” ’Muista, että elämä on suklaarasia.’ Pudistin päätäni muutaman kerran ja katsoin Midoria. ’Ehkä tämä johtuu siitä etten ole kovin fiksu, mutta välillä en ymmärrä mitään sinun puheistasi.’ ’Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaat ja jättää kaikki pahat. Sitä minä ajattelen aina, kun elämässä tulee eteen vaikeita asioita. Ajattelen, että nyt minun täytyy vain hotkaista pahat konvehdit ja kaikki on taas hyvin. Elämä on suklaarasia.’ ”
Sekä Satu sivukujilta että Sinisen linnan kirjaston Maria vinkkasivat Murakamin Norwegian Woodin kun kyselin viime vuoden kirjasuosikkeja. Niinpä aloitin uuden lukuvuoden tällä kirjalla. Tiesin jo juoksukirjan luettuani, että tykkään Murakamin kirjoitustyylistä. Vähän epäröiden tartuin silti tähän kirjaan, kun vähemmän luen tähän meidän normaaliin maailmaamme sijoittuvia romaaneja.
Myönnän että minulla on perusennakkoasenne sellaisia kirjoja kohtaan, joissa kerrotaan normielämästä. Kaikkein vähiten luen normielämään sijoittuvia rakkaustarinoita, plaah, tylsää. Paljon mieluummin sukellan lukiessani jonnekin ihan muualle missä kohdataan ihmeellisyyksiä.
”Tiesin, että minun pitäisi nyt miettiä asioita vakavasti, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta, miten aloittaisin. Sitä paitsi ajatteleminen tuntui jotenkin täysin vastenmieliseltä. Ennen pitkää joutuisin kuitenkin tilanteeseen, jossa minulla ei olisi vaihtoehtoja, ja silloin miettisin asioita perinpohjaisesti. En kuitenkaan nyt. En nyt.”
Norwegian Wood oli kuitenkin hyvää luettavaa, vaikka sitä voi kai kutsua normielämään sijoittuvaksi rakkaustarinaksi. Mielenkiintoista oli matkustaa 60- ja 70-luvun Japaniin, outo maailma, mutta toisaalta asiat ja ajatukset silti tuttuja. Eniten saan tällaisissa kirjoissa juuri kirjoitustyylistä ja sanoista ja tunnelmista, en niinkään tarinasta. Nappaan mukaan kauniita lauseita ja ajatuksia elämästä.
Tarinakin oli tässä hyvin rakennettu ja haikean kaunis, vaikkakin surullinen. Murakami on loistava kirjoittaja ja osaa luoda jotenkin utuisen tunnelman. Utuinen tunnelma on kirjoissa toiseksi parasta ihmeellisyyksien jälkeen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämä kirja siis, kiitos vinkeistä!
Murakamin Kafka rannalla on jo kotiutunut kirjastosta ja aloittelinkin sitä heti. Siltä odotan vielä enemmän kuin Norwegian Woodilta, koska oletan sen olevan genreltään lähellä maagista realismia tai jotain sinnepäin ja se on kotoisampaa luettavaa minulle.
”Asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä, jos elämän antaa kulkea luonnollista reittiä. Vaikka tekisit mitä, ihmiset loukkaantuvat silloin kun heidän on aika loukkaantua. Sellaista elämä on. Tämä saattaa kuulostaa sormen heristelyltä, mutta sinun on nyt aika oppia elämään. Yrität liian kovasti saada maailman toimimaan niinkuin olet itse tottunut toimimaan. Ellet halua joutua hullujenhuoneeseen, sinun on avauduttava vähän enemmän ja heittäydyttävä elämän luonnollisen virran vietäväksi. Itse olen vain tällainen avuton ja epätäydellinen nainen, muta välillä minäkin ihastelen elämän ihmeellisyyttä. Näin on, usko pois! Lopeta siis saman tien sen jahkailusi ja tee itsestäsi onnellinen. Onni pitää itse rakentaa!”
in angulo cum libro 
Minä luen juuri juoksukirjaa (joka on hyllyssäni ollut jo pian vuoden) ja se on mielestäni innostava! Täytyykin seuraavaksi tarttua tuohon Norwegian Wood -kirjaan.
En ole talvijuoksija, mutta kiitos Murakamin, nyt tekisi koko ajan mieli lähteä lenkille. Ehkä yllätän vielä itsenikin :)
Juoksukirjasta tykkäsin kovasti minäkin ja Kafka rannalla oli enemmän mieleen kuin Norwegian Wood, mutta kai ne on kaikki loputkin Murakamit kahlattava, sen verran taitava kirjoittaja on.
Minä olen ollut vasta vajaan vuoden juoksija ylipäätään ja ajattelin ensin että minkähänlaista se talvella juokseminen oikein on. Mutta ei se ole kumma kyllä tuntunut paljon kummemmalta kuin kesäjuokseminen, oikeastaan melkein mukavammalta kun ei ole koskaan liian kuuma ainakaan :) On silti ihan mukava että kevät ja kesä tulee, kesäaamujen juoksulenkkejä ei voita ihan mikään.
Minä juuri palailen tähän juoksun maailmaan, olen ollut sieltä poissa kolmisen vuotta. Vielä on ollut vaikeuksia käynnistää harrastamista, mutta syksyllä lähden juoksemaan Berliinin maratonin, joten sinne on pian alettava harjoitella.
Olen kai liian mukavuudenhaluinen talvijuoksuun, sillä en pidä hikoilemisesta kylmällä :) Mutta heti kun asvaltti alkaa pilkottaa ja lämpötila on plussan puolella, niin sitten lähden lenkille. Varmasti tottumiskysymys myös, mutta talvet treenaan aina sisällä ja kesät sekä että.
Mulla juoksukirja on ensimmäinen Murakami, mutta aion tosiaan etsiä loputkin käsiini!
Iloisia juoksulenkkejä sulle!
Tsemppiä kovasti maratonille! Se kuulostaa niin pitkältä matkalta, että en edes haaveile moisesta, kunhan puolikkaasta läpi selviän niin olen tyytyväinen :) Toivottavasti kirjoittelet blogissasi sitten maratontreenauksesta, olisi mukava lukea!
Kylmällä hikoilemisen jälkeen on ihana pulahtaa avantoon, sen jälkeen on mahtava olo :)
Mukavaa lämpimien ilmojen odottelua, ihan kohta kevät on täällä.