in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Blogistrategiaa ja lautapelejä

: 22.1.2013

Dominion

Pääsiäisenä muutin ex tempore tänne nurkkaani ja kirjoitin että täällä paistaa aina aurinko. Sen tarkempaan en vielä silloin tiennyt minkälainen nurkastani muotoutuu. Olen sittemmin muutamaan otteeseen miettinyt jakaisinko nurkkaukseni osiin tai keskittyisinkö pelkästään johonkin tiettyyn aihepiiriin. Tätä mietin erityisesti silloin kun aion kirjoittaa jostakin ihan uudesta asiasta. Eniten olen tuumaillut josko erottaisin elämän yksinkertaistamisen omaksi blogikseen.

Jonain aurinkoisena päivänä kirkastui kumminkin että näin on hyvä. Yksinkertaistaminen on minulle väline, ei itse tarkoitus. Yksinkertaistaminen on turhan karsimista ja se mahdollistaa läsnä olemista, hyvää arkea ja monenlaista tekemistä. Siksi tässä blogissa on kirjoituksia kaikesta minulle tärkeästä – iloisessa sekamelskassa.

Tämä loistava aasinsilta johdattaa meidät lautapelien maailmaan, koska tämä on uusi asia josta kirjoitan ja koska hyvä lautapelituokio kuuluu hyvään arkeeni. Lapset ovat saaneet joka vuosi joululahjaksi lautapelin ja ah sitä ihanuutta kun jossain vaiheessa ainainen Afrikan tähden pelaaminen vaihtui Carcassonneen! Melkein aikuisten teinien kanssa pelivalikoimaa on jo valtavasti, varsinkin kun englannin kielikään ei ole enää este. Tässäpä siis joitakin meidän suosikkipelejä, pelaaminen on kiva yhteinen ajanviettotapa teinien(kin) kanssa.

Edellä mainittu Carcassonne ja Menolippu sopivat pienemmillekin lapsille, varsinkin jos he ovat jo tottuneet pelaamaan pitempiä pelejä. Suositus molemmissa näyttää olevan 8 vuodesta ylöspäin. Vähän isommille (noin 10+) Catan on Carcassonnen jälkeen toinen hyvä laattapeli, paljon pelattu meillä myös. Molempiin on olemassa lisäosia vaikka kuinka ja useammalla lisäosalla peli saattaa kestää tuntikausia.

Puerto Rico (12+) on vähän erityyppinen ja vähän vähemmän olemme sitä pelanneet, mutta toimiva ja mukavaa vaihtelua erilaisena pelinä. Toinen vähemmän pelattu on Samurai, sekin tosi mielenkiintoinen ja omalaatuinen. Ihan toisentyyppisiä pelejä kivoine lentokoneineen ja robotteineen ovat ehkä vähän poikamaisemmat Wings of War ja RoboRally. Näitäkin meillä on pelattu ahkerasti varsinkin aikaisemmin.

Enemmän aikaa vaativia pelejä pelataan viikonloppuisin ja lomilla, mutta esimerkiksi yläkuvassa näkyvä Dominion on juuri sopivan mittainen iltapeli. Nopeat ja kokeneet pelaajat pelaavat sen kahdestaan vartissa ja isommallakin porukalla (pitempään jahkaajat) alle tunnissa. Dominion (plus lisäosa Kaukaiset rannat) onkin tällä hetkellä meillä pelatuin peli, jota joku pelaa ihan varmasti useamman kerran viikossa.

Tämän kirjoituksen linkit vievät Lautapelioppaaseen, josta löytyy paljon tietoa peleistä. Ehkä näistä löytyy peli vaikkapa tulevaksi jouluksi ja Lautapelioppaasta löytyy myös lisää joululahjavinkkejä. Nyt on hyvä ja rauhallinen aika suunnitella tulevan joulun lahjoja – lautapeli plus yhteinen peliaika on aina hyvä lahja.

Mainostan ilmaiseksi ja tyytyväisenä asiakkaana, että itse ostan pelit Fantasiapelit-kaupasta. Myymälöitä löytyy useammalta paikkakunnalta ja myös netistä voi tilata. En halua käyttää hirveästi aikaani peleihin perehtymiseen, kun niitä on niin valtavasti. Toisaalta huonojakin pelejä on olemassa, enkä halua käyttää rahaa sellaisiin. Parhaat pelit ovat löytyneet niin että olen kertonut mitä meillä jo innolla pelataan ja olen antanut myyjien suositella seuraavaa. Vaihtoehtoja valittavaksi jää silti ihan tarpeeksi.

Kertokaa omat pelivinkkinne kommenteissa, uusista peleistä on aina kiva kuulla!

Lautapelit


8 responses to “Blogistrategiaa ja lautapelejä

  1. jaana sanoo:

    Carcassonne on aivan ehdoton huippu. Kun pojat oli pieniä, niin labyrintti oli oikein hyvä peli.

  2. Aija sanoo:

    Kiitos pelivinkeistä. Nyt, kun tuolta omasta pelikaapista jo joutaa ne kaikkein ”lapsellisimmat” kiertoon, on kiva löytää uusia tilalle. Carcassone taitaisi olla nyt meille sopiva (8 vuotiaan kanssa pelattavaksi).

    Meidän pari koko perheen suosikkipeliä ovat olleet ZakPak ja Ubongo. Ne sujuvat lapsiltakin, kun ei pidetä aikarajoituksista niin tiukasti kiinni.

    Afrikan Tähti kävi täällä koulussa joulun alla, kun viimeisenä päivänä ennen lomaa sai viedä jonkun pelin mukanaan, ja aika moni oli sitä käynyt koittamassa. Vahvasti poikavaltaista porukkaa (23 poikaa, 5 tyttöä) kiehtoivat rosvot, rahat ja tietysti ne jalokivet. :-)

    • Leena sanoo:

      Carcassonne on kyllä kiva peli pienellekin, jos jaksaa pitkään pelata. Se saattaa venähtää… Muistelisin että Menolippu oli ensin lasten mieleen enemmän vaikka Carcassonne hankittiin ensin, en ole ihan varma kyllä.

      Ubongoa olen joskus harkinnut, mutta sitä en ole koskaan pelannut, kiitos muistutuksesta! Afrikan tähti on hyvä peli kyllä, alkoi vaan jossain vaiheessa kyllästyttää kun sitä pelattiin aina ja koko ajan :)

  3. Lorainne sanoo:

    Meillä pelataan varsinkin jouluisin Dixit-peliä, jossa kerrotaan vuorotellen ”tarinoita” kuvakorteista ja muut yrittävät arvata, mistä kortista on kyse. Tarinaksi riittää yksi lause, sana tai pelkkä äännähdys. Korttien kuvitus on ihanan mielikuvituksellinen – kuvat näyttäytyvät jokaiselle eri tavoin, joten tarinoita syntyy varmasti. Googlailin tuossa vähän äsken ja ilokseni huomasin, että peliin on saatavana myös lisäkorttipakkoja. Jihuu! :)

    • Leena sanoo:

      En ole koskaan kuullutkaan tuosta, näyttipä se mielenkiintoiselta kun etsin tietoa! Tuo täytyy laittaa muistiin ehdottomasti, vaikuttaa tosi kivalta :) Jännät kuvat siinä!

  4. iidal sanoo:

    Meillä on sama maku lautapelien suhteen. :) Voisin suositella vielä sellaista peliä kuin Agricola, jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä Mikael Agricolan kanssa. ;) Se on vielä Dominionista pari askelta monimutkaisempi, mutta säännöt kyllä oppii muutaman pelikerran jälkeen. Ainakin meillä se myös kestää helposti pari tuntia, hieman pelaajamäärästä riippuen.

    • Leena sanoo:

      Haa, kiitos tästä vinkistä! Tuohonkin törmäsin joskus jossain, mutta on unohtunut. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tässähän on jo useamman joulun joululahjapelit hanskassa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: