Sanomalehti Kalevassa haastateltiin tänään 19.7. ruotsinsuomalaista emeritapiispaa Tuulikki Koivunen Bylundia, joka täyttää 70 vuotta. Pääasiassa hän puhuu haastattelussa ihmisarvosta, mutta iästä puhuessaan hän sanoo ajattelevansa paljon tulevaa kuolemaansa, ”…jotta olisin valmis. Siivoan tarpeettomia tavaroitani pois, ”dödsstädar” niinkuin täällä sanotaan.”
Ihan hihkaisin kun tuon luin! En ole vastaavaa termiä suomeksi kuullut, enkä edes tuota ruotsinkielistä tätä ennen. Heti täytyi googlettaa lisää. Ruotsinkielentaitoni ei ole erinomainen, mutta ilmeisesti myös termiä döstädning käytetään yhtä lailla ja se voi tarkoittaa myös jonkun toisen ihmisen tavaroiden siivousta hänen kuolemansa jälkeen.
Expressen-lehden toimittaja Lars Lindström kirjoittaa döstädningistä kesäkuussa muun muassa, että se on vastuun ottamista omasta elämästään, tavaroistaan ja kuolemastaan. Erotella arvoton ja löytää arvokas. Kolumni on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen, jos ruotsia taitaa.
Lindström mainitsi Ruotsissa lokakuussa ilmestyvän kirjan, Margareta Magnussonin The Gentle Way of Swedish Death Cleaning. Sen oikeudet on näköjään myyty jo 20 kielelle, Suomessa Tammelle. Kirjailija sanoo olevansa 80 ja 100 vuoden välimaastossa ja on alkanut vähentää tavaroitaan oman miehensä kuoltua. Kirjassa tullaan antamaan ohjeita mm. sellaisiin asioihin kuin miten toimia salaisuuksien kanssa, miten käsitellä kuvia ja kirjeitä sekä miten estää jälkikasvua tappelemasta tavaroista.
Kirja tulee painottamaan elämisen tärkeyttä, mikä kuulostaa loistavalta lähestymistavalta. Mielenkiinnolla odotan tuota kirjaa! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuoleman tajuaminen auttaa elämään. Ei sitä nyt koko aikaa pidä märehtiä, mutta elämän rajallisuuden ymmärtäminen varmasti saa olemaan läsnä tässä hetkessä. Jokainen uusi päivä kun on ihme. Että tänäänkin heräsin ja tämän päivän saan elää!
Yksi lisämotiivi vain ihanan ja tärkeän omistamiselle – ja siis kaiken turhan tavaran hävittämiselle – on sekin, että kun (toivottavasti vasta jokusen vuosikymmenen päästä) kuolen, niin kenenkään läheiseni ei tarvitse mitään sekalaista tavarakaaosta setviä. Muutakin tekemistä ja ajattelemista heillä varmasti siinä vaiheessa on kuin nakata roskiin tavaraa joka ei heille merkitse mitään. Tai lukea jotain teiniangstipäiväkirjaani tai vanhoja rakkauskirjeitä. Tai kantaa iänikuisia koulupapereitani paperinkeräykseen.
En todellakaan halua että hirveä siivousurakka on viimeisin mitä minusta muistetaan. En halua että joku joutuu käyttämään aikaansa sotkujeni selvittämiseen. Tosiasia on, että joku muu jossain vaiheessa nämä ihanatkin tavarat tässä ympärilläni joutuu käymään läpi. Aivan yhtä hyvin voin itse ainakin miettiä mitkä niistä ovat turhia. Oikeastaan se on suorastaan velvollisuuteni. Itse asiassa teen sen myös takuulla paljon paremmin ja vaivattomimmin itse.
Mikä parasta, mitä aiemmin ennen kuolemaansa turhan siivoaa, sitä kauemmin ehtii nauttia ihanasta huushollista ympärillään. Minä nautin joka päivä, ei minulla ole enää hirveän monta turhaa tavaraa eikä varsinkaan sotkuja. En onneksi tiedä milloin kuolen, mutta aivan varmasti jonain päivänä. Aikaa nauttia elämästä on aina enemmän tänään kuin huomenna.
in angulo cum libro 
Vastaa