in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Mitä ostin tammikuussa?

: 31.1.2013

ManteliLaatikko

”Onko tästä laatikosta maksettu?”

Viime vuonna seurasin yhden kaveriporukan kanssa ruokamenoja kuukauden ajan. Se oli mielenkiintoista ja valaisevaa – sekä omien menojen seuraaminen että eri puolilla Suomea asuvien erikokoisten perheiden ruokamenojen vertailu. Tämän innoittamana päätin seurata tämän vuoden ajan muita menojani ja ehkä jossain kuussa myös ruokamenoja, jos huvittaa.

Haluan päästä eroon turhasta tavarasta ja ostaa tietoisesti vähemmän, painon ollessa sekä sanoilla tietoisesti, että vähemmän. En pyri välttämättä ostamaan halvinta mahdollista, vaan haluan pohtia laatua, eettisyyttä ja ekologisuuttakin, vaikka en pidäkään itseäni mitenkään kamalan vastuullisena kuluttajana. Pyrin kuitenkin parempaan. En maksimoi kurjuutta, mutta en halua tehdä heräteostoksia enkä hankkia juurikaan tavaraa.

En siis seuraa ruokamenoja, enkä normiruokakaupasta ostamiani välttämättömyystarvikkeita, kuten pesuaineita, hammastahnaa, leivinpaperia ja sitä rataa. En seuraa nyt myöskään bensaostoja, bussikortteja, kännykkälaskuja, sähköä, vettä ynnä muuta välttämätöntä. Näissäkin tosin pyrin säästämään ja teen valintoja, mutta en jaksa kaikkea kerralla ajatella, pienin askelin on helpompaa.

En listaa tänne (mutta seuraan kyllä itse) teineille ostamiani juttuja kuten vaatteita. Tämä vaatisi sen kertomista mitä lapset maksavat itse ja niin edelleen. Pidän yleensäkin tiukkaa linjaa enkä kirjoita nettiin toisista ihmisistä. Ylipäätään olen sopinut lasten kanssa, että jos mainitsen heitä edes sivulauseessa täällä tai vaikka Facebookissa, niin kysyn luvan etukäteen.

Tammikuussa käytin tosi paljon rahaa oman mittapuuni mukaan. Summat sisältävät postikulut jos olen tilannut tavaraa netistä.

  • Eniten rahaa käytin vaatteisiin, 290 euroa. Tämä pitää sisällään farkut (ihan pakko), kaksi neuletta (töihin/kouluun), kaksi toppia, alusvaatteita, plus yhden huivin.
  • Toiseksi eniten rahaa meni kosmetiikkaan, 110 euroa. Tämä oli iso yllätys, koska käytän mielestäni hyvin vähän kosmetiikkaa, hah. Ostan osittain luonnonkosmetiikkaa (blogikirjoitus tulossa) ja muutenkin käytän tiettyjä hyväksi havaittuja tuotteita, joita ostan lisää kun loppuvat. Osaksi käytän neidin kanssa samoja tuotteita, että puhtaasti omaan käyttöön kaikki eivät tulleet. Ostin jalka- ja käsirasvaa (entiset loppu), hiusmuotoilutuotteita (entiset loppu + hamstrasin, koska oma merkki oli tarjouksessa), shampoota ja hoitoainetta (entiset loppu) ja ihanaa suihkusaippuaa (puhdas heräteostos samalla kertaa).
  • Neulelankoja ostin 53 eurolla, alennuksesta erään kaupan loppuunmyynnistä. Näille oli ostaessa jo tiedossa käyttötarkoitus, tosin en ole aloittanut vielä. Ilmankin olisin pärjännyt, varsinkin kun olen vähentänyt käsityötarvikkeiden ostoa radikaalisti. Nähtäväksi jää saanko aikaan näistä nyt sen mitä aioinkin tehdä, toivottavasti!
  • 45 euroa maksoin kymmenen kerran astangajoogakortista. Muuta korttivaihtoehtoa ei ole ja astanga on minulle elintärkeää, niinpä maksan sen iloisesti aina kun entinen kortti on täysi ja sillä siisti.
  • Näiden lisäksi käytin paperitavaroihin (kirjekuoria, postimerkkejä ja postimaksuja) reilut 30 euroa.
  • Seuraaviin kolmeen ryhmään käytin vajaat 30 euroa kuhunkin: 1. kirjoihin ja lehtiin (paikallisen sanomalehden sähköinen versio kuukaudeksi + yksi keittokirja joka on jo osoittautunut hyväksi ja käyttökelpoiseksi), 2. lahjoihin (yhteensä neljä lahjaa kummilapsille + muille lapsille, tykkäsivät!) sekä 3. koulu- ja työtarvikkeisiin (mm. tietokoneeseen yksi johto).

Ensi kuusta toivon ja uskon selviäväni paljon vähemmin ostoksin. Vaatteita en aio ostaa, paitsi kesäjuoksutrikoot + paita on ilmeisesti pakko ostaa mitä pikemmin, että ehdin vielä käyttää niitä ennen puolimaratonia. En voi juosta puolikasta noissa talvijuoksuhousuissa, ne ovat liian kuumat, eikä minulla ole muita. Kosmetiikkaostoksilta yritän välttyä helmikuussa, hirveästi houkuttelisi pari tuotetta ihan vaan oletettavalla ihanuudellaan, mutta pärjään ilmankin. Uusi astangajoogakortti pitää ostaa ja yksi koulukirja maksaa. Näiden lisäksi parin yhdistyksen jäsenmaksu tulee maksettavaksi helmikuussa. Muuta ostettavaa ei nyt tule mieleen etukäteen.

Innostutko seuraamaan menojasi kaverina vaikka yhden kuukauden ajan tänä vuonna? Jos joku innostuu, niin jätäthän kommenttia. Eikä tarvitse tietenkään julkisesti paljastaa menoistaan kuin juuri sen verran mikä tuntuu sopivalta, eli vaikkapa ei yhtään mitään. Mukava olisi tietysti lukea toistenkin ajatuksia ostamisesta ja säästämisestä ja kuluttamisesta.


13 responses to “Mitä ostin tammikuussa?

  1. Eila sanoo:

    Hyvä idea, taidan innostua seuraamaan ihan paperilla minäkin! Minulla on ollutkin meininki pitää ”tarkan markan” vuosi, on suunnitteilla yksi isompi säästökohde loppuvuodesta.Katsotaan miten käy;)

    • Leena sanoo:

      Kiva! Minä en juurikaan ole aiemmin näitä seurannut, nyt intouduin tekemään heti vuodenvaihteessa taulukon tietokoneelle :) Tsemppiä tarkan markan vuoteen!

  2. Virpi sanoo:

    Minä voisin myös innostua tarkkailemaan omia ostoksiani. Perheen ruokaostoksia on niin paljon, että pelkästään niiden raahaaminen kotiin tuntuu joskus ylivoimaiselta =D

    • Leena sanoo:

      Kiva juttu! Juu älä muuta sano, vaikka meillä on pienempi perhe, niin silti sitä ruokaa tulee kannettua paljon. Tässä just olen jahkannut että seuraisinko ruokamenoja helmikuun sillä silmällä, että mahdollisimman vähän käyttäisin ruokaan rahaa. Samalla voisi kirjoitella ylös ruokalistaa, listat on kivoja :)

  3. Katri sanoo:

    Minä olen tätä harkinnut, tai lähinnä miettinyt josko tiettyihin ostoihin voisi määritellä kuukausibudjetin… Voisin siis lähteä mukaan, kehitellä ideaa ja raportoida vaikka ihan yleisesti siitä miten tavoitteet saavutan :)

    Se Tohtori-banner oli yksi syy miksi innostuin mukaan tuohon Theme-a-liciousiin… Ja kun kerran on tarkoitus vähentää keskeneräisten töiden määrää tänä vuonna niin kaikki apu on tervetullutta; keskeneräisten pinosta löytyy kyllä lähes jokaisen kuukauden teemoihin sopivaa pisteltävää :)

    • Leena sanoo:

      Mukavaa jos lähdet mukaan! Budjettikin on varmasti tosi hyvä juttu. Jään odottelemaan raportointia :)

      Tohtori-banneri on hieno! Täällä on niitä keskeneräisiä myös ihan tarpeeksi. Jonkun ison työn kaivelen kyllä esille tuolta lähiaikoina.

  4. Maria sanoo:

    Mä ostelen vaatteita UFF:ltä, joten se vähentää kivasti vaatemenoja näin pienen budjetin taloudessa. Heräteostoksena ostin eilen wc-paperia jossa oli kirjoitusta…

    • Leena sanoo:

      Minä olen aina ajatellut että ostan vähän vaatteita, pari kertaa vuodessa, mutta vuoden päästähän sen totuuden näkee. Aiemmin ompelin paljon vaatteita sekä itselle että lapsille, mutta se on jäänyt. Nyt on taas vähän hiipinyt mieliin että josko tekisin jotain, muutama kiva kangas on laatikossa valmiina…

  5. Marika sanoo:

    Osui ja upposi! Voisinpa heti helmikuussa seurata omia menojani ja samalla pitää sellaisen kaappien tyhjennys-kuukauden, siis ruokakaappien osalta. Tahtoo kertyä kaikenlaisia kuivatuotteita (jauhoja, siemeniä, kuivattuja papuja jne) ja pakasteeseen lihoja… voisi koittaa suunnitella ruokansa niin, että saisi ruokakaappeja ja pakastinta tyhjemmäksi :)

    • Leena sanoo:

      Kivaa! Minä aloitin ruokakaapintyhjennystä myös ja mietin viikon ruokalistaa suunnitellessa että mitä kaapeista ja pakastimesta löytyykään. Onhan siellä kaikenlaista :)

  6. kiikulainen sanoo:

    Minun blogini ”Elänkö ostaakseni”, seuraa minun ostolakkovuottani. Ihan tarkasti en ole seurannut mitä olen ostanut, paremminkin niin päin, että mitä en ole ostanut.

    Mutta siis ilman muuta lähden mukaan tähän 😊

    • Leena sanoo:

      Kiitos kommentista, kävinkin jo kurkkimassa blogiasi ja jatkan lukemista :) Hyvä idea pitää ostolakkovuosi, samoin kuin seurata mitä ei osta.

  7. Elli sanoo:

    Ilman muuta on lähdettävä mukaan tähän :D Itsellänikin on menossa joku kausi kun haluaisin kaappeja tyhjemmäksi ja tavaramäärä ahdistaa. Toisaalta kylläkään en halua heittää kaikkea ”ylimääräistä” roskiin, vaan haluaisin keksiä uuden käyttötarkoituksen tai tehdä vaikkapa käsityöprojektit valmiiksi. Olen jo etukäteen katsellut hyväntekeväisyysjuttuja joihin voisin käsitöitä vaikkapa lahjoittaa jos eivät omasta mielestä ole enää passaavia meidän huusholliin. Minun oli kyllä pakko tilata uusia kankaita nyt jo alkuvuodesta, että voisin ommella entisiä kankaita pois.. Niin siis tarkoitus on yhdistää näitä uusia ja jo minulla olevia kankaita ja saada valmis vaate :D Saa nyt nähdä väheneekö se tavaramäärä vai olenko yhä ostokoukussa ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: