in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle, lukemiselle, juoksulle, joogalle, käsitöille, kissoille, matkustamiselle, ihmisille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Mitä maksaa reissuaminen?

Alicante10

En ole ikinä koskaan milloinkaan ennen laskenut paljonko joku reissu on kaiken kaikkiaan maksanut. Nyt Alicanten reissun kustannukset laskin, kun ajattelin että on ihan mielenkiintoista tietää vastaisenkin varalle. Ja kun kerta yksin reissusin niin oli helppo laskea. Kirjoitan tämän blogikirjoituksen siksi, että todella harvoin missään kirjoitetaan rahasta ja myös siksi, että seuraan tavaraostoksia tänä vuonna – mahtuu ikään kuin samaan teemaan.

Valitsin matkakohteen ihan sillä perusteella, että minne eteläpuoliskolle Espanjaa sain halvimmat lennot. Junalla menin Helsinkiin siksi että se oli halvin vaihtoehto päästä täältä pohjoisesta pois, mikä on aina luku sinänsä. (Muoks: Tai siis bussilla pääsisi halvemmalla, mutta siinä menee minun istumisensietoraja, en pysty-kykene-halua yhtä soittoa niin pitkää matkaa). Sitä paitsi tykkään matkustaa junalla, se on jo lomaa itsessään. Reissufiilis alkaa kun astuu kotiovesta ulos ja lähtee kävelemään! Majoituksen otin Airbnb:n kautta, tällä kertaa halusin sellaisen huoneen, joka olisi jonkun ainoastaan espanjaa puhuvan luona, kielikylpyä nääs. Matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla, eli mukana oli keskikokoinen reppu ja pieni olkalaukku.

  • Lentoliput Helsinki – Alicante – Helsinki (Norwegian): 97,09 euroa
  • Junaliput Oulu – Helsinki – Oulu: 53,40 euroa
  • Airbnb 5 yötä Alicantessa: 93,19 euroa

Palatessa yövyin pääkaupunkiseudulla tyttären luona joka asuu aivan älyttömän kätevän matkan päässä lentokentältä ja junaradasta. Lisäksi näihin välttämättömiin matkakuluihin tuli taksimatkat 24,00 euroa (Alicante) ja 24,90 euroa (Helsinki-Vantaa). Alicantessa oli pakko mennä taksilla kentältä kaupunkiin koska viimeinen bussi yöllä meni jo. Helsingissä lento oli 1,5 tuntia myöhässä keskellä yötä ja viimeinen juna meni jo. Yöbussi olisi mennyt kyllä mutta missasin just edellisen ja seuraava olisi mennyt vasta tunnin päästä, enkä jaksanut jäädä odottelemaan kahdelta yöllä.

Ruokaan Espanjassa käytin koko reissun aikana 81,01 euroa. En pyrkinyt erityisemmin minimoimaan tuota summaa, enkä missään nimessä halunnut tällä reissulla itse kokata. Söin joka päivä aamupalan ja myöhäisen lounaan kaikessa rauhassa jossain ravintolassa. Kävin myös kahvilla ym. aina kun siltä tuntui ja ostin vielä illaksi yleensä jotain smoothieta ja pientä syötävää. Espanjassa ruoka vaan on niin halpaa! Halvimmillaan 10 eurolla sain alkukeiton, ison leivän, salaatin, pääruuan, vesipullon, viinilasillisen sekä jälkiruuan ja kahvinkin. Lounaalla elin kyllä päivän aivan hyvin, ei tarvinnut toista kunnon ruokaa syödä, enkä olisi pystynytkään. Elche-päivänä minulla oli piknik-eväät, kun siellä oli ihania puistoja ja aurinkoista. Lauantaina sain onnenpotkuna ilmaisen lounaan, kun Airbnb-emäntäni halusi kokata minulle paellaa ja rupattelimme viinilasillisen kera pari tuntia siinä samalla, aivan ihana hetki!

Tekemiseen (kulkemisiin ja nähtävyyksiin) käytin 29,75 euroa. Tämä sisälsi junamatkat Elcheen ja Villajoyosaan sekä bussimatkan lähtiessä lentokentälle plus kaikki sisäänpääsymaksut. Kävin yhteensä noin kymmenessä nähtävyydeksi laskettavassa paikassa – museossa, kirkossa, linnassa, puutarhassa tms. ja osa näistä oli ilmaisia.

Kustannuksista puuttuvat matkaeväät Suomessa junassa + lentomatkoilla/-kentillä, yhteensä noin 20 euroa. Johonkin piti raja vetää mitä laskea mukaan varsinaisiin kustannuksiin, koska vietin hieman aikaa Helsingissä sekä mennessä että palatessa ja otin kotoa evästä junaan jne. Tuliaisia itselle ja perheelle en myöskään kirjannut ylös, tosin tavaraostokset olen tietysti listannut tammikuun blogikirjoitukseen. Tuliaisiksi läheisimmille perheenjäsenille ostin syötäviä juttuja. Kotiin ostin vielä suklaata ja muuta ruokaa vähän, käsimatkatavaroihin ei hirveästi mahtunut. Tykkään kuitenkin ostaa reissusta paikallisia herkkuja, niitä on kiva syödä hissukseen ja muistella reissua! Toiseksi viimeinen suklaalevy on muuten menossa juuri nyt.

Eli yhteensä:

  • kulkemisiin (lennot, junat, taksit, bussit) 211,74 euroa
  • nähtävyydet (sis. hissiliput linnoitukseen) 17,40 euroa
  • majoitus 93,19 euroa
  • ruoka 81,01 euroa

Kokonaiskustannukset 403,34 euroa.

Ihan kohtuuhalpa tuollaiseksi reissuksi kaikin puolin, vai mitä sanotte? Alicanteen saavuin siis maanantai-iltana puoliltaöin ja takaisin Helsinkiin sunnuntain puolella keskellä yötä. Ainahan reissuun rahaa menee ja kun täältä pohjoisempaa lähtee, niin Helsinkiin kulkeminen täytyy huomioida. Airbnb on hyvä majoituspaikkojen arvosteluineen ja kun tammikuu on kaikista hiljaisin kausi, niin halvalla sain todella siistin ja kivan huoneen.

Pääasia on huomata, että omasta mielestäni kohtuuhinnalla saan itselleni sopivan, mukavan reissun. Toinen ihana asia on huomata, että oikeasti osaan jo hyvin pakata kevyesti just oikeat vaatteet ja kamat reissuun mukaan niin, että käsimatkatavaroihin jää vielä tilaa syötäville tuliaisille. Plus että en kaipaa lomalla millään tavalla tavaroiden ostelua. Tee ja suklaa sun muut on vakituliaisia, koska niistä tykkään eniten!

Alicante11

 

Mainokset
Jätä kommentti »

Viikko Alicantessa

Alicante1

Kävin tammi-helmikuun vaihteessa lomalla Alicantessa, Espanjan itärannikolla. Reissasin tällä kertaa yksin ja enpä muista milloin olisin oikeasti lomaillut yksin! Olen kyllä matkustanut paljon itsekseen, sekä lomille että työreissuille kauaskin. Pariisissa olen käynyt yksin ainakin kerran aikoinaan, mutta sekin oli puoliksi työmatka. Yksin reissuamisesta tuli mieleen niin paljon ajatuksia, että kirjoitan siitä vielä erillisen blogikirjoituksen. Tulossa on myös kirjoitukset matkan kustannuksista tämän vuoden ostosten seurantaan liittyen sekä päivästä Elchessä.

Viivyin poissa kotoa viikon, Alicantessa viisi kokonaista päivää. Oli tosi ihana matka, kovasti halusin päästä jonnekin aurinkoiseen ja lämpimämpään kohtuuhalvalla. Koska olin siinä vaiheessa peräti kuukauden opiskellut espanjaa, niin halusin Espanjaan kieli- ja aurinkokylpyyn. Alicanten valitsin ihan siitä syystä, että sinne sain kaikkein halvimmat lennot.

Alicante3

Tutkailin aika paljon etukäteen kaikkea netistä, tsekkailin mahdollisia käyntikohteita ja hyviä lounaspaikkojakin. Tykkään matkustaa näin, että tietoa on tarvittaessa nopsasti saatavilla (esim. talletettuna valmiiksi TripAdvisoriin), mutta päätän vasta paikan päällä minne menen ja mitä minäkin päivänä teen.

Alicante7

Alicante on aivan ihana kaupunki, ainakin tammikuussa! Siellä oli aika hiljaista ja rauhaisaa, pääasiassa brittieläkeläisiä bongailin paikallisten lisäksi. Oli muitakin turisteja kyllä, mutta ihan sopivasti. Ravintoloissa ja melkein kaikkialla oli melko väljää. Esimerkiksi Elchessä sain kolmella eurolla hienon MAHE-museon kokonaan itselleni. Reilun tunnin vietin siellä enkä nähnyt ketään muuta. Välillä oli jopa vähän kummallinen olo kaiken vanhan ja upean keskellä ihan yksin.

Alicante5

Tein siis päiväretken Elcheen, siellä on Unescon maailmanperintökohteena foinikialaisten istuttama palmumetsä. Ajelin myös hitaalla tram-junalla vai mikä se suomeksi olisi, Villajoyosaan Valorin suklaamuseoon vierailulle. Tunnin matka suuntaansa rantaa pitkin oli tosi kaunis, jo sen takia kannatti mennä.

Alicante2

Alicantessa on Santa Bárbaran linnoitus, jonka päältä aukeaa aivan upeat näkymät joka suuntaan. Kävin siellä kaksi kertaa, ylös pääsee hissillä kun maksaa pari euroa ja alaspäin on mukava kävellä puiston ja vanhan kaupungin läpi. Alicantessa rantaa riittää ja nyt siellä oli aivan tyhjää. Aloitin aamuni kävelemällä parikymmentä minuuttia kaupungin läpi satamaan penkille, istumaan auringossa.

Alicante9

En ottanut mukaan kameraa, halusin vain keskittyä olemaan ja ihastelemaan. Kännykällä napsin näitä muutamia kuvia (klikkautuvat suuremmiksi). Muutenkin halusin vaan kävellä, istua, syödä ja jutella ihmisten kanssa rauhassa. Kännykkänikin alkaa onneksi olla sen verran vanha että sitä ei viitsi pitää reissussa netissä päivisin, että akkua riittää kuvien ottamiseen. En halunnut käyttää aikaa netissä roikkumiseen enkä varavirtaa kannella mukana, vaan pientä olkalaukkua ainoastaan johon mahtuu vesipullo.

Alicante4

Ihaninta oli kun monta kertaa päivässä hoksasin, että minun ei tartte olla missään muualla juuri nyt, eikä edes kohta. Kävelin, kävelin ja kävelin. On niin ihanaa kesken talven mennä jonnekin missä ei ole lunta ja voi vaan kuljeskella auringossa. Koko viikon perjantaita lukuunottamatta paistoi aurinko ja oli lähes 20 astetta lämmintä. Oikein sopiva reissusää! Perjantaina vuorilla Alicanten ympärillä oli satanut kovasti lunta ja sama kylmempi ilma tuli Alicanteenkin.

Alicante6

Alicante yllätti positiivisesti, haluan ehdottomasti palata sinne vielä joskus. Norwegianin lennot ovat halpoja ja matkaa voi jatkaa junalla kätevästi Murciaan tai vaikka Madridiin. Lähistölläkin on paljon paikkoja jotka jäivät tutkimatta. Mietin hetken että vuokraisinko auton päiväksi, kun sisämaassa on sitten jo ihan erilaista maisemaa, mutta jätin kuitenkin tällä kertaa väliin kun oli muutenkin koko ajan tekemistä. Kesäkuussa Alicantessa järjestetään iso fiesta Les Fogueres de Sant Joan jota Airbnb-emäntä esitteli minulle kirjoista. Kävin myös pikkuruisessa museossa jossa tämän juhlan värikästä historiaa esitellään. Ehkä jonain juhannuksena takaisin siis!

Alicante8

Bongaa kissa!

AlicanteKissa

7 Kommentit »

Kesäasioita

Kesakirjat

… Eikö heinäkuu ole pikemminkin kuukausi, jolloin kesästä on tullut tyyntä rutiinia? Jolloin ei – kuten toukokuussa – tarvitse joka päivä ja hetki ihmetellä, että puissa on lehdet, vaan voi luottaa että lehdet ovat tallella vielä huomennakin?

– Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi

Kesät ovat erityisiä, ne erottuvat nykyään entistä selvemmin muusta vuodesta. Ne ovat myös keskenään erilaisia, jokaisesta jää erilainen fiilis ja tiedän jo mitä tästä kesästä jää päällimmäisenä mieleen.

  • Loma! Elämäni ensimmäinen pitkä palkallinen kesäloma, joka tuntuu aivan käsittämättömältä luksukselta. Nautin joka hetkestä ja parasta on se, että olen lomalla hurjan ihanasta työstä.
  • Kirjat! Olen listannut lukemani Luettuihin kirjoihin, suositella voin jokaista kirjaa. Erityisen positiivisia yllätyksiä ovat olleet Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sekä Noora Lintukankaan Viihdy omassa arjessasi. Mia Kankimäen kerronta hymyilytti hirveästi ja vei mukanaan ihan täysillä Japaniin ja asioihin, jotka ovat minulle uppo-outoja. Vai ovatko sittenkään? Tuhat vuotta vanhoja, mutta niin samoja. Viihdy omassa arjessasi puolestaan oli yllättäen (vähintään) puoliksi kundaliinijoogakirja, en yhtään osannut odottaa sitä. Plus tietysti KonMari! Sehän oli hyvä kirja! Mitä muuta muka tarvitaan ylimääräisistä tavaroista luopumiseen, kuin päätös siitä, tuottaako tavara minulle iloa? Ei mitään. (PS. Hidasta elämää -sivustolla on Storytel-sivustolle koodi (ainakin tässä kirjoituksessa), jolla saa kuunnella 30 päivää ilmaiseksi äänikirjoja. Sieltä löysin KonMarin sähköisenä kirjana.)

Kesa2Pipari

  • Torkkuminen auringossa! Lukeminen viltin päällä täydellisen kokoisella takapihapläntillä kukkien keskellä, kissat valjaissa kaverina loikoilemassa. Olen ihastellut ensin lemmikkejä ja voikukkia, nyt juuri niittyleinikkejä, apiloita ja päivänkakkaroita. Nurmikkoakaan ei raaski usein leikata, että kukat saavat kukkia ja siili möngertää iltahämärissä kukkien seassa. Amppeleissa loistaa kesä kaikissa mahdollisissa väreissä ja mansikat kypsyvät. Herneet kasvavat ja alppiruusukin teki vaivalloisesti pari kukkaa, ehkä ensi vuonna vähän enemmän. Ainakin se näyttää terveeltä ja tekee kovasti uusia lehtiä. Akileijat aukeavat ihan kohta ja juhannusruusu on täynnä nuppuja.

Kesa3Tapetti

  • Suunnittelematon tapetointi! Kaikki alkoi viattomasti yhdestä koivukuvioisen sammutuspeitteen ympärille maalatusta linnunlaulupuusta ja johti kolmeen muuhun upeaan seinään. Tuo ikkunaseinä odottaa vielä keltaista maalia ja eteiseen on suunnitelmia maalinjämien käyttämiseksi. Kesäsää on ollut aivan täydellinen tähän mennessä, sopivasti aurinkoisia vilttipäiviä ja sateisia tapetointipäiviä.
  • Tavaran karsiminen! Edelleen… Vieläkin löytyy yllätyksiä. Asetin juuri tavoitteeksi, että jouluna ei enää löydy yhtään yllätystä. Kotona ei ole yhtään laatikkoa, jossa on ylimääräistä tavaraa. Sitä varten pitää vielä käydä läpi muutamia aarrelaatikoita ja käsityötarvikkeitakin on.
  • Leipominen ja ruoka! Ihania hitaita päiviä; sämpylöitä, kakkua, piirakoita, hyvää ruokaa. Kirjastosta tarttui mukaan Sikke Sumarin Nami namaste, josta olen testannut monta ohjetta. Ylirapsakoita sämpylöitä, parsakaali-aurajuustopiirakkaa, mustikka-kaardemummakakkua…

Mitkä kesäasiat tuottavat teille iloa tänä kesänä?

Jätä kommentti »

Neljän taviksen illallinen XX

NeljanTaviksenIllallinenXX_Alkuruoka

NeljanTaviksenIllallinenXX_Juomat

Nyt vallataan nurkka taas! Ihana heinäkuu on hurahtanut melkein kokonaan ja on ollut täynnänsä vaikka mitä mukavia kesäjuttuja. On se ihmeellistä, että kesästäkin voi oppia näin paljon tykkäämään, viime kesänä pääsin jo hyvään vauhtiin.

Tavisillallisia meillä on ollut vaikka kuinka monta sitten helmikuisen (ups…), josta olen viimeksi kirjoitellut. Maaliskuussa tavisteltiin Satun luona, huippuherkkuja oli meille tarjolla taas. Satun kotona on lämmin tunnelma ja keittiössä jotenkin ihana valo, vuorokauden- ja vuodenajasta riippumatta. Valo muistui mieleen nytkin ensimmäisenä kun aloin miettimään mitä siellä syötiinkään.

Alkupaloiksi saimme Väinämöisen palttoonnappeja ja juustoleipää, tai siis leipäjuuston nimellä se tarjoiltiin toki kun täällä päin Suomea ollaan. Pääruokana oli mielettömän hyviä aurajuustolihapullia, jugurttikastiketta ja salaattia, tosi hyvä yhdistelmä oli tämä. Jälkkäriksi lakritsipommikakku, joka oli tietysti ihan taivaallisen hyvää. Kyllä meillä kaikki ruuat aina on huippuja, mutta jälkkärit on huipuimpia!

Mahtavan tuulinen päivä täällä tänäänkin. Aurinko paistaa ja aamulla oli kiva herätä avoimesta ikkunasta kuuluvaan tuulen kahinaan. Vaikka kesä tuntuu hienolta, niin kyllä syksyihmiselle nämä tuuliset ja viileämmät päivät tuovat sen kaivatuimman tuulahduksen. Eilen juoksulenkillä joen rannoilla pietaryrtit tuoksuivat ja tuosta ikkunasta näkyy jo punertavia pihlajanmarjoja. En haikaile vielä syksyn perään, toistaiseksi riittää tuo tuulen mukana hiipivä lupaus tulevasta ♥

NeljanTaviksenIllallinenXX_Paaruoka

NeljanTaviksenIllallinenXX_Kakku

1 kommentti »

Partioleiri <3

Tagametsa44

Tagametsa11

Tagametsa77

Tagametsa7

Maailman paras kesälomanviettopaikka on partioleiri! Loman syvin olemus on totaalinen irrottautuminen arjesta ja edes normilomareissulla en onnistu siinä niin täydellisesti kuin partioleirillä jossain metsän keskellä. Leirillä on niin paljon kaikkea touhua aamusta iltaan, että mitään työ- tai arkiasioita siellä ei ehdi ajatella. Vaikka työ ja arki ovatkin ihania, niin kyllä välillä on terveellistä nollata pää.

Tällä kertaa meillä oli tosin ihan erilainen leiri kuin yleensä, kävimme juhlistamassa lippukunnan synttäreitä Virossa. Vietimme normaalia leirielämää ja sen lisäksi seikkailimme Tallinnassa mennessä ja palatessa. En ole koskaan aiemmin käynyt Virossa, Tallinnakaan ei ole houkutellut, mutta olen positiivisesti yllättynyt. Tallinnan vanhassa kaupungissa vietetyistä tunteroisista jäi hyvä mieli – kivoja katuja, kahviloita ja kattoja.

Tagametsa90

Tagametsa97

Tagametsa87

Tagametsa96

Tagametsa94

Yhden päivän vietimme Pärnussa, nuorisolla oli hauskaa rannalla ja sääkin oli lähes täydellinen.

Tagametsa36

Meillä on aivan huippuporukka sekä nuoria että aikuisia mukana partiossa täällä, olen aika vakuuttunut siitä että meillä on maailman paras lippukunta :) Tiskaaminen ja muut keittiöhommat voivat olla aika ihania töitä ja tietysti hyvä leiriruoka, perinteiset partiojutut ja iltanuotiot ihan parasta.

Kotiinkin oli kyllä mukava palata. Kissat oli hyvin hoidettu, vähän säätämistä oli tällä kertaa aikatauluissa ja Ruusa ja Nikki saivat nauttia useamman fiksun nuoren hoitajan hyvästä hoivasta. Kiitos <3 jokaiselle kissojen hoitoon osallistuneelle!

Tagametsa23

Tagametsa22

9 Kommentit »

Tack!

Tack

Tänään se alkoi! Sekä lapsilla että itsellä, ♥ kesä ♥ loma ♥ . On toki vielä kouluhommia ja töitä pitkin kesää, mutta kouluun ei tarvitse mennä ja työt eivät tunnu työltä, eikä kumpaakaan ole joka päivä. Kesälomatunne jatkuu elokuulle asti, ihanaa!

Yhden lapsen yhden etapin päättyessä täytettiin yhteistuumin opettajalle sydämellinen kulho asiaankuuluvilla koristetyynyillä. Kulhoon laitettiin myös muuta täytettä, mutta tässä nämä ristipistoin tekemäni osat, kirjaimet vähän hassussa järjestyksessä tässä kuvassa.

Miten tämä kesä tuntuukin niin mielettömän ihanalta? Kesäkuu jo, enkä minä syksyihminen ole muistanut syksyä ajatella vielä ollenkaan. Tänään pääsen mereenkin ensimmäistä kertaa jäiden sulamisen jälkeen. Sitä ennen nostan jalat kohti kattoa ihanalla vihreällä sohvallani ja hengitän hetken.

Aurinkoista tätä päivää!

 

11 Kommentit »

Melkein kesäkuu

MelkeinKesa

Sen verran melkein vielä, että kuvakin on viime kesältä. Mutta ihan pian, huh!

.

”Minä avaan syömeni selälleen

ja annan päivän paistaa,

minä tahdon kylpeä joka veen

ja joka marjan maistaa.”

– Eino Leino –

3 Kommentit »

Toukokuu on höpökuu

ValoaTunnelissa

Venekuvista huolimatta ei meinaa ottaa tuulta purjeisiinsa tämä kirjoittaminen. Mietin aikani että mistä se johtuu ja sitten hoksasin – toukokuuhan on aina se höpökuu!

Mihinkään muuhun kuukauteen ei mahdu niin hillittömästi kaikkea ihanaa! Tällä viikolla neljänä päivänä töitä, viitenä koulua, kuudentena frisbeegolfkisat ja seitsemäntenä lastenvahtivuoro. Tentti, huippuluennon kuuntelu, hieronta, jalkahoito, juoksua, joki ja sohva. Kaksi tosi hyvää lounasta, viisi normaalia ja yksi huippu tavisillallinen. Partiokisojen ja -leirin järkkäämistä, ihania ihmisiä. Paljon teetä ja hengittämistä, ilta-aurinko keittiössä ja pikkuisen untakin.

Enää 10 päivää koulua! Sitten ♥ kesä ♥ loma ♥ ja toivottavasti paljon töitä ja tarpeeksi laiskoja päiviä ♥

7 Kommentit »

Syysloma!

Oi ihana syysloma! Minun lomani alkoi oikeastaan jo eilen ja loppuu pari päivää aiemmin kuin alun perin oli tarkoitus, hyvä näin. Kuvien myötä palataan vielä kesälomatunnelmiin, syksy on mennyt niin vauhdilla tähän asti, että tuntuu kuin kesästä olisi hetki vain. En ole oikein edes tajunnut että kohta on talvi, vaan olen tepastellut käännetyin farkunlahkein ja ilman sukkia. Kun lämpömittari näytti tällä viikolla aamulla ekan kerran pakkasasteita, niin vaihdoin kesän lempparikengät syksykenkiin ja laitoin sukat.

Eikä tämä tarkoita, että haikailisin kesän perään, syksy on ihanaa, parasta aikaa ja nautin jokaisesta päivästä. Eilenkin sumuili niin kauniisti aamukävelylenkillä ja tänään saatiin se kaivattu vesisade juoksulenkille. Loma on kyllä erittäin tervetullut. Minnekään reissuun en ole lähdössä, vaan touhuilen tässä kotosalla kaikenlaista. Lomalla lepuutan ennen kaikkea aivoja ja puuhastelen noiden teinien kanssa. On ihanaa kun saa tehdä kaikenlaista rauhassa tai olla tekemättä, eikä tarvitse ajatella juurikaan mitään monimutkaista.

Lomasuunnitelmiin on mahdollisesti hivuttautunut frisbeegolfia, leffareissu, Neljän taviksen illallinen, valmistautumista kirpparille, uuden pään hakeminen (ulkopuolelta vain uusataan…), siivoustalkoot, maalaamista ja tietysti astangaa, juoksua ja uintia sekä käsitöitä, lukemista ja lorvimista. Ehkä myös Star Wars -leffamaratooni kotisohvalla ja näistä kaikista toteutetaan täsmälleen ne mitkä halutaan. Minulle loman syvin olemus on opiskelun/työn unohtaminen hetkeksi ja aivojen nollaaminen. Tämä onnistuu parhaiten touhuamalla kaikkea ihanaa sopivassa suhteessa yksin, perheen ja ystävien kanssa.

Myös blogi päivittyy joka päivä loman ajan! Valmistelut on tehty jo, että ei käy niin hullusti kuin Photo a day -haasteelle :) Tulossa on kissakuvia, lukupäiväkirjaa, käsitöitä, tavisillallista ja muuta höpinää.

Tänään on perjantai ja virallisesti syyslomani eka päivä, ihanaa tätä iltaa kaikille!

7 Kommentit »

Haaveista teoiksi

Olen armollinen haaveilija. Olen myös positiivinen optimisti. Nämä kaksi eivät ole välttämättä ollenkaan hyvä yhdistelmä, vaikka pidän molempia hyvinä ominaisuuksina. Pystyn nimittäin uskottelemaan itselleni iloisesti että teen kaikenlaista, mutta tarkemmin tuumaten huomaankin tekeväni asioita vain haaveissani. Optimisti osaa selittää kaiken parhain päin ja armollinen huijaa. Huomenna ehtii! Ei kaikkea tarvitse kerralla!

Tietoinen päätös siitä, että teen tietoisia päätöksiä, on auttanut tässäkin asiassa. Ennen kesää esimerkiksi listasin asioita, joista pidän kesässä ja joita haluan tehdä. Tämä on minulle iso juttu senkin vuoksi, että rakastan eniten syksyä, enkä suinkaan kesää. Vuosi vuodelta olen kuitenkin oppinut pitämään kesästä enemmän, eikä se enää ole vain välttämätön välikausi syksyyn pääsemiseksi.

Kesälistaan kuului muun muassa uiminen. Haaveissani käyn kesäisin monta kertaa meren rannalla uimassa ja kuuntelemassa aaltojen ääntä ja haistelemassa meri-ilmaa. Todellisuudessa nämä kerrat ovat aiemmin olleet laskettavissa yhden käden sormilla, jos niilläkään.

Uiminen saa minut tuntemaan olevani hyvin paljon elossa. Talviturkin heitin helatorstaina ja nyt syksyllä olemme päättäneet ystävän kanssa jatkaa uimista niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä. Talveen ja avantoon astiko? Tälle viikolle tulee kolme uintikertaa. Nämä kuvat ovat (kännykällä) toissaillalta, jolloin meri näytti kauniilta, mutta tuntui ensimmäisen kerran todella kylmältä. Aivan erilaiselta kuin viikko takaperin jolloin aallot olivat suuret, mutta vesi lämmintä. Nyt lähdetään aamulenkille ja -uinnille kokeilemaan miltä vesi tänään tuntuu. Viikonloppuna vuorostaan testataan taas joki.

Minulle järvi on aina ollut se tutuin vesi. Tänä kesänä olen uinut järvessä ja joessakin, mutta meressä eniten. Meri on niin kaunis, joka päivä erilainen. Meren rannalla mahtuu hengittämään ja ajattelemaan. Eihän siellä kylmässä vedessä kovin kauan tarkene olla, mutta juoksulenkin jälkeen on mielettömän ihanaa kahlata kylmään veteen! Luulen että se tekee hyvää lihaksille ja palauttaa, tuntuu että juoksulenkin aiheuttama kropan väsymys jää mereen. Takuuvarmasti tiedän että uinti tekee hyvää mielelle, ajatuksetkin putsautuvat.

17 Kommentit »