Aamu-uinnille

Meri on siitäkin syystä ihana, että se on joka päivä erilainen. Olen just kohta lähdössä katsomaan miltä se tänä aamuna kuulostaa ja näyttää. Aiemmin tällä viikolla jokivesi tuntui kylmemmältä kuin merivesi, vaikka mereen kahlatessa tuntuu että nilkat jäätyvät. Joen rannalla pääsee suoraan laiturilta pulahtamaan veteen ja se tuntuu yleensä helpommalta, yllätys yllätys.

Nämä kuvat on napsaistu kännykällä alkuviikosta, ylemmän kuvan koivussa oli lokakuun alun uintireissulla vielä keltaisia lehtiä. Onkohan rannalla tänä aamuna lunta?

Kirjoja tallustelusta ja kipittämisestä

Pitkästä aikaa luettujen kirjojen listakin päivittyi, kun luin viikonloppuna loppuun Tolkienin elämänkerran. Olen suosiolla lukenut nyt vähemmän kirjoja, koska on täytynyt keskittyä muuhun. Pari kirjaa toki on ollut koko ajan kesken, mutta olen lukenut vain sivun silloin, toisen tällöin. En kirjoita vielä kuitenkaan Tolkienista, vaan näistä kolmesta kirjasta, jotka luin elokuun alussa.

Olen lukenut Thoreaun ja Stevensonin ajatuksia kävelemisestä jo aiemmin, mutta kesälomalla kirjat tarttuivat kirjastosta mukaan uudemman kerran. Nämä ovat pieniä, vanhoja (1800-luvun lopulta) ja filosofisia kirjoja, joista tulee hyvälle tuulelle. Thoreau pohtii kävelemistä ja kävelyretkiä ja ihmisen suhdetta luontoon ja kirjoittaa että lyhyetkin kävelyretket tulisi ottaa seikkailuina. Ihana ajatus! Lempilauseeni Thoreaun kirjassa liittyy kuitenkin ehdottomasti läsnäolemiseen:

“Mitä tekemistä minulla on metsässä, jos ajattelen jotain muuta kuin metsää?“

Stevenson kirjoittaa, että kävelyretkelle kannattaa ehdottomasti lähteä yksin. Silloin voi itse päättää kaikesta eikä kävelyretki muistuta piknikkiä. Nämä molemmat kirjat ovat siis toistasataa vuotta vanhoja ja sen huomaa, tuntuvat välillä jopa hassuilta ehdottomuudessaan. Silti molemmat tarjoavat paljon ajattelemisen aihetta ja ovat lukemisen arvoisia jos tykkää kävelemisestä tai pohdinnoista ylipäätään. Minä olen aina tykännyt kävellä, vauhti on sopiva että ehtii ihastella ympäristöä ja tallusteleminen metsässä tai tiellä tuulettaa aina päätä.

Juokseminen sen sijaan on siis uudempi juttu ja olen niin, niin rakastunut! Haruki Murakami kirjoittaa ja juoksee ja on kirjoittanut tämän mainion kirjan. Bongasin sen kirjakaupasta ja hain sitten samana päivänä kirjastosta lainaan. En ole aiemmin lukenut tämän japanilaisen kirjailijan kirjoja, mutta tulen varmasti lukemaan, pidin kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Muistelen, että Kafka rannalla olisi käynyt joskus kirjastosta kirjahyllyssäni asti…

Murakami juoksee joka päivä ja on juossut maratoneja pitempiäkin matkoja ja harrastaa myös triathlonia. Vaikka minua ei kiinnosta itseni äärirajoille vetäminen juoksemalla tai muutenkaan, niin oli mielenkiintoista lukea sellaisesta. Yhtä mielenkiintoista tätä oli lukea siitä syystä, että Murakami on kirjailija. Hän kirjoittaa kirjassaan hyvin paljon kirjoittamisesta ja puhuu juoksemisen ja kirjoittamisen samankaltaisuudesta.

Yllättäen tästäkin kirjasta poimin läsnäolemiseen liittyvän lainauksen:

”He eivät juokse elääkseen pidempään, vaan koska he haluavat elää täyttä elämää. On parempi elää täysillä selvät tavoitteet mielessään kuin kulkea sumussa, ja nähdäkseni juokseminen auttaa tähän.” 

10 kilometriä!

Keväällä ystävän kanssa aloitettu juoksukoulu on virallisesti ohi. Vähän se venähti alkuperäisestä yhdestätoista viikosta, mutta koko kesän kuitenkin juoksimme säännöllisesti. Kohti puolikasta -sivulle olen kirjannut juoksufiiliksiä syyskuun alusta asti ja aion jatkaa ainakin maaliskuulle. Sunnuntaina säntäsimme matkaan näissä syksyisissä maisemissa ja juoksin elämäni ensimmäisen kympin!

Murmeli etsii meille aina kartasta sopivan mittaiset reitit näille pitemmille lenkeille, hänelle pyörätiet ja muut lenkkipolut täällä ovat tutumpia. Olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että juokseminen tuntuu helpommalta kun maisemat ovat kauniit. Tälläkin kertaa kiersimme minulle ihan uusia reittejä ja matkan varrella oli paljon kauniita taloja ja sekä meri- että jokimaisemia. Kyllä minä olen onnellinen kun saan juosta noin kauniissa ympäristössä!

Pyrimme juoksemaan vaihtelevasti pehmeällä ja kovalla tiellä. Vakiaamujuoksulenkit tassutellaan metsäteillä, mutta ehkäpä noin kerran viikossa kipitellään kaupunkimaisemissa pyöräteillä. Kyllä metsä on kaikinpuolin parempi, sekä kropalle että mielelle, mutta onneksi kaupungissakin näkyy paljon kaunista.

Matkan loppupuolella tarkistamme aina kännyköissä olevista Sports Trackereistä, että olemme juosseet suunnitellun mittaisen matkan. Meillä on erimerkkiset puhelimet ja niiden jäljittämät matkat vaihtelevat melkoisesti. Kympin lenkillä päätin, että juoksemista en lopeta ennenkuin omani näyttää kymmentä kilometriä. Siinä vaiheessa toinen Tracker näytti jo yli puoli kilometriä enemmän. Olemme päätelleet karttoihin verraten että minun omani näyttää liikaa, mutta väliäkö hällä loppujen lopuksi, muutamat sadat metrit sinne tänne.

Ensi viikosta alkaakin sitten virallisesti harjoittelu puolimaratonille. Pariisiin lähdetään maaliskuussa juoksemaan, magnifique! Siellä reitin varrella on myös kaunista katseltavaa ja jokimaisemiakin. Pidämme treenaamisen yksinkertaisena, perusajatuksena on juosta säännöllisesti kolme lenkkiä viikossa. Lenkeistä yksi on pitempi ja intervalliharjoituksia sekaan sopivin väliajoin vauhdin lisäämiseksi. Sitten normaalit astangajoogat ja joku lihaskuntoharjoitus, niin eiköhän se siitä.

 

Photo a day: Favourite

Lemppariasiat aamulenkiltä, ihana syksyinen aurinko tänään!

Lempikohta vakikävelyreitin varrelta, sillan alla virtaa pieni joki, ainoa vesi kävelymatkan päässä kotoa. Alkukesästä joen törmällä tuoksuvat tuomet.

Kesän ja syksyn lempikukatkin löytyivät vielä molemmat.

Kylmä vesi

Photo a day: Black & White

En tiedä voinko tarpeeksi hehkuttaa sitä ihanaa tunnetta, kun juoksulenkin jälkeen pääsee kylmään mereen. Veteen jää kaikki – lihasjumit, väsymys ja pienet murheet. Sieltä ja täältä on viime aikoina kuulunut, että kylmä vesi palauttaa ihan oikeasti, urheilijat kuulemma käyttävät sitä. Minä en tajua urheilusta oikeastaan mitään, mutta oman kokemuksen perusteella kylmä vesi ja lasillinen maitoa ovat ainoat palauttajat mitä tarvitsen. Ikinä ei tunnu juoksulenkki seuraavana päivänä kropassa kun on päässyt veteen.

Eilen ilman lämpötila oli 15 astetta ja merivesi tuntui ehkä siksi hurjan kylmältä. Testattiin miltä tuntuu kun kahlaa mereen vielä toisen kerran – ei niin kylmältä enää. Silloin tällöin mereen kahlatessa uiminen tuntuu maailman huonoimmalta idealta, mutta sieltä pois tullessa voisi levittää pyyhkeen syksyiselle hiekalle ja jäädä siihen makaamaan. Yhtään ei palele siinä vaiheessa ainakaan näillä lämpötiloilla! Ei tosin palellut sinäkään aamuna kun lämmintä oli vain pari astetta, mutta ehkä pakkasella ei kannata kamalasti jäädä märkänä merta ihastelemaan.

Uudet lenkkaritkin on testattu, uusi merkki tuntui vähän pelottavalta ajatuksena kaupassa, mutta hyvältä jalassa ja juostessa! Entiset kengät ovat niin hirveät, että jos oikeasti meinaa keväällä puolikkaasta maratonista selvitä ehjin nahoin, niin oli pakko ostaa uudet nyt. Eilen tajusin, että ehkä juoksija tarvitsee jotkut juoksuhousut? Näille meidän alle kymmenen kilometrin lenkeille on nyt ihan se ja sama, mutta jos oikeasti meinaa keväällä puolikkaasta jne. jne., niin ehkä olisi syytä käyttää jotain muuta kuin paksuja puuvillakankaisia housuja? Välineurheilu ei oikein ole lajini, mutta täytynee perehtyä asioihin edes vähän.

Päivät fotot alkavat olla ajan tasalla näiden eilisiltaisten otosten myötä. Oli ihanan hämärää ja hiljaista ja lämmintä, vettä sateli hiljakseen.

Photo a day: Together

Syyskuun ensimmäinen päivä!

Suuresti hymyillen toivotan syyskuun tervetulleeksi! Olen aina rakastanut syksyä ja syyskuuta kaikkein eniten. Päivät saattavat vielä olla lämpimiä ja ihanan kesäntuoksuisia, mutta kuitenkin syksy saapuu vahvasti. Rakastan luonnon riisuutumista ja syksyn värejä, raikkaita syysaamuja ja sadepäiviä. Aamuisin kun herään on jo ihan pilkkopimeää ja kynttilät tuovat valoa ja voimaa uuteen päivään heräämiseen.

Syyskuussa tekee aina mieli aloittaa jotain uutta. Lapsena palasin harrastusten pariin uudella innolla kesän jälkeen ja aikuisenakin tekisi mieli haalia kaikenlaista. Nyt menen kuitenkin toiseen suuntaan. Tältä syksyltä olen karsinut itseltäni vihdoin pois yhden ihan mukavan, mutta aikaa vieneen harrastuksen. Pari vuotta piti lopettamista kypsytellä, nyt oli juuri oikea aika. Jostakin täytyy aina luopua, että saa tilaa tehdä sitä mitä tosissaan haluaa.

Mutta jotain uutta syyskuu tuo mukanaan! Aloitin vihdoin juoksufiilispäiväkirjan tuohon sivuun ja kirjoitin sinne ääneen tavoitteen, josta on jo hiljempaa haaveiltu tovi. En ole kovin kunnianhimoinen, eli jos jossain vaiheessa juoksu ei tunnukaan hyvältä, niin tavoite saa jäädä ilman sen suurempia seremonioita. Mutta niin kauan kuin juoksu on ihanaa, niin maaliskuuta odotellaan!

Jostain (MUOKS! Vapaana virtaavia -blogin Facebook-sivulta) bongasin Photo a day -kuvahaasteen syyskuulle. En ole koskaan osallistunut mihinkään tällaiseen, mutta tuossa listassa on jotakin houkuttelevaa. Onhan nyt syyskuu! Julkaisen blogissani joka päivä kuvan listan mukaan, ilman kunnianhimoa tämäkin, niin kauan kuin huvittaa. Tässä ensimmäinen – You, now. Ihan hetki sitten – juoksun, uinnin ja suihkun jäljiltä tukka pystyssä.

Haaveista teoiksi

Olen armollinen haaveilija. Olen myös positiivinen optimisti. Nämä kaksi eivät ole välttämättä ollenkaan hyvä yhdistelmä, vaikka pidän molempia hyvinä ominaisuuksina. Pystyn nimittäin uskottelemaan itselleni iloisesti että teen kaikenlaista, mutta tarkemmin tuumaten huomaankin tekeväni asioita vain haaveissani. Optimisti osaa selittää kaiken parhain päin ja armollinen huijaa. Huomenna ehtii! Ei kaikkea tarvitse kerralla!

Tietoinen päätös siitä, että teen tietoisia päätöksiä, on auttanut tässäkin asiassa. Ennen kesää esimerkiksi listasin asioita, joista pidän kesässä ja joita haluan tehdä. Tämä on minulle iso juttu senkin vuoksi, että rakastan eniten syksyä, enkä suinkaan kesää. Vuosi vuodelta olen kuitenkin oppinut pitämään kesästä enemmän, eikä se enää ole vain välttämätön välikausi syksyyn pääsemiseksi.

Kesälistaan kuului muun muassa uiminen. Haaveissani käyn kesäisin monta kertaa meren rannalla uimassa ja kuuntelemassa aaltojen ääntä ja haistelemassa meri-ilmaa. Todellisuudessa nämä kerrat ovat aiemmin olleet laskettavissa yhden käden sormilla, jos niilläkään.

Uiminen saa minut tuntemaan olevani hyvin paljon elossa. Talviturkin heitin helatorstaina ja nyt syksyllä olemme päättäneet ystävän kanssa jatkaa uimista niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä. Talveen ja avantoon astiko? Tälle viikolle tulee kolme uintikertaa. Nämä kuvat ovat (kännykällä) toissaillalta, jolloin meri näytti kauniilta, mutta tuntui ensimmäisen kerran todella kylmältä. Aivan erilaiselta kuin viikko takaperin jolloin aallot olivat suuret, mutta vesi lämmintä. Nyt lähdetään aamulenkille ja -uinnille kokeilemaan miltä vesi tänään tuntuu. Viikonloppuna vuorostaan testataan taas joki.

Minulle järvi on aina ollut se tutuin vesi. Tänä kesänä olen uinut järvessä ja joessakin, mutta meressä eniten. Meri on niin kaunis, joka päivä erilainen. Meren rannalla mahtuu hengittämään ja ajattelemaan. Eihän siellä kylmässä vedessä kovin kauan tarkene olla, mutta juoksulenkin jälkeen on mielettömän ihanaa kahlata kylmään veteen! Luulen että se tekee hyvää lihaksille ja palauttaa, tuntuu että juoksulenkin aiheuttama kropan väsymys jää mereen. Takuuvarmasti tiedän että uinti tekee hyvää mielelle, ajatuksetkin putsautuvat.

Olen juoksija!

Missä vaiheessa ihminen voi kutsua itseään juoksijaksi (kirjoittajaksi, taiteilijaksi…)? Täytyykö juosta kilpaa (julkaista kirja, myydä taideteoksiaan…)? Riittääkö kymppi vai tarvitaanko maraton (antologia/trilogia, oma nettisivu/taidegallerian seinä…)?

Olen aina halunnut juosta. Olen aina tiennyt, että ihan varmasti tykkäisin juoksemisesta jos vain jaksaisin juosta. Useampana kesänä olen juoksennellut, ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten kun asuimme Ranskassa. Mutta en ole saavuttanut sitä mitä olisin halunnut. Olen vain juossut ja sitten juossut vielä vähän lisää kunnes olen todennut että en enää jaksa ja keksinyt jotain muuta.

Tänä kesänä aloitin ystävän kanssa juoksukoulun. Ystäväni Murmeli on juossut ennenkin ja pitempiä matkoja, mutta alkoi silti kiltisti kanssani koulun ihan alusta. Yhden viikon tuplasimme (tai triplasimme tai…) sairastamisten ynnä muiden takia ja välillä vaihtelemme lenkkipäiviä muiden aikataulujen vuoksi, mutta pääpiirteissään olemme noudattaneet ohjelmaa tarkkaan. Aluksi kävelimme/juoksimme osan lenkeistä yksin, mutta nyt lenkkien pidentyessä olemme lenkkeilleet kaikki lenkit yhdessä, yleensä aamulla varhain.

Juoksemisen onnistuminen on vaatinut minulta muutaman oivalluksen ja ihanan asian, joista kirjoitan joskus lisää:

• Tätä kroppaa ei olekaan luotu liikkumattomaksi!
• Ystävän, joka myös rakastaa aamuja
• Astangajoogan

Nyt on menossa juoksukoulun seitsemäs viikko, jahuu! Olen juossut kaksi viiden kilometrin lenkkiä ja minä rakastan juoksemista! Ei joka askel herkulta tunnu, mutta joka kerta lähden lenkille hymyssä suin ja tulen sieltä hymyssä suin ja se on merkki siitä, että juokseminen sopii sekä päälle että kropalle. Voi mikä tunne se onkaan, kun lenkin keskivaiheilla juoksu rullaa kevyesti ja vauhti kasvaa ja juuri sillä hetkellä (pienen hetken ajan :) ) tuntuu että voisin juosta samalla vauhdilla maailman ääriin!

Aiemmin olisin sanonut, että en minä mitään juoksua harrasta, kunhan juoksentelen vähän. Mutta keneltä se on pois jos kutsun itseäni juoksijaksi? Kun sanon että olen juoksija, saan hirveästi lisää virtaa ja ennen kaikkea asennetta. Alan suuremmalla todennäköisyydellä käyttäytyä sen mukaisesti ja juosta. Tämä pätee kaikkeen tekemiseen, ainakin minulla.

Juoksija on se joka juoksee. Minäkin :) Tämä on yksi niistä poluista joilta en enää pois käänny.

Aamut

Rakastan aamuja! En ole ikinä ollut kovin aamu-uninen ja olen jo pari vuotta sännännyt silloin tällöin lenkille tai kuntosalille anivarhain. Salilla on sen avautuessa puoli kuudelta yleensä hyvin hiljaista ja rauhallista. Silti olen jo pitempään halunnut kääntää vuorokausirytmiäni niin, että heräisin säännöllisesti aikaisin. Ongelmana on vain muka ollut se, että rakastan iltojakin ja olen ollut melkoinen yökukkuja. Vaikka pärjään kohtuullisen vähällä unella, niin tarpeeksi nukkuminen on nykyään minulle tärkeää ja perusasia, josta haluan pitää kiinni. Niinpä yön lyhentäminen molemmista päistä ei onnistunut enkä halua sellaista.

Nyt parin kuukauden jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että olen onnistunut kääntämään rytmiä enkä aio enää palata entiseen. Mistä luovuin? Illan viimeisistä tunneista, jotka olivat minulle ihan tyhjänpäiväisiä. Telkkarin katsomista, netissä surffaamista tai kouluhommien tekemistä puolinukuksissa. Kun menen tarpeeksi aikaisin nukkumaan, herään yleensä ennen kännykän herätystä virkeänä. Nyt kesälomalla en monestikaan laita edes kelloa soimaan ja herään silti.

Olen kehitellyt itselleni yksinkertaista aamurutiinia tähän tapaan, se tosin elää vielä ja vaihtelee. Aamuni ovat kuitenkin jo rauhallisia, hitaita ja hiljaisia ja teen aamuisin juuri niitä asioita mitä haluan. Miksipä en tekisi?

Tänä aamuna lenkkeiltiin Murmelin kanssa vaihteeksi noissa kuvien maisemissa, juoksukoulu on kohta puolessa välissä.

Ihanaa päivää jokaiselle!

*****

I love mornings and I’ve now changed my rhythm so that I go to sleep earlier and wake up early. I just love those quiet, peaceful and slow moments. I have stopped watching tv late at night and surfing in the Internet half asleep. Instead I am developing my own morning routine a bit like this, but it’s still forming. I love my mornings :)

This morning I went jogging and walking with a friend and took couple of photos with my phone. It was a beautiful, sunny morning!

Have a wonderful day!