in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Neljän taviksen illallinen XIII


Neljä tavista kokoontui eka kertaa uudella kokoonpanolla Murmelin luona, melkein ex tempore tosi lyhyellä varoitusajalla. Murmeli onnistui siitä huolimatta (tietysti!) loihtimaan meille ihanat herkut teemalla ”Makuja maakunnista”. Minä onnistuin unohtamaan (taas!) kameran kotiin, niinpä otin kuvat kännykällä ja leikin vähän Instragramilla.

Pöytä oli katettu teemaan sopivasti syksyisesti ja juotavaksemme saimme muun muassa jotain superraikasta Murmelin itsetekemää mehua.


Alkuruokana tarjoiltiin savuporokeittoa, aivan mielettömän hyvää. Söimme myös mozzarellapatonkia, joka näköjään katosi parempiin suihin ennen kuvaamista. Pääruuaksi ihanaisia verilettuja, puolukkahilloa ja valkosipulilla höystettyjä punajuuria. Murmeli varmaankin kirjoittelee reseptejä näistä herkuista blogiinsa jossain vaiheessa tai osa saattaa siellä olla jo.


Jälkkärinä kerroskiisseliä ruisleipäkrutongeilla, tosin minun kuvassa ei kiisselin kerroksia juuri näy mutta olivat ne siellä, kerrokset.

Ihana ilta! Tavisillalliset ovat yksi elämän upeista asioista, ihan melkein uskomatonta kun alkaa oikein ajatella asiaa.

Ja peeäs, Photo a day -teemaan table menee tämä.

8 Kommentit »

Neljän taviksen illallinen, osa XII

Arjen aloittamisen tohinan sekaan saimme ihania, lämpimiä elokuisia iltoja ja neljän taviksen kahdennentoista illallisen! Haikeutta leijui ilmassa, kun yksi neljästä muuttaa niin kauas, että ylensimme hänet kunniajäseneksi. Tämän vuoksi ulkoistimme ruuanvalmistuksen ja nautimme ihanasta kesäillasta ulkona ravintolassa. Ilta oli mitä kaunein ja ruoka ja seura ihan parasta, ihana hetki keskellä viikkoa!

Neljän taviksen illallissysteemi on tehnyt ruuanlaitosta mukavan asian. Olen saanut intoa kokata enemmän, aiemmin ruuanlaitto oli suurinpiirtein välttämätön pakko. Suosittelen lämpimästi kasaamaan porukan ja kokkailemaan toisille! Me emme tunteneet toisiamme kovin hyvin aloittaessamme tavistelun. Se oli tarkoituksella harkittu juttu ja älyttömän hyvä asia, olemme tutustuneet ja ystävystyneet näiden illallisten myötä. Meillä on ihana tavisporukka ♥

PS. Jälkkäriksi söin halvajäätelöä, muullahan ei ole väliä? Kaikki oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

2 Kommentit »

Neljän taviksen illallinen, osa XI

Aurinkoisena kesäiltana neljä tavista kokoontui jälleen, jo yhdettätoista kertaa! Hetken harkitsin josko olisimme tavistelleet pihalla, mutta niin viileitä ovat päivät vielä olleet, että päädyin sisäruokintaan. Ihanaa kuitenkin oli, että eilen oli aurinkoinen päivä ja jopa kohtuullisen lämmin ja iltamyöhällä tavisten lähtiessä kotiinpäin alkoi hentoinen kesäsade.

Pihalla kukkivat ensimmäiset kukat, kevätvuohenjuuri on aukaissut ekat nuppunsa ja taustalla näkyvä särkynytsydän (tai pieni sellainen tai joku kuitenkin…) punertaa myös. Pikkuisen perässä tullaan siis Etelä-Suomeen verrattuna, tosin meidän piha on niin varjoinen, että ei ole ehkä ihan normaalia näilläkään leveyspiireillä.

Alkupalaksi tarjoilin päärynäistä juustosalaattia, ohje suosikkiruokablogistani Pastanjauhantaa. Juustoina käytin tällä kertaa Juustoportin kahta erilaista juustoa, toinen oli Brandy-pähkinä, joka toi kivaa pähkinäistä makua salaattiin ja toinen voimakkaampi Keisarin juusto. Paahdoin leipäkuutioita ja pinjansiemeniä ja muutenkin menin kiltisti ohjeen mukaan :) Ihan syötävää salaattia!

Pääruoka ei ollut oikein kesäistä, mutta varmaan näiden kylmien säiden takia teki mieli jotain lämmintä ja raskasta. Niinpä paistoin uuniperunoita ja tein niille hyväksi havaitun täytteen pekonista ja meetwurstista. Täytteen ohje on jostain keittokirjasta ja siihen tulee lisäksi smetanaa, kermaviiliä, valkosipulia ja niin pois päin. Lisukkeena perusvihersalaattia perusoliiviöljypohjaisella kastikkeella.


Jälkiruokasuunnitelmat muuttuivat viime tipassa, kun edellispäivänä testatusta lakritsijäätelöstä tuli niiiiin ruman väristä, että halusin sittenkin tehdä jotain muuta. Tein siis kosteaa suklaakakkua, jonka ohje on ollut varmaan kaksikymmentä vuotta sitten Gloria-lehdessä.

Lakritsijäätelön pyöräytin muuten lauantaina ohjeen mukaan jäätelökoneella ja siihen tuli ehkä hiukan liikaa lakritsia, mistä ruma värikin oletettavasti johtui. Mutta se oli TOSI hyvän makuista, kannattaa kokeilla!

Ruokakuvat ovat taas ihan luokattoman huonoja ja suklaakakun kuva on otettu rumimmasta (eli omasta) palasestani. Ruuan kuvaaminen ei vaan jaksa oikein innostaa minua, mutta kokkaaminen sentään jo vähän näiden tavisillallisten myötä. Menen silti aika peruslinjalla ja varman päälle tarjoilujeni kanssa, sen verran pelottavaa hommaa ruuan tarjoaminen ”vieraille” on :) Onneksi meidän tavisporukka on ihan huippu ja maailma parantuu kohinalla kun tuntitolkulla tavistelemme! Kiitos ystävät ♥

2 Kommentit »

Neljän taviksen illallinen X

 

Kuukausi menee vauhdilla jos aikaa mittaa sillä, miten usein neljä tavista kokoontuu! Pingviini kokkaili meille ihanuuksia tällä kertaa. Pingviinin koti on kaunis ja kattaus aina niin ajatuksella laitettu. Kynttilöitä oli joka paikassa ja muutenkin tunnelma oli kotoisa ja leppoisa, tosin niinhän meillä taviksilla aina :)

 


 
Alkupalaksi saimme taatelipekoneita ja pestoparmesaanileipiä sekä kurkkukukkia :) Taatelipekonit ovat tosi, tosi, tosi hyviä! Pitää itsekin kokeilla joku päivä. Nämä ruokakuvat eivät ole erityisen kauniita, mutta enpä ole liiemmin ruokia kuvaillut, että opetellessa vielä menee. Kuvia katsellessa (ja varsinkin toisten ottamia kuvia katsellessa) sitten vasta huomaa miten olisi pitänyt kuvata. Toisekseen kuvatessa yleensä on kova kiire syömään, että hirveästi ei aikaa tule käytettyä asetteluun ja kuvakulman valintaan :)

 


 
Pääruokana Pingviini tarjoili meille maalaislohkoperunoita, kanaa jollakin ihanalla kastikkeella, sekä namnam-salaattia. Hurjan hyvää! Huomatkaa salaatin tähdenmuotoiset juustoleipä- eikun leipäjuustopalat. Ihanaa!
 

 
Jälkkäriksi saimme suklaakakkua ja jäätelöä, ihan parasta! Suklaakakun syömisen ohessa paransimme maailmaa ja pelasimme Buzz-peliä pleikkarilla, hauskaa :)
 
Viides tavistähtönen Huisku on aina yhtä ihana, koirista suloisin! Seuraavaksi tavistellaankin meillä jonain kauniina toukokuun iltana, jee!
 

5 Kommentit »

Neljän taviksen illallinen IX

 

Pari viikkoa sitten herkuttelimme yhdeksättä kertaa Neljän taviksen illallisen merkeissä. Treffaamme siis kerran kuussa vuorotellen toistemme luona. Nautimme toistemme  seurasta ja ruuasta ja parannamme tietysti maailmaa ja voi että miten se aina paraneekin! Meillä on ihana, ihana, ihan paras tavisporukka ja olen tosi iloinen, että suostuin mukaan kun pyydettiin, vaikka en ole ikinä juurikaan pitänyt ruuanlaitosta. Tavisillallisten myötä kokkausinto on lisääntynyt hurjasti, kaikesta voi näemmä oppia tykkäämään…

Viime kuussa Murmeli kokkasi meille herkkuja ja oi että oli taas mukavaa. Alkuruuaksi saimme linssikeittoa nam! Pääruokana oli lammashampurilaisia salaatilla, aivan ihanaa sekin. Jälkkärinä sitruuna-marenkipiirakkaa, niin keväistä ja raikasta ja ja ja ihan parasta. Murmelin blogissa on melkein kaikkeen ohjeet jo ja loputkin tulossa jossain vaiheessa.

Seuraavaksi treffaamme tässä kuussa jossain vaiheessa Pingviinin luona ja sitten toukokuussa on taas minun vuoroni kokkailla.

 

5 Kommentit »