in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Heinäkuun ostoksia

: 11.8.2018

JoniAikioPaamaaraKehys

Kissataulu Joni Aikio: Päämäärä. Kehys on itse väkerretty.

Tää kesä on aina tämmöistä ihanaa! Aioin vissiin sadepäivinä kirjoittaa jos sun vaikka mitä blogiin ja muutenkin, mutta eipä ole ollut sadepäiviä tänä kesänä kuin nyt ihan äskettäin vasta ihania sellaisia. Eli heinäkuun tavararaportti on vähän myöhässä ja puolen vuoden koontihöpinätkin odottaa vielä. Mutta tärkeintä on tietty se ostamattomuus eikä raportointi.

Heinäkuussa sain muutamia ihania lahjoja ja tuliaisia, päätin että en laske enkä inventoi niitä tänne nyt, vaan palaan tässä syksymmällä niihin kunhan käyn läpi tarkempaan tavaroitani. Minusta on kuoriutunut vasta viime vuosina kesäihminen ja nautin niin ulkona olemisesta ja kaikesta kesäpuuhasta, että en ole sisällä viihtynyt, puhumattakaan siivoamisesta, shoppailusta, järjestelystä tai mistään sellaisesta. Kokonaisuudessaan tavaramäärä kuitenkin vähenee, sekin on tärkeintä.

Ostin kaksi ohutta kesäpuseroa kirppikseltä (DOM second hand), yhteensä 18 euroa. Näitä en välttämättä olisi tarvinnut, mutta olen niitä kyllä pitänyt jonkun kerran kesähelteillä. Tuo oli kesän ainoa rehellinen shoppailukerta, minulla oli pari yötä kesävieras ulkomailta ja hän halusi koluta kirppareita. Siinä samalla on niin helppo eksyä ostamaan itsekin jotain, kun jonkun toisen kanssa kiertää kauppoja! Käytetty kirppisvaate on kuitenkin minulle pienempi paha kuin uusi.

Sain myös ystävältä ilmaiseksi pari vanhaa vaatetta jotka olivat menossa kiertoon, muun muassa farkut syksyksi, mistä olen oikein onnellinen! Inventoin vaatteet tässä syksymmällä kun huvittaa, vaatteista olisi niin paljon kirjoitettavaa muutenkin. Olen kulkenut käytännössä koko kesän yhdessä kesämekossa ja toisessa tunikassa, ovat onneksi nopeasti kuivuvaa sorttia.

Muuta tavaraa en ostanut heinäkuussa. Ostin pari pientä lahjaa (kuluvan ja kulumattoman) ystäville tuliaisiksi ja kiitokseksi, yhteensä n. 20 euroa.

Kuvissa olevan taulun vai julisteen ostin viime vuonna joulukuussa Joni Aikion nettikaupan alennuksesta. Huutelin siihen kehystä pariin otteeseen Facebookissa jos jollain olisi joku muovikehys pyörinyt nurkissa. Enkä ole saanut aikaan kiertää kirppareita että olisin etsinyt, kun en millään halunnut ostaa uutta. Tällä viikolla sitten päätin, että pah, kai osaan jonkunlaiset kehykset värkätä, kaikenlaista on kuitenkin tullut näperrettyä. Muutama tunti (ja nolla euroa!) myöhemmin sain nämä valmiiksi ja siinä se nyt roikkuu oikealla paikallaan makkarissa sängyn päällä. Kehykset leikkasin (ja teippasin) pahvista, päällystin paksulla huovalla ja sitten ystävän värjäämällä puuvillakankaalla. Pingotin kankaan ompelemalla kun inhoan liimalla läträämistä ja ompelin kehykset läjään ja koristelin vähän kulmia.

Että semmoinen heinäkuu! Eipä ole elokuullekaan ostossuunnitelmia, mutta loppukesän siivoussuunnitelma on mielessä.

Mitenkäs teidän kesäostokset, vieläkö joku pitää kirjaa tavarahankinnoistaan tai onko muita ajatuksia aiheesta jaettavaksi?

JoniAikioPaamaaraKehys2


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: