Harappa

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan reissutunnelmia! Pari päivää kotiintulon jälkeen Ompusta hajosi emolevy ja koneettomalla tiellä ollaan edelleen. Suuttui vissiin kun oli käyttämättä yksin pari viikkoa. Niinpä kuvankäsittely blogikuntoon kestää hetken, kun en kotona voi sitä tehdä. Mutta tässä ensimmäisiä kuvia (pitäisi kliketiklik onnistua isommaksi).

Kävin siis helmi-maaliskuun vaihteessa Pakistanissa. Olen saanut tutustua monimuotoiseen maahan, kulttuuriin ja kieleen, joista en ennen tiennyt juuri mitään ja oli tosi ihana päästä käymään siellä.

Olimme Punjabin maakunnassa, suurimman osan ajasta Faisalabadin lähellä ja kävimme myös Multanissa. Matkalla Multaniin pysähdyimme Harappassa, josta nämä ensimmäiset kuvat ovat.

Harappa oli noin 4000 vuotta sitten yksi Indus-kulttuurin suurista keskuksista. Paikalla on tehty kaivauksia 1920-luvulta lähtien ja kaivaukset on lopetettu 1990-luvulla. Nyt paikalla on museo, jonne paikalliset pääsevät tutustumaan 20 rupian (vajaat 20 senttiä) hinnalla ja ulkomaalaiset pulittavat lystistä 500 rupiaa :) ”Ihan oikein”, sanoi tähän muuten sitten isäni, joka on viisas mies.

Koska meitä oli kahden paikallisen lisäksi minä yksi ulkomaalainen, niin meille tungettiin tarjottiin mukaan kierrokselle turvamies, museon portilla vahtia pitävä poliisi. Hän olikin oikein hyvä opas, kertoili meille paljon kaikenlaista sitä mukaa kun opasti meitä reittiä pitkin.

Ennen kaivausten aloittamista brittien siirtomaavallan aikaan näitä ilmeisen hyväkuntoisina säilyneitä tiiliä käytettiin Lahore-Multan -rautatien rakentamiseen. Onneksi joku tajusi jossain vaiheessa että ovatkin pikkuisen turhan arvokkaita tiiliä siihen tarkoitukseen.

Tässä kuvassa yläpuolella näkyy nykyistä Harappaa. Se on hyvin pieni kaupunki verrattuna siihen mitä se aikoinaan oli.

Nämä suuret, vanhat puut kasvavat kuulemma tyypillisesti karussa, hedelmättömässä maassa. Ne ”tykkäävät raunioista” ja niitä näkee usein muun muassa hautausmailla. Jotenkin olivat kovin rauhoittavia katsella.

Seutu Harappan ympärillä on tyypillistä punjabilaista maaseutua. Peltoja ja puita silmänkantamattomiin. Tykkäsin valtavasti tuosta maaseutumaisemasta, autossa radiosta kuului jo tutunkuuloista perinteistä pakistanilaista musiikkia ja sain istua ja katsella ympärilleni rauhassa. Matka Faisalabadista Multaniin oli ehdottomasti reissun paras päivä! Harappan jälkeen nimittäin pysähdyimme appelsiinipuutarhaan syömään appelsiineja suoraan puusta, siitä olin haaveillut varmaan pari vuotta. Appelsiinien kuvia onkin tulossa blogiin seuraavaksi.

Tuon ystävällisen poliisimiehen kävelyä oli hulvatonta seurata. Hän huiteli menemään kivääri huolettomasti olallaan, liekö siinä ollut edes panoksia? Kierroksen päätyttyä hänelle tarjottiin asiaankuuluvasti vähän rahaa kiitokseksi opastuksesta. Tarjoukseen hän oli ensin vastannut (asiaankuuluvasti) tomerasti kieltäytyen, koska ”ulkomaalainen saattaisi luulla että täällä otetaan vastaan lahjuksia”. Tarina kertoo, että lopulta hän kuitenkin (asiaankuuluvasti) hyväksyi muutaman rupian.

Vanhan moskeijan rauniot 1500-luvulta.

Hautausmaa moskeijan raunioiden vieressä on nykyisen Harappan kaupungin käytössä oleva.

Hautausmaalla oli miehiä töissä ja heillä siellä dieselillä toimiva aika retro vesipumppu.

Museoalue oli kauniisti rakennettu, puisia polkuja pitkin pääsi kiertämään koko alueen. Kierroksen lopussa oli myös sisämuseo, jossa oli esillä kaivauksissa löytyneitä upeita astioita ja muita esineitä Harappan kukoistuskaudelta. Niitä ei valitettavasti saanut kuvata, vaikka kovasti lupaa kyseltiin.

Tässä kuvassa on hymyilevä museo-opas poliisimme kanssa. Ihmisistä Pakistanissa oli ihana ottaa kuvia, he asettuivat aina iloisina kuvaan ja poseerasivat ylpeinä kun heitä joku ulkomaalainen halusi kuvata. Koko kahden viikon aikana en nähnyt ketään muuta ulkomaalaista ja ihmiset suhtautuivat minuun ihanalla, ystävällisellä uteliaisuudella. Voi kun me kaikki kaikkialla!

---