in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Mitä ostin tammikuussa?

: 6.2.2018

2018/02/img_9712.jpg

Aloitan uudelleen ostettujen tavaroiden seuraamisen, haluan nähdä mitä oikeasti ostan. Minulla on sellainen tunne, että en osta/ota suurinpiirtein ikinä koskaan milloinkaan mitään tavaraa kotiin, mutta viimeksi seurasin tätä muutaman kuukauden vuonna 2013! Kovin paljolta näyttävät nuo silloiset tammikuun rahasummat, että ehkä oikeasti olen asiassa edistynyt.

Aion toimia suurinpiirtein samalla tavalla, joten kopioin tekstit viiden vuoden takaa:

”Haluan päästä eroon turhasta tavarasta ja ostaa tietoisesti vähemmän, painon ollessa sekä sanoilla tietoisesti, että vähemmän. En pyri välttämättä ostamaan halvinta mahdollista, vaan haluan pohtia laatua, eettisyyttä ja ekologisuuttakin, vaikka en pidäkään itseäni mitenkään kamalan vastuullisena kuluttajana. Pyrin kuitenkin parempaan. En maksimoi kurjuutta, mutta en halua tehdä heräteostoksia enkä hankkia juurikaan tavaraa.

En siis seuraa ruokamenoja, enkä normiruokakaupasta ostamiani välttämättömyystarvikkeita, kuten pesuaineita, hammastahnaa, leivinpaperia ja sitä rataa.”

Lähes kaiken allekirjoitan edelleen, tosin olen päässyt vuosien varrella eroon hirveästä määrästä tavaraa plus pidän itseäni paljon vastuullisempana kuluttajana kuin viisi vuotta sitten. Tämä lause – ”En maksimoi kurjuutta, mutta en halua tehdä heräteostoksia enkä hankkia juurikaan tavaraa” – tuo minulle ihan mielettömän hyvän fiiliksen, koska se kertoo eniten siitä miten olen viidessä vuodessa päässyt siihen suuntaan mihin haluan mennä.

Tällä hetkellä ei tulisi mieleenkään sanoa että ostamisen vähentämisessä olisi kyse edes etäisesti kurjuuden maksimoinnista! Päinvastoin, koen eläväni kaikin puolin ihanampaa elämää nyt kun en osta niin paljon. Nautin siitä kun minun ei tarvitse lähteä alennusmyynteihin katsomaan onko siellä mitään, eikä tarjouksista tule sellainen olo, että tuo juttu pitää saada. Uskallan väittää että ostan tavaraa tietoisesti harkiten ja hyvin vähän, enkä tee heräteostoja.

Rahankulutusfilosofiani on siis, että käytän rahaa mieluummin tekemiseen, elämyksiin ja palveluihin kuin tavaraan. En edelleenkään raportoi ruokaostoksia ynnä hammastahnoja, paitsi jos ostan jotain kosmetiikkaa tms. silloin kun entinen ei ole loppu. En myöskään raportoi junalippuja, leffalippuja, mitään palveluita ym. koska niihin rahan käyttäminen on suotavaa. Seuraan niitä kyllä itse ja saatan jonkun sanasen täälläkin blogissa sanoa.

Tavarafilosofiani puolestaan on ollut jo kauan sellainen, että jokaista kotiin kantamaani (ostettua/otettua/saatua) tavaraa kohti kierrätän/hävitän vähintään kaksi samasta tavarakategoriasta. Olen huomannut että tämä nostaa kummasti kynnystä ostaa mitään, kun vastaavasti pitää löytyä kaksi pois laitettavaa! Tarkoitus kun on edelleen vähentää.

Tammikuussa tavaraa tuli taloon:

  • Sain joululahjaksi ihanalta ystävältä ihanan soljen. Hävitin viisi aikansa elänyttä (kulunutta, kamalaa :D ) kaulariipusta, joita en ole pitänyt vuosiin.
  • Tilasin kissanhiekkaa ja samalla käytin bonuspisteitä kahteen kissanleluun (ilmaiseen siis). Laitoin siitä hyvästä roskiin neljä huonoa vanhaa lelua.
  • Keittiön sälekaihdin ja repun vetoketju menivät rikki. Sain uudet osat ilmaiseksi (sälekaihdinnarua sekä vetoketjun).
  • Kävin tammi-helmikuun vaihteessa Espanjassa lomareissulla, kirjoitan reissusta lisää myöhemmin. Ostin sieltä 4 kirjaa kielenopiskeluun, mikä oli suunniteltu juttu, tästäkin lisää myöhemmin. Siitä hyvästä vein 13 kirjaa Konttiin, eikä ollut enää ihan helppoa valita noita! Kirjoistakin on kirjoittamista myöhemmin…
  • Espanjasta löysin myös kynän jonka sisälle laitetaan mustepatruuna, on ollut tarkoitus ostaa sellainen jo pitkään, mutta unohdin viimeksi Ranskanreissulla etsiä. Minulla on kauniita erivärisiä musteita Ranskassa asumisen ajoilta mutta kynät eivät enää toimineet ja tykkään kovasti kirjoittaa tuollaisella mustekynällä. Laitoin roskiin ne kaksi toimimatonta mustekynää + kaksi muuta mainoskynää.
  • Ostin reissusta myös neljät sukat, kun löysin hyviä ja halvalla. Laitoin roskiin huonoja/rikkinäisiä sukkia/alusvaatteita 11 kappaletta. Voi että niitäkin vielä löytyi…
  • Ostin yhden jääkaappimagneetin + sain lahjaksi toisen. Vein Konttiin 4 magneettia.
  • Yhdestä museosta sain ilmaisen muistivihkon, laitoin roskiin 3 puoliksi käytettyä jotka ovat vain pyörineet laatikon pohjalla vuosia…

Muuta tavaraa en tammikuussa ostanut, en tällä kertaa edes muuta päivittäistavaraa kuin uuden kasvovesipullon koska entinen loppuu just. Kirjaan kaikki ylös itselleni vihkoon pitkin kuuta sitä mukaa kun ostan jotain, koska kuun lopussa ostoksia ei takuulla muista. Yhteensä tavaroihin käytin tammikuussa 78,90 euroa joista suurin osa (50,24 euroa) meni noihin espanjankirjoihin.

Innostuuko kukaan kaverina seurailemaan ostoksia jollain itselle sopivalla tavalla tänä vuonna?


6 responses to “Mitä ostin tammikuussa?

  1. Maria sanoo:

    Tätä pitääkin kokeilla! Itsestä tuntuu, etten osta juuri mitään, mutta tostuushan voi olla ihan toinen :-)

  2. Marika sanoo:

    Minä kyllä innostun seurailemaan! Tein vähän uudenvuoden lupauksia ja yksi niistä oli: ”En osta mitään.” No, oikeastihan siis ostan kaikkea tarpeellista, ruokaa, pesuaineita, joogasalikäyntejä yms., mutta yritän tietoisesti olla ostamatta mitään oikeasti turhaa. Toki tiedän valmiiksi, ettei tuo lupaus täysin toteudu, mutta pääasia on kiinnittää enemmän ajatusta siihen tavaran hankkimiseen.

    • Leena sanoo:

      Täsmälleen näin! Minullakin on takaraivossa tuo ajatus: ”En osta mitään” ja se tarkoittaa ihan samaa.

  3. […] Ystäväni innoittamana päätin, että kirjoitan tänä vuonna ylös mitä ostan ja miksi. Näin kuluttamisesta tulee tietoisempaa ja ehkä opin itsestänikin vähäsen jotain uutta. Julkaisen jossain vaiheessa tilannekatsausta vuoden osteluihin. Sitä odotellessa… nautitaan lisääntyvästä valosta ❤ […]

  4. […] Leenan blogikirjoituksesta inspiroituneena ajattelin pitää kirjaa ostoksistani ja talosta ulos/sisään kulkevan tavaran määrästä. Mieheni tosin päästi räkänaurut kuultuaan suunnitelmani, sillä hänen mielestään en muutenkaan osta tai hanki koskaan mitään ja taloudestamme kuulemma häviää minun toimesta kaikki tavara, jota ei tarvita seuraavaan 12 tuntiin. Omasta mielestänikin tavaravirta on enempi talosta ulospäin suuntautuvaa, mutta haluan kokeilla tällaista kirjanpitoa ihan vaan siksi, että näen onko asia oikeasti niin. Aloitin kirjanpidon helmikuussa ja tässäpä ensimmäisen kuun laskelmat: […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: