Pakistanin liikennevilinää

Rauhaisan pääsiäisviikonlopun edellä pämähti yhtäkkiä fiilis laittaa tänne näitä vilinäisiä liikennekuvia Pakistanin reissulta (klikkautuvat isommiksi). Reissusta on kulunut jo vuosi! Näinhän tämä matkustelu sujuu halvemmalla ja hauskemmasti, kun yhdestä reissusta riittää muistelemista vuodeksi jos toiseksikin. Kuvia riittää luultavasti myös kolmanneksi vuodeksi tätä julkaisuvauhtia :)

Nämä kuvat ovat sekaisin Faisalabadista (esimerkiksi ylimmät kuvat), Multanista (alla) ja siltä väliltä (yläpuolella olevat kuvat). Faisalabadin ja Multanin väli matkustettiin siis henkilöauton kyydissä molempiin suuntiin. Välimatkaa kaupungeilla on vajaa 300 km, ajettiin eri reittiä mennessä ja palatessa. Mennessä pysähdyttiin Harappassa ja appelsiinipuutarhassa, molemmista olen kirjoitellut aiemmin ja ennen kaikkea näyttänyt siis niitä appelsiinikuvia! Kaikki Pakistanin kuvat löytyvät muuten ylläriylläri tunnisteella Pakistan tuosta blogin sivusta.

Matkanteko oli kokonaisuudessaan hidasta (hurjaakin hurjemmasta hetkellisestä nopeudesta huolimatta), mikä tällaiselle turistille ja siis kaiken ihmettelijälle ja ihastelijalle sopi vallan mainiosti! Tiet Pakistanissa ovat hyvin vaihtelevaisia, maassa on myös pätkiä hyväkuntoisia moottoriteitä. Enimmäkseen nämä tiet kuitenkin olivat tavallisia, keskenään erilaisia teitä, joilla autot ajavat kovaa väistellen sitten sitä kaikkea muuta mitä tiellä liikkuu.

Välillä pysähdyksiä tuli esimerkiksi juuri tuollaisissa kohdissa missä vaikkapa bussit tekivät U-käännöstä (kuva yläpuolella). Liikenne Pakistanissa on vasemmanpuoleinen, Britannian siirtomaaperuja. Kaistojen väliin oli usein rakennettu nuo liikenteenjakajat ja jos halusi kääntyä oikealle menevälle tielle, saattoi joutua ajamaan monta kilometriä risteyksen ohi, että pääsi tekemään U-käännöksen ja siten ylipäätään kääntymään. Tässä odoteltiin kun bussi hinkkasi aikansa eestaas että mahtui kääntymään. Oli aika pitkä bussi.

Risteykset olivat luku sinänsä, kulkuneuvoja suhahteli tyypillisesti joka suuntaan. Siellä seassa puikkelehtivat kaikki mahdolliset eri nopeuksilla etenevät kulkuneuvot ja kuormat. Multanin liepeillä kierrellessä yhtenä iltana nämä nuoret miehet (alla) ajoivat pyörillä kilpaa ihan kiinni rekan peräpuskurissa. Pitkän matkaa ajoivat meidän edellä, aivan hirvittävän näköistä menoa, mutta hauskaa heillä oli!

Huoltoasemalla pelasi palvelu, kuten kaikkialla muuallakin… Tuolta huoltoasemalta ostettiin ylimaallisen suuret ja taivaallisen makoisat kulfi-jätskit yhtenä kauniina päivänä. Ruokakuviakin on muuten niin paljon, että ajattelin niitä järkkäillä seuraavaksi blogikuntoon, nam!

Alapuolella oleva iltakuva on Multanista ja taustalla näkyy kuuluisa 700 vuotta vanha Shah Rukn-e-Alamin hauta ja pyhäkkö. Etualan rakennus on Multanin kellotorni, brittien siirtomaavallan ajalta (rakennettu 1884). Näitä brittien arkkitehturoimia rakennuksia näkyi katukuvassa siellä täällä. Muistaakseni minulla on myös joku kuva Faisalabadin kellotornista, sekin on yksi vanhimpia britti-imperiumin aikaisia rakennuksia. MUOKS: Löytyi! Laitoin Instaan @mantelipipari, linkki löytyy blogin laidaltakin.

Lopuksi vielä pari kuvaa Faisalabadista. Ihan kaikkea mitä kuvitella saattaa näki kannettavan ja kuljetettavan kävellen, pyörillä, mopoilla, riksoilla, autoilla, rekoilla, eläinten vetämillä vaunuilla… Olisin voinut istua päivän jonkun risteyksen nurkassa ja vaan katsella! Autossa istuminen tai odottaminen ei koskaan ollut tylsää, koko ajan oli jotain mielenkiintoista näkösällä.

Tavarahaaveita onko heitä?

Kuva Dubain reissulta kolmen vuoden takaa.

”Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä – ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.” – Nuuskamuikkunen kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti (Tove Jansson)

Olen Nuuskamuikkusen kanssa kovasti paljon samaa mieltä. Elämäni on paljon helpompaa kun tavaroita on vähemmän. Niitä ei tarvitse koko ajan järjestellä eikä etsiä, vaan minulla on tavaroita joita käytän ja jotka ovat kauniita ja oikeissa paikoissaan. Sen lisäksi jossain takaraivossa on koko ajan ajatus lähtemisestä, se jos mikä on suurin motivaatio tavaran vähentämiselle edelleen. Kun muutan seuraavan kerran, mitä haluan oikeasti ottaa mukaan? En todellakaan aio pakata laatikollisia ja taas laatikollisia turhaa tavaraa. Minua houkuttaa ajatus repullisesta. Mitä kantaisin jos lähtisin ja pakkaisin vain repun? Sama filosofia ohjaa uuden tavaran hankkimista. Mietin onko juuri tämä tavara oikeasti kaiken sen vaivan arvoinen, mikä sen säilyttämisestä ja mahdollisesta hävittämisestä ja kierrättämisestä seuraa?

Vaikka edelleen vähennän ja vähennän tavaraa, niin onhan niitä haaveita! Tykkään väreistä, kauniista tavaroista kotona ja siitä että arki toimii minulle sopivalla tavalla. Minimalismin myötä ajatukset ovat kuitenkin muuttuneet. Vaikka täällä blogissa näistä asioista kirjoitan, niin ostaminen tai ostamattomuus, kaupat tai tavarat ovat mielessä hyvin vähän. Ajattelen muita asioita ja ennen kaikkea teen muita asioita. En ole koskaan ollut mikään himoshoppailija, mutta ostin ennen ”kivoja” tavaroita hetken mielijohteesta. Nyt en juurikaan tee niin. Viimeksi ostin hetken mielitekona korvakorut viime vuonna. Toki ostaessa silloinkin oli mielessä, että parit vanhat kuluneet nakkaan roskiin. Koska kahden on aina lähdettävä, että yhden saa tuoda kotiin.

Ostamista hillitsee myös se jos minulla on jo joku tavara, niin en vaan pysty enää ostamaan uutta sen takia että haluan kauniimman tai erilaisen. Mihin sen entisen laitan? On väärin laittaa jotain käyttökelpoista roskiin vain sen vuoksi että haluan uuden. Tai viedä ylettömät määrät rojua kirppikselle. Se on vastuutonta kuluttamista enkä pysty enää elämään niin.

No mutta kaikesta huolimatta, olen tuuminut parin päivän ajan huvikseni tätä kirjoitusta varten, mitä tavaroita kuitenkin haluaisin? Mitä minulla oikeastaan onkaan haave- tai hankintalistalla edes teoriassa?

• Vessan roskis. Eräässä kyläpaikassa näin monta vuotta sitten Alessin roskiksen. Ulkonäöltään roskis olisi kyllä enemmän minun tyylinen jos se olisi kukallinen tai vaikka edes turkoosi. Mutta ihaninta roskiksessa oli se, että siitä ei kuulunut mitään ääntä. Inhoan syvästi nykyistä vessan roskista, joka on sellainen perusruma metallinen, muovisisäsankoinen ja ennen kaikkea kirskuva poljinroskis. Se on kai ainoa tavara jota kotona inhoan. Miksi en sitten osta? Todennäköisesti tuo nykyinen ei mene rikki kirveelläkään eikä käytettyä vessan roskista viitsi viedä kirpparille. Voisiko siihen istuttaa kesällä ulkona kukan? Sitä paitsi Alessin roskis on ilmeisesti jotain muovia ja kallis. Mutta tämä on hupaisallakin tavalla mieleen iskostunut tavarahaave joka käy mielessä joka kerta kun vessan roskikseen jotain laitan. Ainakin muistan aina tuon äänettömän roskiksen ja ne ihanat ihmiset kenen kotona se on!
• Joogan sydän -kirja. Janne Kontalan kirja on kestolainassa minulla kirjastosta ja käytän sitä ahkerasti apuna joogaharjoituksissani. Mikä estää ostamasta? En vaan ole vielä ylittänyt ostokynnystä, koska saan kirjan kirjastosta. Toisaalta mieluusti ostaessani ostan juuri tuollaista tavaraa, osoittaen samalla tukeni kirjailijan hyvälle työlle. Onko kestolainaaminen kirjaston, kirjan tai kirjailijan väärinkäyttöä? Harrastan sitä kyllä muidenkin kirjojen kohdalla. Ehkä kirjoitan joulupukille?
• Uusi joogamatto. Entinen matto näyttää vähän kuluneelta, siitä on alkanut lähteä hiukan irti pintaa, mutta ei vielä pahasti. Mattoa voi sanoa iäkkääksi, ainakin 8 vuotta. Mikä on joogamaton ikä? Pesen sitä kyllä tarpeen mukaan ja kotona joogaan ihan räsymatonkin päällä, jos en mitään hikijoogaharjoitusta tee.
• Meditaatiotyyny. Mielipaikassa on myynnissä ihania, kauniita, värikkäitä meditaatiotyynyjä, siis tyyny jonka päällä istutaan. Tämä tavarahaave on syntynyt ihan puhtaasti siitä että näin nuo tyynyt, eikä mistään todellisesta tarpeesta. Käytän aina jotain koroketta että saan paremman istuma-asennon, tällä hetkellä joogabolsteria tai joogatiiltä tai vaikka sohvatyynyä. No, nyt asetin itselleni aikatavoitteen, että kunhan olen tietyn ajan meditoinut säännöllisesti joka päivä ilman yhtäkään taukopäivää, saan tosissani harkita tyynyn ostoa.
• Vaatteita. En tällä hetkellä osta vaatteita. Yritän oikeasti minimoida ainakin vielä tänä vuonna vaatteiden ostamisen, vaikka haluaisin ostaa. Teen tästä taiteenlajin! Miten pitkään pärjään ilman mustia housuja tai uusia kenkiä? Miten pitkään pärjään entisillä joogavaatteilla? Haluaisin todella testata miten vähiin vaatevaraston voi saattaa. Uskon nimittäin että eläisin hyvin (paremmin!) erittäin pienellä mutta oikeanlaisella vaatekaapillisella. Siihen on tosin aikaa, koska vaatteita on vielä monta. Vaatteista tulee blogikirjoituksia myöhemmin, tämä on niin iso asia.
• Pari lamppua. Haluaisin makuuhuoneeseen sängyn päätyyn lukulamput. Haluaisin olohuoneeseen jonkun tunnelmavalon. Aina välillä olen esimerkiksi tori.fi:stä näitä katsellut, mutta en kauheasti jaksa aikaa käyttää etsimiseen. Yhden ihanan kerran jo varasin ja olin menossa hakemaan, mutta myyjä oli seinästä irrottaessaan tiputtanut sen ja se oli mennyt rikki. No kesä ja valo tulee nyt taas ja joskus sitten sopivat lamput osuvat kohdalle.

En keksinyt muuta. Voi olla että unohdin jotain mitä olen suunnitellut ostavani tai mistä haaveilen. Huomaan että nämä kaikki ovat olleet haaveena jo pitempään ja hyvin pärjään näköjään ostamatta. Tämä on kuitenkin hyvä lista ja taidan tätä päivittää silloin tällöin kun tavaroiden kuvia mieleen leijailee.

Onko tavarahaaveita, haikailuja, suunnitelmia, ostoksia, ajatuksia?

You don’t need to own the universe. Just see it. – Doctor Who

Kuva Pakistanin reissulta viime vuodelta.

Mitä maksaa reissuaminen?

En ole ikinä koskaan milloinkaan ennen laskenut paljonko joku reissu on kaiken kaikkiaan maksanut. Nyt Alicanten reissun kustannukset laskin, kun ajattelin että on ihan mielenkiintoista tietää vastaisenkin varalle. Ja kun kerta yksin reissusin niin oli helppo laskea. Kirjoitan tämän blogikirjoituksen siksi, että todella harvoin missään kirjoitetaan rahasta ja myös siksi, että seuraan tavaraostoksia tänä vuonna – mahtuu ikään kuin samaan teemaan.

Valitsin matkakohteen ihan sillä perusteella, että minne eteläpuoliskolle Espanjaa sain halvimmat lennot. Junalla menin Helsinkiin siksi että se oli halvin vaihtoehto päästä täältä pohjoisesta pois, mikä on aina luku sinänsä. (Muoks: Tai siis bussilla pääsisi halvemmalla, mutta siinä menee minun istumisensietoraja, en pysty-kykene-halua yhtä soittoa niin pitkää matkaa). Sitä paitsi tykkään matkustaa junalla, se on jo lomaa itsessään. Reissufiilis alkaa kun astuu kotiovesta ulos ja lähtee kävelemään! Majoituksen otin Airbnb:n kautta, tällä kertaa halusin sellaisen huoneen, joka olisi jonkun ainoastaan espanjaa puhuvan luona, kielikylpyä nääs. Matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla, eli mukana oli keskikokoinen reppu ja pieni olkalaukku.

• Lentoliput Helsinki – Alicante – Helsinki (Norwegian): 97,09 euroa
• Junaliput Oulu – Helsinki – Oulu: 53,40 euroa
• Airbnb 5 yötä Alicantessa: 93,19 euroa

Palatessa yövyin pääkaupunkiseudulla tyttären luona joka asuu aivan älyttömän kätevän matkan päässä lentokentältä ja junaradasta. Lisäksi näihin välttämättömiin matkakuluihin tuli taksimatkat 24,00 euroa (Alicante) ja 24,90 euroa (Helsinki-Vantaa). Alicantessa oli pakko mennä taksilla kentältä kaupunkiin koska viimeinen bussi yöllä meni jo. Helsingissä lento oli 1,5 tuntia myöhässä keskellä yötä ja viimeinen juna meni jo. Yöbussi olisi mennyt kyllä mutta missasin just edellisen ja seuraava olisi mennyt vasta tunnin päästä, enkä jaksanut jäädä odottelemaan kahdelta yöllä.

Ruokaan Espanjassa käytin koko reissun aikana 81,01 euroa. En pyrkinyt erityisemmin minimoimaan tuota summaa, enkä missään nimessä halunnut tällä reissulla itse kokata. Söin joka päivä aamupalan ja myöhäisen lounaan kaikessa rauhassa jossain ravintolassa. Kävin myös kahvilla ym. aina kun siltä tuntui ja ostin vielä illaksi yleensä jotain smoothieta ja pientä syötävää. Espanjassa ruoka vaan on niin halpaa! Halvimmillaan 10 eurolla sain alkukeiton, ison leivän, salaatin, pääruuan, vesipullon, viinilasillisen sekä jälkiruuan ja kahvinkin. Lounaalla elin kyllä päivän aivan hyvin, ei tarvinnut toista kunnon ruokaa syödä, enkä olisi pystynytkään. Elche-päivänä minulla oli piknik-eväät, kun siellä oli ihania puistoja ja aurinkoista. Lauantaina sain onnenpotkuna ilmaisen lounaan, kun Airbnb-emäntäni halusi kokata minulle paellaa ja rupattelimme viinilasillisen kera pari tuntia siinä samalla, aivan ihana hetki!

Tekemiseen (kulkemisiin ja nähtävyyksiin) käytin 29,75 euroa. Tämä sisälsi junamatkat Elcheen ja Villajoyosaan sekä bussimatkan lähtiessä lentokentälle plus kaikki sisäänpääsymaksut. Kävin yhteensä noin kymmenessä nähtävyydeksi laskettavassa paikassa – museossa, kirkossa, linnassa, puutarhassa tms. ja osa näistä oli ilmaisia.

Kustannuksista puuttuvat matkaeväät Suomessa junassa + lentomatkoilla/-kentillä, yhteensä noin 20 euroa. Johonkin piti raja vetää mitä laskea mukaan varsinaisiin kustannuksiin, koska vietin hieman aikaa Helsingissä sekä mennessä että palatessa ja otin kotoa evästä junaan jne. Tuliaisia itselle ja perheelle en myöskään kirjannut ylös, tosin tavaraostokset olen tietysti listannut tammikuun blogikirjoitukseen. Tuliaisiksi läheisimmille perheenjäsenille ostin syötäviä juttuja. Kotiin ostin vielä suklaata ja muuta ruokaa vähän, käsimatkatavaroihin ei hirveästi mahtunut. Tykkään kuitenkin ostaa reissusta paikallisia herkkuja, niitä on kiva syödä hissukseen ja muistella reissua! Toiseksi viimeinen suklaalevy on muuten menossa juuri nyt.

Eli yhteensä:

• kulkemisiin (lennot, junat, taksit, bussit) 211,74 euroa
• nähtävyydet (sis. hissiliput linnoitukseen) 17,40 euroa
• majoitus 93,19 euroa
• ruoka 81,01 euroa

Kokonaiskustannukset 403,34 euroa.

Ihan kohtuuhalpa tuollaiseksi reissuksi kaikin puolin, vai mitä sanotte? Alicanteen saavuin siis maanantai-iltana puoliltaöin ja takaisin Helsinkiin sunnuntain puolella keskellä yötä. Ainahan reissuun rahaa menee ja kun täältä pohjoisempaa lähtee, niin Helsinkiin kulkeminen täytyy huomioida. Airbnb on hyvä majoituspaikkojen arvosteluineen ja kun tammikuu on kaikista hiljaisin kausi, niin halvalla sain todella siistin ja kivan huoneen.

Pääasia on huomata, että omasta mielestäni kohtuuhinnalla saan itselleni sopivan, mukavan reissun. Toinen ihana asia on huomata, että oikeasti osaan jo hyvin pakata kevyesti just oikeat vaatteet ja kamat reissuun mukaan niin, että käsimatkatavaroihin jää vielä tilaa syötäville tuliaisille. Plus että en kaipaa lomalla millään tavalla tavaroiden ostelua. Tee ja suklaa sun muut on vakituliaisia, koska niistä tykkään eniten!

 

Neljän taviksen illallinen (54. kerta)

Jotain tapahtuu ihan tuoreeltaankin täällä blogissa, tänä lauantaina nimittäin tavisteltiin taas. Viime kerrasta ei ole edes kokonaista kuukautta, jahuu! Marika aloitti uuden kierroksen, pääruokateemana on pasta, mutta muuten vapaat kädet ja ajatukset.

Alkupaloiksi syötiin kasvissushia, ihanan värisiä! Koko illallinen taisi olla kokonaan vegaaninen. Pääruuaksi sitä pastaa, Marika teki pastankin itse alusta loppuun. Soosina pari tuntia muhineita linssejä ja seassa kaikenlaista muuta joka haihtui mielestä nopeammin kuin ehti herkkua haarukoida suuhunsa… ainakin fenkolia mausteena!

Marikan luona saa aina ihanaa leipää, nämäkin sämpylät olivat vielä ihan lämpimiä.

Jälkkäriksi kahvia ja ihana raakasuklaaherkku, jossa maistui ainakin minttu ja banaani.

Puhuttiin perheistä, villasukista, lapsista, töistä, mekoista, kaupoista, tavaroista, kahvikupeista, kissoista, suklaasta, elämästä. Sotkettiin, siivottiin, tiputeltiin, kompasteltiin, kauhottiin, saksittiin, naurettiin, mutta yhtään ei itketty!

Ihan taviksia siis <3

 

Viikko Alicantessa

Kävin tammi-helmikuun vaihteessa lomalla Alicantessa, Espanjan itärannikolla. Reissasin tällä kertaa yksin ja enpä muista milloin olisin oikeasti lomaillut yksin! Olen kyllä matkustanut paljon itsekseen, sekä lomille että työreissuille kauaskin. Pariisissa olen käynyt yksin ainakin kerran aikoinaan, mutta sekin oli puoliksi työmatka. Yksin reissuamisesta tuli mieleen niin paljon ajatuksia, että kirjoitan siitä vielä erillisen blogikirjoituksen. Tulossa on myös kirjoitukset matkan kustannuksista tämän vuoden ostosten seurantaan liittyen sekä päivästä Elchessä.

Viivyin poissa kotoa viikon, Alicantessa viisi kokonaista päivää. Oli tosi ihana matka, kovasti halusin päästä jonnekin aurinkoiseen ja lämpimämpään kohtuuhalvalla. Koska olin siinä vaiheessa peräti kuukauden opiskellut espanjaa, niin halusin Espanjaan kieli- ja aurinkokylpyyn. Alicanten valitsin ihan siitä syystä, että sinne sain kaikkein halvimmat lennot.

Tutkailin aika paljon etukäteen kaikkea netistä, tsekkailin mahdollisia käyntikohteita ja hyviä lounaspaikkojakin. Tykkään matkustaa näin, että tietoa on tarvittaessa nopsasti saatavilla (esim. talletettuna valmiiksi TripAdvisoriin), mutta päätän vasta paikan päällä minne menen ja mitä minäkin päivänä teen.

Alicante on aivan ihana kaupunki, ainakin tammikuussa! Siellä oli aika hiljaista ja rauhaisaa, pääasiassa brittieläkeläisiä bongailin paikallisten lisäksi. Oli muitakin turisteja kyllä, mutta ihan sopivasti. Ravintoloissa ja melkein kaikkialla oli melko väljää. Esimerkiksi Elchessä sain kolmella eurolla hienon MAHE-museon kokonaan itselleni. Reilun tunnin vietin siellä enkä nähnyt ketään muuta. Välillä oli jopa vähän kummallinen olo kaiken vanhan ja upean keskellä ihan yksin.

Tein siis päiväretken Elcheen, siellä on Unescon maailmanperintökohteena foinikialaisten istuttama palmumetsä. Ajelin myös hitaalla tram-junalla vai mikä se suomeksi olisi, Villajoyosaan Valorin suklaamuseoon vierailulle. Tunnin matka suuntaansa rantaa pitkin oli tosi kaunis, jo sen takia kannatti mennä.

Alicantessa on Santa Bárbaran linnoitus, jonka päältä aukeaa aivan upeat näkymät joka suuntaan. Kävin siellä kaksi kertaa, ylös pääsee hissillä kun maksaa pari euroa ja alaspäin on mukava kävellä puiston ja vanhan kaupungin läpi. Alicantessa rantaa riittää ja nyt siellä oli aivan tyhjää. Aloitin aamuni kävelemällä parikymmentä minuuttia kaupungin läpi satamaan penkille, istumaan auringossa.

En ottanut mukaan kameraa, halusin vain keskittyä olemaan ja ihastelemaan. Kännykällä napsin näitä muutamia kuvia (klikkautuvat suuremmiksi). Muutenkin halusin vaan kävellä, istua, syödä ja jutella ihmisten kanssa rauhassa. Kännykkänikin alkaa onneksi olla sen verran vanha että sitä ei viitsi pitää reissussa netissä päivisin, että akkua riittää kuvien ottamiseen. En halunnut käyttää aikaa netissä roikkumiseen enkä varavirtaa kannella mukana, vaan pientä olkalaukkua ainoastaan johon mahtuu vesipullo.

Ihaninta oli kun monta kertaa päivässä hoksasin, että minun ei tartte olla missään muualla juuri nyt, eikä edes kohta. Kävelin, kävelin ja kävelin. On niin ihanaa kesken talven mennä jonnekin missä ei ole lunta ja voi vaan kuljeskella auringossa. Koko viikon perjantaita lukuunottamatta paistoi aurinko ja oli lähes 20 astetta lämmintä. Oikein sopiva reissusää! Perjantaina vuorilla Alicanten ympärillä oli satanut kovasti lunta ja sama kylmempi ilma tuli Alicanteenkin.

Alicante yllätti positiivisesti, haluan ehdottomasti palata sinne vielä joskus. Norwegianin lennot ovat halpoja ja matkaa voi jatkaa junalla kätevästi Murciaan tai vaikka Madridiin. Lähistölläkin on paljon paikkoja jotka jäivät tutkimatta. Mietin hetken että vuokraisinko auton päiväksi, kun sisämaassa on sitten jo ihan erilaista maisemaa, mutta jätin kuitenkin tällä kertaa väliin kun oli muutenkin koko ajan tekemistä. Kesäkuussa Alicantessa järjestetään iso fiesta Les Fogueres de Sant Joan jota Airbnb-emäntä esitteli minulle kirjoista. Kävin myös pikkuruisessa museossa jossa tämän juhlan värikästä historiaa esitellään. Ehkä jonain juhannuksena takaisin siis!

Bongaa kissa!

Onnen pieni piiri pyörii

Tämä on pieni tarina parista kirjasta ja luennosta, jotka pyörivät samojen teemojen ympärillä. Huomaan että usein törmään samoihin sanoihin eri paikoissa kun alan niihin kiinnittää huomiota. Välillä näitä yhteyksiä ja sattumia (vai tokko sellaisia on olemassakaan…) hoksaa vasta jälkeenpäin.

Jumiutuin perjantaina kirjakauppaan kaikenkielisten pokkareiden äärelle. En ole vähään aikaan käynyt Helsingissä ja Akateemisessa sain kulumaan tunnin ja toisenkin. Kaikenkieliset kirjat ovat aina niitä, joita minusta on ihanin kaupassa hypistellä, suomenkieliset kun saa kirjastosta. Ai että teki mieli ostaa monta kirjaa. Kyllä uusissa kirjoissa on ihana tuoksu ja tuntu ja vaikuttaa siltä että kannet ovat nykyään entistä houkuttelevampia, upeita erilaisia kohokuvioita ja värejä, kauniita esineinäkin!

Ranskankielisten kirjojen hyllyssä näin Philippe Delermin pokkarin. Minulla on pari Delermin kirjaa mutta ei tuota Onnellisen miehen päiväkirjaa (vapaa suomennos). Se taitaa olla hänen uusin kirjansa, ei kai ole suomennettu. Samalla hyllyn edessä yritin muistella kuka olikaan yksi toinen ranskalainen kirjailija, joka minulla aina tulee Philippe Delermistä mieleen. Minulla on hänen ihana kirjansa Dieu voyage toujours incognito (vapaasti suomennettuna: Jumala matkustaa aina tuntemattomana) ja olisin katsonut onko kaupassa jotain toista. En muistanut nimeä.

Lauantaina pääsin joogafestareilla paitsi joogaamaan parille ihanalle tunnille, myös kuuntelemaan kahta erilaista, hyvää puhujaa. Molempien luennot halusin kuulla ihan tarkoituksella. Janne Kontalan aiheena oli Ilon esteet ja niiden ylittäminen. Koko Joogafestivalin teema oli tänä vuonna ”Ilo”. En ole koskaan kuullut/nähnyt Janne Kontalaa livenä, mutta fanitan suuresti. Kerran jo ilmoittauduin hänen jooga-workshopiinsa, mutta peruin viime tipassa samalle ajalle tulleen pitkän työreissun takia. Joogan sydän -kirja on minulla kestolainassa kirjastosta lähes aina ja se on kirja, jonka haluan omaksi jossain vaiheessa. Ihana on kuunnella ihmistä, joka tietää mistä puhuu ja ilmaisee asiansa selkeästi. Odotan sitä päivää kun joskus pääsen hänen joogatunnilleen.

Susanna Erätuli myös oli aivan loistava puhuja, innostuneesti ja aidosti sydämestään asti puhuva ihminen. Hän kertoi kirjastaan Etsijän kirja (suosittelen!) ja jossain vaiheessa puhui ilosta ja onnellisuudesta. Nyt ihan muistinvaraisesti kirjoitan, en tehnyt mitään muistiinpanoja eli tämä on oma suodatukseni. Susanna Erätuli sanoi, että hänelle ilo on helpompaa kuin onnellisuus. Onnellisuus tuntuu sisältävän vaatimuksen jatkuvuudesta, mutta ilo on pirskahtelevaa, joka tulee ja menee.

Tästä keskustelimme vielä illalla majapaikassanikin paikalla olevien ihmisten kanssa. Junassakin tämä pyöri mielessäni luultavasti siksi, että jos minun pitää kuvata itseäni kahdella adjektiivilla, niin sanon että eniten olen onnellinen ja optimistinen. Vaikka ilo ja onnellisuus eivät toisiaan pois sulje, usein päinvastoin, niin epäröimättä olen enemmän ja ennemmin onnellinen kuin iloinen. Minulle tasaisessa onnessa kelluminen on luontevampaa kuin ilossa pirskahtelu.

Vaikka mitä raastavaa tai vaikeaa elämässä tapahtuu, niin tunnen onnellisuuden itsessäni syvästi aina. Se on tuolla sisällä jossain hyvin vakaasti, eikä se heilu elämän tuulissa ja tuiskuissa. Minulle onnellisuus ei sisällä vaatimusta tai haastetta, vaan jatkuvana se luo varmuuden että huominen on hyvä. Pitkään olen miettinyt että nimitänkö vahingossa jotain muuta tilaa tai tunnetta onnellisuudeksi, mutta kyllä se onnellisuutta on. En tiedä onko se valinta, opittu asia vai syntymälahja, mutta se ei lähde pois. Onnellisuus ilmenee joka aamu ainakin niin, että kun katson peiliin niin hymy tulee vaikka olisin illalla itkenyt, surrut, raivonnut ja rääkynyt, koska elämä on ihanaa silti ja tähänkin päivään heräsin. Pysähdyn monta kertaa päivässä ja huomaan ajattelevani että olen onnellinen.

No tulin kotiin ja nappasin pöydältä kirjapinon päällimmäisen, kirjastosta lainaamani kirjan Matka yli onnen esteiden. Kun avasin kansilehden, tajusin että sen ranskankielinen alkuteos on L’homme qui voulait être heureux – kirjaimellisesti ”Mies joka halusi olla onnellinen”. Sitten raksutiraksuti, minullahan on tuo kirja hyllyssä ranskaksi, mutta en ole lukenut sitä vielä. Vasta kun otin sen ranskankielisen kirjan käteeni, tajusin että tämä Laurent Gounelle on juuri se kirjailija kenen ”toista” kirjaa etsin kirjakaupasta!

Onnellisia miehiä ja ilon ja onnen esteitä siis useampaan kertaan :) Luen nyt tuota Gounellen kirjaa ranskaksi ja hups, sehän sijoittuu Balille, en muistanut sitäkään. Hmm, olenkohan jo silloin kirjan ostaessani joku vuosi sitten haaveillut Balille matkustamisesta vai sattumaako vain?