in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Pariisin puolimaraton

: 2.1.2013

Eiffel

Melko tarkkaan kahden kuukauden päästä ihailen ystävän kanssa näitä maisemia taas, ihanaa! Juoksemme siellä elämämme ensimmäisen puolimaratonin –  Semi-Marathon de Paris, iik! Kisaan on ilmoittauduttu, lentoliput Pariisiin ostettu ja pikkuruinen appartement on varattu. Pääasiaan eli juoksemisen harjoitteluun on vielä aikaa siis se kaksi kuukautta, joka juuri tällä hetkellä tuntuu hyvin, hyvin lyhyeltä.

Tavoite on selvä, selvitä maaliin juosten noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Reilut 36 000 muutakin ihmistä on mukana juoksemassa. En ole ikinä osallistunut yhteenkään juoksukilpailuun enkä ole ikinä juossut yhtämittaisesti yli kymmentä kilometriä. Aloitin juoksemisen nollasta viime keväänä ja nyt juoksemme hyvänä viikkona kolme kertaa viikossa. Päätimme tänään että tästä lähtien tulee vain noita hyviä viikkoja, että oikeasti selviämme maaliin saakka. Juoksuharjoittelua puolimaratonille voi seurata blogin Kohti puolikasta -sivulta, jonne olen jo neljän kuukauden ajan kirjannut liikkumiseni.

Jännittää hyvällä tavalla, vaikka en oikein tiedä että mikä tässä jännittää eniten! No ainakaan Pariisiin matkustaminen ei jännitä, matkustan kotoa kotiin. Olen asunut Pariisin kyljessä parin vuoden ajan, tulimme takaisin kymmenen vuotta sitten. Iso pala sydäntä jäi sinne ikuisiksi ajoiksi ja kymmenen vuoden aikana olen onneksi päässyt käymään Pariisissa monta kertaa. Aionkin fiilistellä tässä kevään mittaan ja kirjoitella tunnelmia ja vinkkejäkin aikaisemmilta reissuilta.

Nämä kuvat ovat parin vuoden takaa, kun kävin ihanan ystäväporukan kanssa Pariisissa L’Aiguille en fête -käsityömessuilla.

PariisiTalo


10 responses to “Pariisin puolimaraton

  1. Marika sanoo:

    Niin ihanaa ja jännittävää lähteä, minä en ole käynyt Pariisissa ikinä! :D Enkä varmasti parempaa opasta voisi kuvitella, ihan huippua. Puhumattakaan siitä puolikkaasta, mutta tiedän että me selvitetään se ja meillä on vieläpä hauskaa :)

    Elikkä huomenna juostaan! :D Ihanaa!

    • Leena sanoo:

      Kiva lähteä sinun kanssa, ihan mahtavaa päästä juoksemaan Pariisiin! Tämän illan juoksun jälkeen tuntuu taas että kyllä me siitä selvitään, kiitos seurasta :)

  2. Oi, että… ja parasta matkassa on odotuksen jännitys ja matkan valmistelu. Nauti koko sydämestäsi.

    • Leena sanoo:

      Kyllä, odottaminen ja valmistelu on iso osa itse matkaa. Itse rakastan eniten sitä hetkeä kun kone alkaa laskeutua Pariisiin ja kaikki näyttää niin ihanan kotoisalta taas.

  3. Irmeli sanoo:

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!
    Kauniita kuvakulmia Pariisista, ihana kaupunki minunkin mielestä :).
    Tsemppiä harjoitteluun ja kyllä te siellä juoksusta selviätte ihan varmasti, aikatavoitteistahan voi pahan paikan tullen aina tinkiä.

    • Leena sanoo:

      Kiitos Irmeli, samoin teille! Pariisi on niin ihana, ollaan samaa mieltä :) Kiitos tsempistä, tunnelmat vaihtelee päivittäin riippuen minkälaiselta juoksu milloinkin tuntuu. Aikatavoitteesta voi tosiaan tinkiä, mutta juoksemalla olisi kiva koko matka jaksaa.

  4. Sari sanoo:

    Ei saa laittaa enää yhtään Pariisi-kuvaa. Lomakuume kasvaa koko ajan. :D

    • Leena sanoo:

      Heh Sari :) Näitä kuvia on ihan varmasti tulossa, lupaan sen! Eikun lomareissua suunnittelemaan sitten jos lomakuume on kova!

  5. Ninnu sanoo:

    Wau, hieno juttu. Pariisi on ihana kaupunki. ..siitä on ihan liian kauan aikaa, kun olen viimeksi ollut eli nelisen vuotta. Tsemppiä treeneihin ja itse puolimaratonille myös!

    • Leena sanoo:

      Kiitos Ninnu! Pariisi on niin ihana ja olen niin onnellinen ja kiitollinen kun taas sinne pääsen ja vielä juoksemaan. Toivottavasti sinäkin pääset taas käymään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: