Nyt tulee taviskirjoitus väärässä järjestyksessä, mutta lupasin linkit ja ohjeet tavisystäville, niin siksi tämä viimeisin ensin. Jo yhdeksännentoista kerran tavisteltiin meillä sunnuntaina! Sain ihan mielettömän kivat tuliaiset, aloitan niillä, koska kuva on edes suurinpiirtein esittelykelpoinen. Oletan että ruokaohjeet hämäävät sitten noiden ruokakuvien laadun… Kiitos, kiitos, kiitos tuliaisista, tosi ihania ja mieluisia kaikki.
Taviskokkaaminen on aina uskomattoman jännittävää, lämpimien ruokien ajoituksen säätäminen ehkä kaikkein vaikeinta tällaiselle tavikselle, joka ei ole mikään kokki. Mutta hengissä selvisin taas kerran :) Alkuruuaksi tarjoilin vuohenjuusto-cantaloupeleivät, jotka olivat aavistuksen liian kauan uunissa, kuten vuohenjuustosta näkyy. Ohjeen olen leikannut jostain sanomalehdestä kauan, kauan sitten. Leivät kastetaan oliiviöljyssä, päälle cantaloupe-melonia kuutioina sekä vuohenjuustoa ja hetkeksi uuniin. Sitten päälle rouhitaan mustapippuria ja lorautetaan oliiviöljyä, lautaselle asetellaan kirsikka- tai luumutomaatteja sekä tuoretta basilikaa. Lautasilla tosin ei ollut basilikaa, koska hukkasin basilikan. Mihin ihminen muka voi hävittää puoliksi käytetyn basilikanipun kesken kokkaamisen?
Pääruokana tarjoilin vuohenjuustoisia broilerinfileitä (ohje Hesarista leikattu kauan sitten…), sekä sen kaverina Paolan pastasalaattia (Pastanjauhantaa-blogista, ylläriylläri). Salaatin tein muuten ohjeen mukaan hunajamelonilla, mutta jätin tietty broilerin pois. Ylitin itseni ja tein peston itse, elämäni ensimmäistä kertaa. Olipas se helppoa!
Broilerinfileepihvien päälle tulee tahna johon sekoitetaan 100g vuohenjuustoa, muutama kourallinen tuoretta basilikaa (basilikat olivat tallessa tässä vaiheessa), 3 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna ja 2 rkl öljyä. Tein vähän isomman satsin, mutta suhde suurinpiirtein tuo. Fileepihvit maustetaan ja kypsennetään ja sitten käytetään kuumassa uunissa juuri ennen tarjoilua vuohenjuustotahnalla päällystettynä.
Jälkkäri tuntuu aina varmimmalta ja helpoimmalta, mutta siitä huolimatta tein varalta kaksi jälkkäriä. Toiset naureskelivat, että ilmankos menee päivä kokatessa, kun tekee kaiken tuplana :) No molemmat onnistuivat ja sopivat myös yhteen, niinpä yhdistin unkarilaisen Rigo Jancsin suklaamoussen kanssa. Rigo Jancsin ohjeen olen saanut varmaankin 15 vuotta sitten, mutta en muista olenko koskaan tehnyt. Syönyt olen kerran ja se on niiiiin hyvää! Laitan ohjeen tuonne kuvan alle, löysin pikaisesti googlettamalla enkunkielisen ohjeen, jossa oli pohjaankin laitettu suklaata, mutta minä tein siis tällä ohjeella tällä kertaa. Suklaamoussen tein jonkun netistä löytyneen perusohjeen mukaan, siihen tuli kananmunia (valkuaiset erikseen vaahdotettuna), suklaata ja kermaa.
Tammikuun taviksista tulee kirjoitus vielä tällä viikolla. Helmikuun ja maaliskuun tavisillallispäivätkin on jo sovittuna. Maaliskuussa aloitamme kalakierroksen, koska kukaan meistä ei ole tainnut koskaan tarjota kalaa. Nyt on sitten neljä kuukautta aikaa suunnitella kala-ateriaa!
Auringonpaisteista viikkoa!
Rigo Jancsi (tällä ohjeella tulee pellin kokoinen kakku, tein itse vain puolikkaan, koska pienempi on helpompi käyttää pakastimessa)
Suklaakääretorttupohja (tehdään kaksi kertaa):
4 munaa
2 dl sokeria
100 g perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl leivinjauhetta
Tehdään kuten normikääretorttupohja, eli munat ja sokerit vaahdoksi, siihen siivilöidään loput aineet ja paistetaan 225C kypsäksi.
Täyte:
1 l kermaa
rommia (tai rommiaromia)
3 rkl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
Vatkaa kerma, mausta rommilla maun mukaan, lisää sokeri ja kaakaojauhe.
Kasaaminen:
Tunge valmis täyte hetkeksi pakastimeen. Levitä täyte sitten pohjalle, länttäise toinen pohja päälle ja tunge koko komeus uudemman kerran pakastimeen hetkeksi kovettumaan.
Kuorrutus:
Mittaa 1 dl sokeria ja 1-2 dl vettä (laitoin himpun yli desin) kattilaan. Kuumenna ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Pilko sekaan 200 g tummaa suklaata ja sekoita kunnes kuorrutus on tasaista.
Kaada/levitä kuorrutus tortun päälle ja koveta vielä koko höskää hetki pakastimessa. Paloittele kuumaan veteen kastetulla veitsellä neliöiksi. Raastoin päälle vielä vähän suklaarouhetta ja pursotin siis sen moussen viereen. Voilà!
Sinulla on kuvassa sellaista Rooibosta, jota en ole onnistunut vielä maistamaan, vaikka olenkin Rooiboksen suurkuluttaja. ;) Täytynee etsiskellä Iloisia Rouvia, kunhan pääsen teekauppaan. :)
:) En ole vielä tuota maistanut, mutta tykkään rooiboksesta! Nimi ainakin on huippu :)
Hyvänen aika kuinka hyvää olikaan! Kyllä tuli rouvat iloisiksi :) KIITOS!
Rouvat taitaa olla aina iloisia :) Ihana kun olitte!
Ihanat on herkut
Hyvää oli kyllä ja on kiva kun kaikki onnistui. Aina pieni jännitysmomentti tuossa kokkaamisessa kuitenkin :)
Voi tavaton, mitä HERKKUJA!!!!!!!!
Hyvä ruoka ja hyvä seura, voiko sitä ihanampaa ollakaan? ;)
Ihan samaa mieltä olen! Hyvässä seurassa on ihana syödä :)
That meal looks delicious.