Shrine

Shrinet, eli pyhäköt tai pyhätöt ovat Pakistanissa hyvin yleisiä. Niitä tuntuu olevan joka mutkan takana — suuria ja pieniä, kaupungeissa ja maaseudulla pienissäkin kylissä. Ne on yleensä rakennettu pyhimysten haudoiksi ja muistoksi.

Shrinet ovat mielenkiintoinen ilmiö, jota on vaikea selittää yhdessä pienessä matkakertomuksen osassa. Ne ovat sekoitus islamia, spiritualismia (suufilaisuus) ja kansanperinnettä. Islam on Pakistanissa varsin monimuotoista ja shrinet ovat hyvin suosittuja tavallisten muslimien keskuudessa, varsinkin maaseudulla.

Jossakin lukemassani artikkelissa Pakistanin muslimit jaettiin moskeijoiden muslimeihin ja pyhäkköjen muslimeihin. Tällainen jako pitänee osittain paikkaansa, mutta samat ihmiset voivat käydä molemmissa. Pyhimyksiä rukoillaan ja heidän ajatellaan olevan välikappaleita Jumalan ja ihmisen välillä.

Kävimme kahdessa eri shrinessa. Näissä pienissä on ihanan rauhallinen ja hiljainen tunnelma, eikä paljonkaan ihmisiä. Multanissa näin valtavan suuren shrinen ulkopuolelta ja turvatoimet ja väentungos oli jotain aivan toista.

Tämä kaunis shrine näkyi kauemmaskin iltavalaistuksessa kauniisti. Nuo valoköynnökset näkyvät päiväkuvissakin. Ihan parhaita hetkiä reissussa oli istua pimeässä illassa, kuunnella limittäisiä rukouskutsuja, azaan, lähistön moskeijoista ja sitten heinäsirkkojen siritystä ja sakaalien huutoa.

Pyhäkkö on rakennettu 1900-luvun alussa. Tänne on haudattu pyhimyssisarukset, nainen ja mies.

Kuvan mies, yogi, on asunut ja pitänyt huolta shrinesta vuosikymmeniä. Hän on hylännyt tavanomaisemman elämäntyylin ja on omistautunut paikalle. Hän huolehtii myös paikan eläimistä, puhveleista ja muista. Shrinessa oleskelee myös muita ihmisiä, tämä on tavallinen käytäntö.

Tykkään näistä geometrisista koristeista ja kauniista kirjaimista, joita on kaikkialla. Pakistanissa puhutaan virallisena kielenä urdua, mutta nämä koristeelliset kalligrafiset tekstit ovat pätkiä Koraanista arabiaksi. Tykkään myös noista väreistä! Kauheasti kaipaan värejä tämän pitkän valkoisen ja hajuttoman talven jälkeen. Oli ihana kun joka puolella oli valtavasti väriä ja koristeita.

Tässä on hauta shrinen sisällä. Sen ääreen ihmiset pysähtyvät hetkeksi rukoilemaan.

Aiemmin vanhoina hyvinä aikoina kiertävä tivoli tuli tämän shrinen maille. Tapahtuma, ors, oli joka vuosi vehnänkorjuun jälkeen kesäkuussa. Se kesti kolme päivää ja oli tärkeä huvi ihmisille, kun maalla ei juuri muita huvituksia ollut. Tivolin mukana saapui myös sirkus ja kansanmusiikin esittäjiä sekä monenlaisia kauppiaita. Ihmisillä maalla on noista tivoliajoista hyviä ja nostalgisia muistoja.

Aika pitkään jaksaisin tuijotella näitä haalentuneita, aikaa nähneitä yksityiskohtia.

Shrinen alueella on myös moskeija ja niitä puhveleita.

Rumpu, dhol, on hyvin ikoninen ja merkittävä soitin shrineissa. Sitä soitetaan erityisesti torstaisin, mutta myös muulloin. Tämä rumpali soitti sitä aina välillä. Ennen dholin soittajat siirtyivät vehnänkorjuun aikaan pellolta pellolle puimakoneen perässä, nykyään vähemmän. Rummun soittamisella juhlistettiin sadonkorjuuta.

Torstai on siis tärkein päivä pyhäköissä. Ihmiset tulevat erityisesti torstaisin tuomaan öljyä näihin lamppuihin, sytyttämään ne. Sitten he rukoilevat, tai esittävät toiveita pyhimyksille.

Pyhäkköjen perimmäinen viesti on rauha ja rauhanomainen elo ihmisten kesken, yli kaikkien rajojen. Jokainen on tervetullut shrineen, myös naiset. Ketään ei käännytetä shrinesta pois, se on tärkeä periaate. Tämä asenne huokuikin noista paikoista, olivat äärettömän rauhoittavia keitaita kaiken hektisyyden keskellä.

Toisenkin shrine-kirjoituksen kuvat ovat jo valmiina, tulossa siis blogiin pian! Läppärini on jo korjaantunut (jee!), mutta saan sen kulkeutumaan tänne vasta myöhemmin, siksi näin hidas tahti reissukuvien julkaisussa. Tämä kaikki on tabletilla hitaampaa ja kuvankäsittely pitää tehdä toisaalla. Mutta pikkuhiljaa! Kaikki kuvat muuten klikkaantuvat isommiksi.

---