Luetut kirjat 2018

(Viimeisimmäksi luetut ylinnä)

Marraskuu:

Juha T. Hakala: Tylsyyden ylistys. Ah! Ai että! Ihana kirja! Lukekaa ihmiset tämä! Eläköön hiljaisuus, tauot ja tapahtumattomuus!

”…haluamme täyttää tyhjät hetket (jos niitä vielä sattuisi jossakin irtonaisena olemaan) ja ainakin tehdä jotakin muuta kuin altistua vaaraan joutua kasvotusten oman ikävän sisimpämme kanssa. Näiden hetkien lisäksi eliminoimme myös sellaisia asioita, jopa suoranaisia ylisukupolvisia arvoja, kuten hiljaisuus, aito läsnäolo, välittäminen, kohtaaminen, ajan kuluminen ja niin (olin kokonaan unohtaa), lepo.

Eikä se koske vai suhdetta itseemme, vaan suhdettamme ulkopuoliseen todellisuuteen. Hiljaisuus on meille nykyään paha asia, tauot ovat paha asia ja tapahtumattomuus; se vasta paha asia onkin.”

Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Syys- ja lokakuu meni maailmalla ja opiskellessa, enkä lukenut yhtään mitään muuta kokonaista kuin koulukirjoja. Ihanaa lukea jotain muuta taas! Tämä tuli kirjastosta juuri sopivasti ehkä ainakin puolen vuoden jonotuksen jälkeen, niinpä lukaisin. Oli ehkä vähän helmiä sioille kun vaan tosiaan lukaisin vauhdilla läpi, mutta mukaansa tempasi siis kuten Taivaslaulukin. Tykkäsin kielestä ja rakenteesta, aiheesta en oikein osaa mitään sanoa, toki tiesin mitä odottaa.

***** (koulukirjoja vaan tässä välissä) *****

Elokuu:

Otso Sillanaukee: Zero Waste. Jäähyväiset jätteille. Oi nykynuoriso! Saa kai noin sanoa suunnilleen omien lasten ikäisestä kirjailijasta? Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että nuoremmiltaan oppii elämästä eniten. Eli siis hatunnosto tämän kirjan kirjoittamisesta ja ylipäätään koko elämäntavasta! Paljon oli kirjassa asiaa, paljon minulle jo tuttua, mutta lukemisen arvoinen kirja. Olen eri mieltä joistakin kirjassa ilmitulevista tärkeysjärjestyksistä tai vinkkilistojen jaottelusta (helpot, keskivaikeat, edistyneet), mutta se ei ole pääasia. Pääasia on välttää ylenmääräistä jätteen tuottamista arjessa. Kuten kirjassa sanotaan, helpoimpia tapoja on sanoa ”ei” useammin. Plus aloittaa jostakin, kiinnittää edes vähän huomiota siihen jätteeseen mitä ympärillä syntyy.

Ken Mogi: Löydä oma ikigai. Japanilainen tie elämän voimaan. Ah olipa ihana kirja! Merkityksellisestä elämästä. Paljon ihania japanilaisia termejä ja ajatusmalleja avattiin tässä kirjassa. Plus Hayao Miyazaki ja Sei Shonagonin Tyynynaluskirja mainittu, niin ei vaan voi olla huono kirja. ”Elämässä tarvitsemme hidasta kehittymistä, emme äkkinäistä vallankumousta.” Voi kyllä ja kyllä myös paljolle muulle!

John Naish: Riittää jo. Irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa. Minä niin tykkään kun joku käyttää sanoja riittävä tai kohtuullinen! Riittävästi tavaraa, mutta myös riittävästi onnea, riittävästi kasvua. Hyviä ajatuksia riittävyyden filosofiasta. ”…kulttuurimme välttelee ongelmaa hakemalla lohtua eksistentiaalisista sijaistoiminnoista, kuten liiasta työnteosta, tarpeettomien tavaroiden tuottamisesta ja kuluttamisesta sekä näennäisistä elämäntapavalinnoista.”

Emmi Valve: Armo. Niputan näitä sarjakuvaromaaneja nyt ehkä turhaan, mutta kun lainasin kerralla… Jotain samaa näissä lukemissani kyllä on! Ei todellakaan mitään helppoja aiheita, käsiteltynä hienosti sarjakuvan keinoin.

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä. Edelleen sarjakuvaromaani. 450 sivua road tripiä. ”Kevyttä” kesälukemista…?

Heinäkuu:

Rami Syed: Moottoripyörällä silkkitietä Oulusta Kathmanduun. Matkakertomus jee! Eniten odotin tarinoita Pakistanin pätkistä, mutta alkumatkan Turkki ja Iran oli eloisammin kirjoitettu, niistä jäi parhaat mielikuvat. Kannatti lukea, paljon tuttua ja paljon uutta mielenkiintoista.

Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This one summer.  Ihastuin näihin sarjakuvaromaaneihin! Tykkäsin tästäkin. Teinikesä.

Kesäkuu:

Taavi Kassila: Onnellisuuden jooga. Tämä on ollut hetken kesken, vähän puuskissa olen lukenut. Kirjassa on hirveästi jooga-asiaa tiiviissä muodossa ja harjoituksia vähintään parin elämän ajaksi. Mitä kirjasta itselleni jäi? Ehkä poimin nämä taas: ”Jooga ei näet aseta eri uskontoja paremmuusjärjestykseen, vaan pitää niitä toisiinsa nähden tasa-arvoisina.” … ”Meditaation kohde on siis aina jumalallinen, ja jumalallisia kohteita on vain yksi: kaikkialla läsnäoleva jumalallinen tietoisuus. Jumala on yksi: mutta tiet Hänen luokseen ovat monet.”

Hanneriina Moisseinen: Kannas. Taitavasti, koskettavasti piirretty. Ja jos eniten koskettaa itkevä lehmä, niin mitä se kertoo lukijasta – minusta, meistä ihmisistä?

Ulla Donner: Spleenish. Oi! Hykerryttävä! Ai että mikä sarjakuvaromaani.

Toni Morrison: Koti. Ei ole häpeäksi muille vaan kunniaksi suurille, kun sanoo että ei näistä isoista osaa mitään sanoa. Että joku vähän yli sataan sivuun osaa kirjoittaa tuollaisen tarinan.

Toukokuu:

Tara Lange: Vihermehu. No kun ne on vaan niin hyviä ja on ihana kokeilla uusia mehuja. Hyvä kirja kaikin puolin aiheesta!

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Upeasti sarjakuvajournalismin keinoin toteutettu tärkeä kirja. Kannattaa lukea. Bongasin Hesarista tämän ja liudan muita sarjakuvia, pinon varasin kirjastosta.

Jari Ehrnrooth: Tietämättä uskon. Tykkään Ehrnroothin tyylistä kirjoittaa, luin jonkun kolumnin ensin ja nyt on toinenkin kirja kesken. Rehellisen oloista älykästä ääneen ajattelua.

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha. Pakistaniin ja Afganistaniin sijoittuva jotenkin todella kaunis tarina, vaikka pyöriikin sellaisten teemojen ympärillä joiden todellakin toivoisi olevan vain tarinaa. Ilahdun aina tutuista sanoista ja merkityksistä jotka ymmärrän syvästi.

Juha Hänninen: Kuolemme vain kerran. Aina kun on ajatellut vähän kuolemaa, auringonpaiste tuntuu kasvoilla suloisemmalta ja elämä hymyilyttää iloistakin ihmistä vielä himpun verran enemmän. Siksi(kin) välillä luen hyviä kirjoja kuolemisesta. Tämä oli sellainen.

Huhtikuu:

Jessica Townsend: Morriganin koetukset. Hmm. Hesarin arvostelussa sanottiin: ”…muistuttaa Harry Potteria ja viisasten kiveä niin ilmiselvillä tavoilla, että lienee syytä puhua kunnianosoituksesta.” Minua kaikki samankaltaisuus häiritsi, mutta tarina tempaisi silti mukaansa ja luin kirjan vauhdilla.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle. Todella hyvä kirja erityisesti siitä mistä, miksi ja miten tavaratulva syntyy.

Florence Scovel Shinn: Elämän peli. Antamisen lahja. Hauskaa – varailen kirjoja kirjastosta sitä mukaa kun joku mainitsee kirjan tai näen arvostelun ja ajattelen, että tuo voisi olla hyvä. Sitten kun saan kirjan, en enää välttämättä muista mistä yhteydestä sen bongasin. Esimerkkinä tämä, ei aavistustakaan enkä yhtään osannut odottaa tällaista, mielenkiintoista! Tämähän on kirjoitettu vuonna 1925! Ai että, tulin jostain syystä kovin hyvälle tuulelle kun luin tämän. Jokaisesta kirjasta jää jotain itselle, tästä päällimmäisenä pelon ja uskon suhde sekä pelotta tilaisuuksiin tarttuminen, jälleen kerran. ”Meidän on siis korvattava pelko uskolla, sillä pelko ei ole muuta kuin nurinkurista uskoa; se on uskoa pahaan hyvän sijasta.” Päätän uskoa vieläkin enemmän ihan täysillä ihan kaikkeen hyvään – ja sehän tapahtuu!

T. S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja. Kiva aamukahvivälipala luettavaksi, todella ihana suomennos! Minulla on hyllyssä tämä enkuksi (lähtee tänään tosin lahjaksi eteenpäin) ja oli kiva vertailla. ”On paljon kissan eteen tehtävänä ennen kuin se pitää ystävänä.” Aamen. Miau.

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö. Melkein 500 sivua yhtä aikaa ihanaa ja vaikeaa, tuttua ja outoa luettavaa. Ei avaudu helposti tämä kirja, vaikka jotain tuosta kulttuurista (Intia/Pakistan) tietäisi ja ymmärtäisikin. Mutta turhaan ei ole tarinaa kehuttu. Kirja näyttäytyi minulle ympyränmuotoisena kollaasina, joka paikka paikoin nosti pintaan erityisiä tuntemuksia, kun ymmärsin joitain kääntämättömiä sanoja tai pieniä merkityksiä lauseiden ja kohtausten takana.

Maaliskuu:

Laurent Gounelle: L’homme qui voulait être heureux (olemassa myös suomennettuna nimellä: Matka yli onnen esteiden). Hauska yhteensattuma, muistaakseni Mondo-lehdessä näin tämän kirjan (suomennoksen) arvostelun aika pian lukemisen jälkeen, eikä arvostelu ollut mitenkään mairitteleva. Kirjan suomennos on julkaistu tänä vuonna, mutta kirja on kirjoitettu kymmenen vuotta sitten, se kannattaa ottaa huomioon. Silloin ei ehkä Balille sijoittuva itsensäetsimistarina ollut kulunut. No joka tapauksessa, ei tehnyt tiukkaakaan lukea tätä, mutta tykkäsin saman kirjailijan toisesta kirjasta – Dieu voyage toujours incognito – paljon enemmän.  

Meri Mort: Lumoava nainen

Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama

Hanna Hauru: Jääkansi. Jossain luki, että Hanna Haurun kirjat ovat nopeita lukea, mutta hitaita unohtaa tai jotain sellaista. Pitää paikkansa täydellisesti. Olipa erikoinen, erilainen, hyvin kirjoitettu, mutta aika kauhea tarina.

Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä – suomalaisinta sanaa etsimässä. Ah, ajattelin etukäteen että jos tämä on oikeasti tekohauska, niin lopetan lukemisen alkuunsa! Mutta ei, just hyvä. Ihanaa leppoisaa kuvausta arkielämästä muualta Suomeen muuttaneena ja tietysti ne kaikki suomalaiset sanat… :)

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä. Harvoin luen tällaista fiktiota, mutta aihe kiinnosti, erityisesti sen takia miten kirjailija on kuvannut Suomea ulkomaalaisen silmin. Pidin kovasti kirjailijan luomista henkilöhahmoista ja hänen tavastaan käsitellä isoja asioita.

Patrik Borg: Tunne nälkä! Suosittelen hyvin, hyvin lämpimästi tätä! Ihan loistava kirja intuitiivisesta syömisestä. Patrik Borg ♥

Helmikuu:

Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää

Karita Aaltonen: Uskalla parantua

Eevi Minkkinen: Ole itsellesi armollinen

Sanna Wikström & Jutta Gustafsberg: Tsemppikirja