhosta ulos leipomista varten varatulle auringonkeltaiselle alustalle ja eikun sämpylöiksi. Toinen puoli samalla tavalla ja sämpylät liinan alle pellille kohoamaan siksi aikaa kun uuni lämpenee loppuun. Viisi minuuttia tehokasta työaikaa ja juuri tämän takia niistä ei tule kovin kauniita.
• Sämpylät uuniin kymmeneksi minuutiksi, auringonkeltaisen alustan pesu käsin, muut astiat koneeseen, sivupöydän pyyhintä ja loput syöjät sängyistä ylös. Leipomissotkut on hävitetty ja sämpylät paistettu siinä vaiheessa kun kaikki ovat keittiössä.

Ah kun joskus on niin hauskaa olla tehokas. Ehdotuksia prosessin kehittämiseksi vastaanotetaan!

x x x x x

Saaran innoittamana kaivoin Autumn at Hawk Run Hollow -mallin esille ja jatkoin tänään pistelyä. Teen tätä Floballe yhden yli DMC:n langoilla, tosin yksi erikoislanka tähän tarvittaisiin jota minulla ei ole, mutta keksin ehkä jotain korvaavaa tilalle. Ihan niin paljon en ollut tätä tehnyt kuin mitä muistelin, hah, mutta siitä se pikkuhiljaa.

Kiitos tuhannesti kaikille ihanaakin ihanimmista pussukkakommenteista! Ompelukoneen kanssa pärjää kyllä kun tekee kaiken päinvastoin kuin sämpylöitä leipoessa. Rauhassa ja kiireettä ja tarvittaessa käyttää aikaa ompeluun päivätolkulla. Minulla on yli kaksikymmentä vuotta vanha perusompelukone, jonka sain vanhemmiltani ylioppilaslahjaksi. Hyvin toimii edelleen ja kavereita ollaan silloin kun molemmilla on hyvä päivä.

Unta

Olen ollut hereillä reilun tunnin verran ja nauttinut rauhallisesta aamusta – kynttilöistä, hiljaisuudesta ja sylissä nukkuvasta kissasta. Kesällä viimeksi taisin kirjoitella vuorokausirytmin kääntämisestä ja olen niin iloinen että muutos on ollut pysyvä. Muistan selvästi kun usein illalla ajattelin että en jaksa enää tehdä mitään järkevää, ainoastaan katsoa telkkaria tai surffata netissä. Kuitenkin halusin tehdä muuta ja minua ärsytti kun en jaksanut. Onneksi käänsin rytmiä ja sain tunnit illasta aamuun.

Menen nukkumaan niin aikaisin, että ehdin nukkua kuudesta seitsemään tuntia. Se riittää useimmiten ja herään virkeänä ennenkuin kello soi. Tärkeintä minusta tässä(kin) on se, että täytyy tehdä niin kuin hyvältä tuntuu eikä pakottaa itseään mihinkään. Jos kellon soidessa väsyttää niin laitan kellon soimaan uudelleen puolen tunnin tai tunnin päästä ja jatkan unia. Jos illalla tuntuu että en jaksa seuraavana aamuna aikaisin nousta, niin laitan kellon herättämään reilusti myöhemmin. Viikonloppuisin herään yleensä ilman herätystä, joskus aikaisin ja joskus myöhemmin. Rytmistä pidän kuitenkin kiinni niin, että hirveän myöhään en viikonloppuisinkaan valvo kuin poikkeustilanteissa, eli jos olen menossa jossakin tai vietetään vaikka teinien kanssa leffailtaa tai meillä on yövieraita tai muuta vastaavaa.

Aamuissa parasta on hiljaisuus, lukeminen, kirjoittaminen ja kissat. On myös ihana seurata hiljalleen heräilevää taloa, omat rutiininsa jokaisella. Myös kissoilla, ne nukkuvat yleensä yönsä vakipaikoissa ja Tiikeri on se sylikissa, joka tulee silitettäväksi aamulla ensimmäisenä.

PS. Kissakuvat on tällä kertaa ottanut tytär, ihania!

Syysloman loppu?

Syyslomani taisi loppua jo perjantaina, mutta yhtään ei ole iik-loma-loppui-jo -fiilis. Ehkä se johtuu siitä että se loppui hassusti perjantaina? Tai siitä, että kalenterissa on tuleville viikoille paljon kaikkea pientä ihanaa arkeen ripoteltuna? Tai siitä, että ensi viikon lopulla saan toisen muutaman päivän lomapätkäsen ennenkuin opiskelu pääsee taas kunnolla vauhtiin? Tai siitä, että arkenikin on mukavaa eikä väsytä?

Ihan pakko jakaa vielä nämä lumiset (ja luokattoman huonot) kuvat meren rannalta. Eilen aamulla aikaisin oli pimeää ja kylmää, ehkä tunnelma välittyy noista rakeisista kännykkäkuvista. Varpaita paleli lumisella hiekalla tepsutellessa, mutta muuten oli oikein hyvä juoksulenkki ja meripulahdus.

Aurinkoista sunnuntaita!

Eräänä pakkasaamuna

Eräänä pakkasaamuna

metsä hengitti hiljaa

kantoi kylmän ylväästi

–

seisoin pitkään paikoillani

ettei mikään särkyisi

Aamut

Rakastan aamuja! En ole ikinä ollut kovin aamu-uninen ja olen jo pari vuotta sännännyt silloin tällöin lenkille tai kuntosalille anivarhain. Salilla on sen avautuessa puoli kuudelta yleensä hyvin hiljaista ja rauhallista. Silti olen jo pitempään halunnut kääntää vuorokausirytmiäni niin, että heräisin säännöllisesti aikaisin. Ongelmana on vain muka ollut se, että rakastan iltojakin ja olen ollut melkoinen yökukkuja. Vaikka pärjään kohtuullisen vähällä unella, niin tarpeeksi nukkuminen on nykyään minulle tärkeää ja perusasia, josta haluan pitää kiinni. Niinpä yön lyhentäminen molemmista päistä ei onnistunut enkä halua sellaista.

Nyt parin kuukauden jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että olen onnistunut kääntämään rytmiä enkä aio enää palata entiseen. Mistä luovuin? Illan viimeisistä tunneista, jotka olivat minulle ihan tyhjänpäiväisiä. Telkkarin katsomista, netissä surffaamista tai kouluhommien tekemistä puolinukuksissa. Kun menen tarpeeksi aikaisin nukkumaan, herään yleensä ennen kännykän herätystä virkeänä. Nyt kesälomalla en monestikaan laita edes kelloa soimaan ja herään silti.

Olen kehitellyt itselleni yksinkertaista aamurutiinia tähän tapaan, se tosin elää vielä ja vaihtelee. Aamuni ovat kuitenkin jo rauhallisia, hitaita ja hiljaisia ja teen aamuisin juuri niitä asioita mitä haluan. Miksipä en tekisi?

Tänä aamuna lenkkeiltiin Murmelin kanssa vaihteeksi noissa kuvien maisemissa, juoksukoulu on kohta puolessa välissä.

Ihanaa päivää jokaiselle!

*****

I love mornings and I’ve now changed my rhythm so that I go to sleep earlier and wake up early. I just love those quiet, peaceful and slow moments. I have stopped watching tv late at night and surfing in the Internet half asleep. Instead I am developing my own morning routine a bit like this, but it’s still forming. I love my mornings :)

This morning I went jogging and walking with a friend and took couple of photos with my phone. It was a beautiful, sunny morning!

Have a wonderful day!