in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa minulle tärkeille asioille – kirjoittamiselle, lukemiselle, juoksulle, joogalle, käsitöille, kissoille ja ihmisille.

Neljä tavista ulkoruokinnassa

: 6.1.2017

 

Onpa ihana kirjoittaa pitkästä aikaa neljän taviksen illallisistakin! Tänä vuonna tulee kuusi vuotta täyteen tavistelua, ei meinaa käsittää. Kokoonnumme siis noin kerran kuussa ja kokkailemme vuoron perään toisillemme. En tiedä onko kukaan enää kärryillä monesko kerta meillä on menossa, mutta jossain viidenkymmenen tuntumassa mennään.

Kuukausi on nääs välillä pikkuisen pitkä, kun aikatauluja yritetään säätää, mutta väliäkö hällä! Tänään saatiin ulkonasyömiskierros loppuun, se taidettiin aloittaa viime kesänä. Seuraavaksi syödään herkkuja taas Murmelin luona.

Ja klik, klik, kuvateksteissä näkyy missä ollaan syöty tai ruokaa noudettu, jokainen on valinnut paikan omalla vuorollaan. Kaikki kuvat ovat nyt ihan kännykkäkuvia, en ole kameraa raahannut mukana. Illallisia näistä ei kyllä tainnut olla yksikään, vaan aamiaista, brunssia ja lounaita on nautittu.

Tänään ei tarttekaan enää syödä mitään, jos vaan sulattelisi kynttilänvalossa kaikessa rauhassa. Ihanaa loppiaista ihmiset!

 

Advertisements

2 responses to “Neljä tavista ulkoruokinnassa

  1. Marika sanoo:

    Kuusi vuotta!!! Voi hyvänen aika, kyllä aika on kulunut äkkiä! Ihania illallisia, sekä mukana myös aamiaisia, brunsseja ja lounaita, on kyllä saatu nauttia vuosien varrella ja monet ihanat ruuat toivottavasti vielä kimpassa nautitaan <3

  2. 6 yrs is a long time.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: