Shakespeare and Company, 37 rue de la Bûcherie, 75005 Paris
En ostanut helmikuussa juurikaan mitään tavaraa ja olen siihen hyvin tyytyväinen. Edes kaikki suunnitellut ostokset eivät toteutuneet. Ostamatta jäivät juoksuvaatteet, päätin (jo ennen kuin päätimme jättää puolikkaan juoksematta nyt) että juoksen olemassaolevilla vaatteilla, tuli mitä tuli. Uutta astangakorttiakaan ei tarvinnut ostaa, koska joogaan tuli yli kahden viikon tauko sairastamisen vuoksi. Nyt vanha kortti on täysi, että tällä viikolla on uuden kortin osto edessä.
Mihinkäs rahaa sitten käytinkään?
- 30 euroa meni toukokuun ristipistoviikolopun ilmoittautumismaksuun.
- 104 euroa maksoin viiden eri yhdistyksen jäsenmaksuja. Yksi on työhön liittyvä, yksi käsitöihin ja kolme kirjoittamiseen/lukemiseen. Minusta on hienoa, että ihmiset tekevät työtä erilaisten harrastusyhdistysten eteen, olen varmaan aika lailla yhdistysihminen :) Minulle ei tule tilattunakaan mitään muita lehtiä kuin yhdistysten jäsenlehtiä. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Portti, jossa julkaistaan scifi- ja fantasianovelleja sekä valtava määrä kirja-arvosteluja.
- 43 euroa meni yhteen koulukirjaan, hirvittävän kalliita ovat! Onneksi niitä ei tarvitse montaa ostaa omaksi, lainaan lähes kaiken kirjastosta.
- 26 euroa maksoin paperikalenterista, johon oli pakko siirtyä monen vuoden tauon jälkeen. Joudun nyt sopimaan himpun verran työjuttuja puhelimessa niin, että en ole koneen äärellä ja on kamalan vaikea olla yhtä aikaa puhelimessa ja käyttää puhelimen kautta nettikalenteria! Olisin tietty voinut ostaa halvemman kalenterin, mutta koska käytän kalenteria joka päivä, niin haluan että se miellyttää minun silmääni.
- 32 euroa käytin sukkalankoihin ja yhteen neuleohjeeseen. Sukkalangat olivat tarjouksessa ja jos saan alle neljällä eurolla itselleni villasukkalangat, niin ostan mieluummin lankoja niihin kuin maksan saman puuvillaisista sukista joista en tykkää. Olen siirtynyt lähes kokonaan käyttämään ohuita villasukkia puuvillasukkien sijaan.
Yhteensä rahaa kului siis vähän vajaat 240 euroa muuhun kuin ruokaan ym. välttämättömyyksiin. Ihan hyvä vähennys viime kuusta ja olen tyytyväinen tähän. Enkä sortunut kosmetiikkaostoksiin vaan käytän vanhat ensin pois, vaikka ne eivät olekaan ihan täsmäsopivia tarkoitukseensa, narinari.
Maaliskuun puolella rahaa meni jo Pariisissa, tosin sielläkään en käyttänyt rahaa juuri muuhun kuin ruokaan. Muita tiedossa olevia menoja tässä kuussa ovat uusi astangakortti, astangan alkeisjatkokurssi jee, musikaalilippu, pari lahjaa ja siinäpä ne.
Seurailitteko ostoksianne helmikuussa ja jos seurasitte niin miten sujui?
PS. Kuvan kirjakauppa on legenda, ehdottomasti käynnin arvoinen paikka Pariisissa! Siellä myydään pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta ja kauppa on auki joka ilta yhteentoista. Enkä ostanut sieltäkään mitään tällä visiitillä :)
Minulla meni helmikuussa 10 euroa kirpparille. Sieltä sai kaksi muovikassillista kerätä tavaraa tuohon hintaan ja ihan mitä vaan sai kassiin laittaa. Itselleni kassiin laitoin talvitakin ja yhden bleiserin (ompeluun menee tämä) ja vöitä kassinsangoiksi. Loput kassien sisällöstä menivät lapsille ja äidillekin hamstrasin kengännauhoja. Suurin ostos oli Tupperware kutsuilta kakkukupu. En nyt ilennyt olla mitään kutsuilta ostamatta ja luulisin, että kuvulle tulee käyttöä, kun kesällä on rippijuhlat. Eli noin 60 euroa meni rahaa omiin ostoksiin ja ilman noitakin olisin kyllä pärjännyt =D
Kiva kun kerroit ostoksistasi! Kirpparilta tekee monesti tosi hyviä löytöjä :)
Oijoi, olisi unelmieni täyttymys päästä joskus tuohon kirjakauppaan!
En seuraa järjestelmällisesti menojani, mutta tammi-helmikuun aikana olen ostanut (ruuan ym. lisäksi) lapsille urheiluvälineitä, vaatteita lapsille ja itselleni, (ale)kirjoja ja muistikirjoja, pari edullista dvd:tä sekä yhden museon ja parin uimahallin sisäänpääsyjä (ja ravintolaruokia & kahveja). Kamala kun kuulostaa paljolta! Mutta helmikuussa oli hiihtoloma, johon kuului rientoja, retkiä ja tarpeellisten asioiden hankintaa. Monesti menee useampi viikko, että en osta mitään ”ylimääräistä”, siis muuta kuin ruokaa (ja maksan tietysti puhelin-, sähkö ym. laskuja, mutta en mitään nettiostoksia tms.)
Tuo kirjakauppa on ihana, narisevat portaat ja sokkeloinen täynnään kirjoja. Saisin kulumaan siellä vaikka kuinka kauan aikaa!
Kyllä lomalla vaan menee enemmän rahaa yleensä kuin normiarjessa ja onhan se nyt tarkoituskin rahaa käyttää sellaiseen mitä haluaa. Tuo menojen seuraaminen on selvästi auttanut minua huomaamaan ja miettimään että mihin sitä rahaa oikein menee. Tarkempaan tulee mietittyä että ostanko vai enkö, kun kerta pistän kaiken ylös.
Minä ostin:
– puuterin ja meikkivoiteen, jotka maksoivat yhteensä 27 €.
– tallentavan digiboksi, jonka hankimme lopetettuamme Elisa viihteen tilaamisen. Ostimme Topfieldin boksin, joka maksoi 299 €. Toisaalta, nyt kun vaihdamme tavalliseen laajakaistaan, menee sen maksut miehen yrityksen piikkiin, koska hän teke töitä kotona. Eli digiboksin hinta ja vähän ylikin säästyy tänä vuonna laajakaistamaksuissa.
– 2 kpl 1 000 palan palapelejä. Toinen maksoi 12 €, toinen vain 5 €.
Kiva kun kerroit ostoksistasi! Menoja on kyllä mukava seurata, niinkuin tuossa edellä kirjoitin, niin harkitummin tulee nyt ostettua mitään, mikä lienee tarkoituskin.
Oi ihanan näköinen kirjakauppa! Omia menojani en ole laskenut, pitäisi kyllä tehdä se joskus, mutta aika vähän olen kuitenkin käyttänyt tänä talvena. Ruokaan menee 5 hengen perheeltä hirmusesti rahaa…
Tuo kirjakauppa on kyllä aivan unelmapaikka, tosi tunnelmallinen ja varsinkin ilta-aikaan kun muut kaupat ovat kiinni.
Ruokaan menee aivan hirveästi rahaa, se on totta! Olen ruokamenoja kirjannut vähän epäsäänöllisesti nyt, mutta aivan hirveitä ovat summat…
Kiitos ihanasta kirjasta, jonka sain tänään =D
Ole hyvä :) Se oli ihan sinun näköinen!
Tähän kulujen kirjaamiseen lähdin mukaan ja hyvin sain pidettyä kulut kurissa. Listaa katsoessa minut voisi melkeinpä laskea saituriksi :). Kaiken kaikkiaan omiin juttuihin kului hieman yli 60 euroa. Ostin askartelutarvikkeita, pari kehystä, kolme rp-mallia blogikirppiksestä ja sitten ne tärkeimmät; kaksi vuotiaalle pojantytölle uuden palapelin ja ompelukuvia :). Ja seuranta jatkuu…..
Kiva kun lähdit mukaan! Minä olen tosi innoissani seurannut omia menojani, mukava nähdä mihin rahat menevät ja miettiä tosissaan että mitä tarvitsen. Kerrohan taas sitten kuun vaihteessa miten tämä kuukausi sujui!
Mulle tuli kuluja puolet vähemmän kuin sinulle mutta puolet enemmän kuin Irmelille…
Laskin tosin kuluiksi perheen hyväksi menevätkin, kuten esim: siivouslasta liinoineen noin 35 e sekä sisustusjuttuja noin 35 e. Käsityötarpeisiin samaten noin 35 e, sisältäen rp-malleja kolme ja loput lankoja. Lahjajuttuihin ehkä noin 15 e. Tämä kuukausi onkin sitten vähän menevämpi lomaviikon vuoksi, mutta ihan järkevissä kuluissa kuitenkin olen pysytellyt:)
Kiva kun kerroit! Minulla meni helmikuussa kyllä hurjasti noihin yhdistysten maksuihin, mutta ne maksankin iloisesti :) Minä olen tyytyväinen että tämän kuun Pariisin-reissun menot pysyivät kohtuudessa, enkä ostanut juuri mitään sieltä. Loppukuustahan sen totuuden sitten taas näkee…
Minulla oli hyvä aikomus seurata menoja, mutta oli niin paljon kaikkea säätöä, etten saanut aikaseksi :( Aika vähän tuli kuitenkin helmikusssa osteltua, mitä nyt jotain PartyLite-juttuja, mutta lasken ne työhön kuuluviksi menoiksi useimmiten :) Tämmöinen talouden kirjanpito kyllä pitää ottaa käyttöön, kun olisi kyllä aika tärkeää ja kiinnostavaa tietää mihin se raha oikein katoaa…
Ei sitä aina jaksa, minäkin olen tätä mietiskellyt ja suunnitellut jo vaikka kuinka pitkään ennenkuin pääsin tuumasta toimeen. Mukava on seurata kuitenkin! Nimenomaan kiinnostavaa tämä seuranta on, varsinkin sitten vuoden lopuksi on kiva tehdä yhteenvetoa että miten vuosi sujui.
Munki pitäis/kiinnostais seurata menoja, mutta en uskalla, ku ne on niin suuria ja turhia ;)
:D