in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Nämä saat heittää roskiin tänään, osa 2

: 4.5.2018

TamanSaaHavittaaRistipisto1

Tällaisena räntäsadepäivänä (!) leijuili mieleen, että tuleekohan joskus aika kun kotona on vain tarpeellisia, ihania, hyödyllisiä tavaroita. Siis sellainen, että ei ole enää yhtään mitään pois toivottavaa. Vai elääkö koti koko ajan niin että aina löytyy jotain?

Päätän uskoa että sekin aika tulee kun kaikki tavarat ovat just niitä jotka haluankin pitää. Koska uutta ei tule sisään juuri ollenkaan niin täytyyhän sen joskus tapahtua?

Olen tehnyt tätä matkaa minimalismiin nyt seitsemän vuotta. En todellakaan kertarysäyksellä, pikemminkin kliseisen hitaasti mutta varmasti. Nettikaupan varastonakin toimineesta lapsiperheellisestä omakotitalollisesta välivaiheitten kautta aikuisten kaksioon jossa kaikki on nyt ollut järjestyksessä jo pitkään eivätkä kaapit ole läheskään täynnä. Hetkeäkään en ole epäröinyt etteikö tämä olisi oikea suunta.

En ole halunnut vastuuttomasti heittää tavaraa roskiin, mutta sitäkin olen tehnyt. Hyvähermoisina siivouspäivinä – mitä onneksi on ollut enemmän kuin niitä toisia – yritän keksiä tavaroille ansaitun vanhainkodin tai hautausmaan. Myyn mitä pystyn, vien Konttiin minkä katson jälleenmyyntikelpoiseksi, lahjoitan parempaan kotiin, kierrätän roskat. Sitten kun ne hermot lopulta menee, niin pakkaan mustaan roskapussiin ja vien tuohon polttokelpoisten jätteiden sammioon hyvällä omallatunnolla.

On kuitenkin juttuja, joita on vaikeampi haudata kuin niitä helppoja. Viime viikkojen siivoamisesta inspiroituneena ja jatkona ykkösosalle tämä. Eli jos yhtään siltä tuntuu niin nämä saat heittää roskiin tänään:

  • Keskeneräiset käsityönalut, joista et tykkää, joita ei voi tai et halua purkaa ja joita et koskaan tee valmiiksi. Kokeile vaikka samalla miltä tuntuu leikata ristipistotyö tai aloitettu neule saksilla palasiksi, kiltille ihmiselle aika radikaali fiilis!
  • Mytyssä olevat kirjontalangan loput.
  • Vaihdoissa/lahjaksi saadut rumat käsityöt ihmisiltä joita et tunne. Myös ihmisiltä jotka tunnet.
  • Vanhentunut tai paha ruoka jota et aio syödä. Myös pahanmakuinen tee, jonka olet saanut lahjaksi. Biojätteeseen sentään.
  • Epäonnistuneet paperikuvat lapsista(kin). Tärähtäneet ja ylivalottuneet. Viisi samanlaista ylijäänyttä pientä koulukuvaa joissa lapsi suloisesti hymyilee. Se että laitat lapsen valokuvan roskiin ei tarkoita että laitat lapsen roskiin, vaikka siltä joskus tuntuukin.
  • Lasten 15 vuotta sitten aloittamat ristipistotyöt, joista edes lapsi ei tiedä mitä niistä oli tarkoitus tulla.
  • Kaikki mikä on rikki.
  • Kaikki mistä et tiedä mikä se on. Vaikka se sitten myöhemmin paljastuisikin modeemin lisäantenniksi jonka kanssa modeemi olisi toiminut paremmin. Senkin päätöksen kanssa voi elää ja sille voi jopa nauraa.
  • Rikkinäinen munakello, vaikka sillä on kissan naama. Kaikki muutkin turhat jutut jotka söpöllä naamallaan katsovat roskapussista. Jos et kykene tähän, niin vie äidille ja käske äitiä hävittämään. Äiti kykenee.
  • Ja vimmatuksi lopuksi ykkösosasta kopioituna: Ihan kaiken mikä aiheuttaa huokauksen seuraavana päivänä. Sen jälkeen kun olet kantanut vaatteita Konttiin, lähettänyt myytyjä tavaroita postissa, lajitellut paperit, pahvit ja metallit. Jos pää meinaa levitä kun pitäisi vielä yksi kierrätysreissu tehdä, niin silloin saat länttäistä kaiken lopun muovipussiin ja viedä sekajätteeseen. Maapallo ei siihen kassilliseen kuole ja mielenterveytesi säilyy. Olet hyvä ihminen.

TamanSaaHavittaaRistipisto2

TamanSaaHavittaaRistipisto3


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: