in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa minulle tärkeille asioille – kirjoittamiselle, lukemiselle, juoksulle, joogalle, käsitöille, kissoille, matkustamiselle ja ihmisille.

Mitä ostin tammikuussa?

ManteliLaatikko

”Onko tästä laatikosta maksettu?”

Viime vuonna seurasin yhden kaveriporukan kanssa ruokamenoja kuukauden ajan. Se oli mielenkiintoista ja valaisevaa – sekä omien menojen seuraaminen että eri puolilla Suomea asuvien erikokoisten perheiden ruokamenojen vertailu. Tämän innoittamana päätin seurata tämän vuoden ajan muita menojani ja ehkä jossain kuussa myös ruokamenoja, jos huvittaa.

Haluan päästä eroon turhasta tavarasta ja ostaa tietoisesti vähemmän, painon ollessa sekä sanoilla tietoisesti, että vähemmän. En pyri välttämättä ostamaan halvinta mahdollista, vaan haluan pohtia laatua, eettisyyttä ja ekologisuuttakin, vaikka en pidäkään itseäni mitenkään kamalan vastuullisena kuluttajana. Pyrin kuitenkin parempaan. En maksimoi kurjuutta, mutta en halua tehdä heräteostoksia enkä hankkia juurikaan tavaraa.

En siis seuraa ruokamenoja, enkä normiruokakaupasta ostamiani välttämättömyystarvikkeita, kuten pesuaineita, hammastahnaa, leivinpaperia ja sitä rataa. En seuraa nyt myöskään bensaostoja, bussikortteja, kännykkälaskuja, sähköä, vettä ynnä muuta välttämätöntä. Näissäkin tosin pyrin säästämään ja teen valintoja, mutta en jaksa kaikkea kerralla ajatella, pienin askelin on helpompaa.

En listaa tänne (mutta seuraan kyllä itse) teineille ostamiani juttuja kuten vaatteita. Tämä vaatisi sen kertomista mitä lapset maksavat itse ja niin edelleen. Pidän yleensäkin tiukkaa linjaa enkä kirjoita nettiin toisista ihmisistä. Ylipäätään olen sopinut lasten kanssa, että jos mainitsen heitä edes sivulauseessa täällä tai vaikka Facebookissa, niin kysyn luvan etukäteen.

Tammikuussa käytin tosi paljon rahaa oman mittapuuni mukaan. Summat sisältävät postikulut jos olen tilannut tavaraa netistä.

  • Eniten rahaa käytin vaatteisiin, 290 euroa. Tämä pitää sisällään farkut (ihan pakko), kaksi neuletta (töihin/kouluun), kaksi toppia, alusvaatteita, plus yhden huivin.
  • Toiseksi eniten rahaa meni kosmetiikkaan, 110 euroa. Tämä oli iso yllätys, koska käytän mielestäni hyvin vähän kosmetiikkaa, hah. Ostan osittain luonnonkosmetiikkaa (blogikirjoitus tulossa) ja muutenkin käytän tiettyjä hyväksi havaittuja tuotteita, joita ostan lisää kun loppuvat. Osaksi käytän neidin kanssa samoja tuotteita, että puhtaasti omaan käyttöön kaikki eivät tulleet. Ostin jalka- ja käsirasvaa (entiset loppu), hiusmuotoilutuotteita (entiset loppu + hamstrasin, koska oma merkki oli tarjouksessa), shampoota ja hoitoainetta (entiset loppu) ja ihanaa suihkusaippuaa (puhdas heräteostos samalla kertaa).
  • Neulelankoja ostin 53 eurolla, alennuksesta erään kaupan loppuunmyynnistä. Näille oli ostaessa jo tiedossa käyttötarkoitus, tosin en ole aloittanut vielä. Ilmankin olisin pärjännyt, varsinkin kun olen vähentänyt käsityötarvikkeiden ostoa radikaalisti. Nähtäväksi jää saanko aikaan näistä nyt sen mitä aioinkin tehdä, toivottavasti!
  • 45 euroa maksoin kymmenen kerran astangajoogakortista. Muuta korttivaihtoehtoa ei ole ja astanga on minulle elintärkeää, niinpä maksan sen iloisesti aina kun entinen kortti on täysi ja sillä siisti.
  • Näiden lisäksi käytin paperitavaroihin (kirjekuoria, postimerkkejä ja postimaksuja) reilut 30 euroa.
  • Seuraaviin kolmeen ryhmään käytin vajaat 30 euroa kuhunkin: 1. kirjoihin ja lehtiin (paikallisen sanomalehden sähköinen versio kuukaudeksi + yksi keittokirja joka on jo osoittautunut hyväksi ja käyttökelpoiseksi), 2. lahjoihin (yhteensä neljä lahjaa kummilapsille + muille lapsille, tykkäsivät!) sekä 3. koulu- ja työtarvikkeisiin (mm. tietokoneeseen yksi johto).

Ensi kuusta toivon ja uskon selviäväni paljon vähemmin ostoksin. Vaatteita en aio ostaa, paitsi kesäjuoksutrikoot + paita on ilmeisesti pakko ostaa mitä pikemmin, että ehdin vielä käyttää niitä ennen puolimaratonia. En voi juosta puolikasta noissa talvijuoksuhousuissa, ne ovat liian kuumat, eikä minulla ole muita. Kosmetiikkaostoksilta yritän välttyä helmikuussa, hirveästi houkuttelisi pari tuotetta ihan vaan oletettavalla ihanuudellaan, mutta pärjään ilmankin. Uusi astangajoogakortti pitää ostaa ja yksi koulukirja maksaa. Näiden lisäksi parin yhdistyksen jäsenmaksu tulee maksettavaksi helmikuussa. Muuta ostettavaa ei nyt tule mieleen etukäteen.

Innostutko seuraamaan menojasi kaverina vaikka yhden kuukauden ajan tänä vuonna? Jos joku innostuu, niin jätäthän kommenttia. Eikä tarvitse tietenkään julkisesti paljastaa menoistaan kuin juuri sen verran mikä tuntuu sopivalta, eli vaikkapa ei yhtään mitään. Mukava olisi tietysti lukea toistenkin ajatuksia ostamisesta ja säästämisestä ja kuluttamisesta.

13 Kommentit »

Ristipistopöllöjä

PolloRasia

Jatketaan ristipistoteemalla kun ollaan hyvään vauhtiin päästy. Ihanalta ystävältä sain näin suloisen pöllörasian joululahjaksi! Tuo Pomme de Pinin lanka on yksi lemppareistani ikinä, sen sävyt ovat niin nätit. Ihana lahja!

Vasta kauan aikaa rasiaa tuijotettuani tajusin, että jos en ihan väärin tuota reunaa kiertävää nauhaa tunnista, niin olemme tainneet olla sitä ostamassa yhdessä, unohtumattomalla reissulla :)

Kiitos, tämä oli ihana yllätys!

12 Kommentit »

Perustetaan ristipistoyhdistys, tervetuloa ristipistoviikonloppuun!

Ainakin vuoden suunnittelun jälkeen on vihdoin ilo ilmoittaa, että ristipistoyhdistysasia etenee. Ideana on siis perustaa Suomeen ristipistoyhdistys, jonka toimintaa jäsenet muokkaavat mieleisekseen. Ajatuksena on ainakin julkaista nettilehteä, järjestää tapaamisia ja pistelyviikonloppuja, ehkä messureissuja ulkomaille ja mitä ikinä yhdessä keksitäänkään. Mukaan jäseniksi ja toimintaan ovat tervetulleita kaikki ristipistoista kiinnostuneet!

Yhdistyksen perustamiskokous pidetään ristipistoviikonlopun yhteydessä 3.-5.5.2013, Tampereen kyljessä Ikaalisissa, Kauppilan matkailutilalla. Itse kokous pidetään lauantaina (tarkempi kellonaika ilmoitetaan myöhemmin), mutta pääasia on, että viikonlopun aikana pistellään, pistellään ja pistellään sekä nautitaan hyvästä ruuasta ja seurasta :) Tervetuloa kaikki, ilmoittautumisjärjestyksessä mukaan mahtuu 30 pistelijää. Alapuolella tarkempia tietoja, tietoa saa vapaasti levittää blogeissa ja muualla. Kommenteissakin saa kysellä lisätietoja!

* Aika ja paikka: Kauppilan Matkailutila Ikaalisissa, 3.-5.5.2013
* Aloitus perjantai-iltana, lopetus sunnuntaina iltapäivällä
* Hinta 110 euroa sisältää majoituksen omin lakanoin ja pyyhkein + Kauppilan makoisat ruuat (pe iltapala, la aamupala, pitopöytä päivällä, iltapala, su aamupala ja lounas).
* Käytössä keittiö, mukaan voi ottaa lisäksi omia eväitä, kahvia, teetä, herkkuja ym.
* Majoitus Kauppilassa 1-5 hengen huoneissa, huonekaveritoiveet huomioidaan mahdollisuuksien mukaan.
* Yhdistyksen perustamiskokous pidetään lauantaina, kokoukseen voi tulla vaikka ei yövykään Kauppilassa, tällöin ruokailut on sovittava ja maksettava erikseen. HUOM! Myös päiväkävijöiden täytyy ilmoittautua.
* Mukaan voi tulla viikonlopuksi pistelemään vaikka yhdistyksessä toimiminen ei kiinnostakaan.
* Hinta on omakustannehinta, mutta jos osallistumismaksuista jää ylimääräistä, niin raha jää perustettavalle yhdistykselle.
* Ilmoittautumiset sähköpostilla Leenalle, leenanurkassa@gmail.com
* Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumismaksu 30 euroa maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja loppuosa maksusta 80 euroa maksetaan viimeistään 1.4.2013, maksuohjeet ja vahvistuksen ilmoittautumisesta saat sähköpostitse.
* Ilmoittautuessasi ilmoita nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi, mahdollinen huonekaveritoive sekä erityisruokavaliosi.

Tarkempia tietoja viikonlopusta saa allekirjoittaneelta, leenanurkassa@gmail.com ja Outilta.

12 Kommentit »

Oupsin jouluvaihto

JouluvaihtoUllalta

Jouluisiin ristipistokuviin palaan aina vaan ja vielä monta kertaa! Kesällä tulee täyteen jo kahdeksan vuotta siitä kun pistimme kasaan ristipistoporukan. Ekalla kerralla meitä oli paikalla kolme ja nyt meitä on parikymmentä. Jollakin kokoonpanolla treffaamme vähintään kerran kuussa ja osa tapaa toisiaan muulloinkin, ihania ystäviä on tästä porukasta löytynyt itse kullekin.

Olemme järkänneet monenmoista, muun muassa jouluvaihdon aika monena vuonna. Kokoonnumme pitämään pikkujouluja, rupattelemaan, nauramaan ja tietysti tekemään ristipistoja ja vaihtamaan vaihdot. Tänä vuonna tein vaihdon Ullalle ja sattumalta myös sain vaihdon Ullalta! Ulla pisteli yläkuvassa näkyvän ihanan lumiukkorasian minulle ja sain myös monta muuta ihanaa lahjaa. Hoksasin juuri että en ole ottanut koko paketista kuvia, mutta Ulla on onneksi ottanut. Sain ihanan jouluisen ristipistomallin, lankaa, kauniita kuusenkoristeita, omppukangasta ja hauskan lankakeräkynttilän. Kiitos Ulla vielä kovasti paljon, ihana vaihto!

Minä tein Ullalle myös rasian, siitäkään ei ole muuta kuvaa kuin alla näkyvä yhteiskuva. Rasia on tuossa Ullan rasian vieressä ja Ullan blogissa on parempia kuvia jos haluatte lähempää nähdä. Alapuolella näkyvissä kuvissa on myös sohvan selkänojalla punainen projektipussukka jossa on punainen kissapistely, se on joululahja Ritvalta minulle. Ritva on ommellut sen tapansa mukaan itsevärjäämistään kankaista, aivan ihana! Kiitos vielä Ritvallekin, käytössä on :)

Minkä määrän inspiraatiota ja hyvää mieltä saakaan tapaamisista ja siitä kun näkee tällaisen määrän kauniita käsitöitä kerralla! Suurin osa noista kuvissa näkyvistä on eri ihmisten tekemiä ja saamia vaihtoja, mutta mukana on myös muutama joululahja. Ihania eikö vaan?

OupsinJouluvaihto2

OupsinJouluvaihto4

OupsinJouluvaihto3

OupsinJouluvaihto1

10 Kommentit »

Kissa arvottu!

SilkItKoristekissa3

Netistä löytyneellä satunnaislukugeneraattorilla kissan voittajaksi arpoutui kommentti numero 3:

Mun äidillä oli parvekkeella tuon kokoinen puinen kissa, jonka olin ostanut hänelle vuosia sitten. Vuosi sitten kissa sai aivovaurion ja kuoli (eli pakkanen halkaisi kissa-rukan pään kahteen osaan). Olisi uuden tarve :-)

Eli Jaana, onneksi olkoon, voit lahjoittaa äidillesi uuden kissan, joka toivottavasti välttää edellisen kissan kohtalon! Otan yhteyttä ja toimitan kissan sinulle. Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Lisää tervepäisiä metallikissoja voi ostaa Silk It -kaupasta ja tänään sieltä saa näköjään vielä tammialen lisäksi ylimääräisen ostoedunkin.

Minulla on ollut hyvin rauhallinen ja leppoisa lauantaiaamu. Heräsin aikaisin ja matkustin taas Kafka rannalla -kirjan myötä Japaniin. Taivaalta ei satanut sardiineja ja Muumi-mukissa oli kahvin sijaan teetä, mutta muuten aamu sujui kirjan tapaan – lukien ja kissojen kanssa keskustellen.

Palaan piakkoin ristipistojen kanssa, tosin taidan ensin lähteä toistamiseen Odottamattomalle matkalle. Uteliasta lauantaipäivää!

2 Kommentit »

Vielä ehtii osallistua…

SilkItkissat2

kissa-arvontaan, yhden päivän (huomisen perjantain) ajan. Arvon voittajan lauantaina!

”Beware of people who dislike cats.”

Irish proverb

Jätä kommentti »

Haruki Murakami: Norwegian Wood

HarukiMurakamiNorwegianWood

” ’Muista, että elämä on suklaarasia.’ Pudistin päätäni muutaman kerran ja katsoin Midoria. ’Ehkä tämä johtuu siitä etten ole kovin fiksu, mutta välillä en ymmärrä mitään sinun puheistasi.’ ’Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaat ja jättää kaikki pahat. Sitä minä ajattelen aina, kun elämässä tulee eteen vaikeita asioita. Ajattelen, että nyt minun täytyy vain hotkaista pahat konvehdit ja kaikki on taas hyvin. Elämä on suklaarasia.’ ”

Sekä Satu sivukujilta että Sinisen linnan kirjaston Maria vinkkasivat Murakamin Norwegian Woodin kun kyselin viime vuoden kirjasuosikkeja. Niinpä aloitin uuden lukuvuoden tällä kirjalla. Tiesin jo juoksukirjan luettuani, että tykkään Murakamin kirjoitustyylistä. Vähän epäröiden tartuin silti tähän kirjaan, kun vähemmän luen tähän meidän normaaliin maailmaamme sijoittuvia romaaneja.

Myönnän että minulla on perusennakkoasenne sellaisia kirjoja kohtaan, joissa kerrotaan normielämästä. Kaikkein vähiten luen normielämään sijoittuvia rakkaustarinoita, plaah, tylsää. Paljon mieluummin sukellan lukiessani jonnekin ihan muualle missä kohdataan ihmeellisyyksiä.

”Tiesin, että minun pitäisi nyt miettiä asioita vakavasti, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta, miten aloittaisin. Sitä paitsi ajatteleminen tuntui jotenkin täysin vastenmieliseltä. Ennen pitkää joutuisin kuitenkin tilanteeseen, jossa minulla ei olisi vaihtoehtoja, ja silloin miettisin asioita perinpohjaisesti. En kuitenkaan nyt. En nyt.”

Norwegian Wood oli kuitenkin hyvää luettavaa, vaikka sitä voi kai kutsua normielämään sijoittuvaksi rakkaustarinaksi. Mielenkiintoista oli matkustaa 60- ja 70-luvun Japaniin, outo maailma, mutta toisaalta asiat ja ajatukset silti tuttuja. Eniten saan tällaisissa kirjoissa juuri kirjoitustyylistä ja sanoista ja tunnelmista, en niinkään tarinasta. Nappaan mukaan kauniita lauseita ja ajatuksia elämästä.

Tarinakin oli tässä hyvin rakennettu ja haikean kaunis, vaikkakin surullinen. Murakami on loistava kirjoittaja ja osaa luoda jotenkin utuisen tunnelman. Utuinen tunnelma on kirjoissa toiseksi parasta ihmeellisyyksien jälkeen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen tämä kirja siis, kiitos vinkeistä!

Murakamin Kafka rannalla on jo kotiutunut kirjastosta ja aloittelinkin sitä heti. Siltä odotan vielä enemmän kuin Norwegian Woodilta, koska oletan sen olevan genreltään lähellä maagista realismia tai jotain sinnepäin ja se on kotoisampaa luettavaa minulle.

”Asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä, jos elämän antaa kulkea luonnollista reittiä. Vaikka tekisit mitä, ihmiset loukkaantuvat silloin kun heidän on aika loukkaantua. Sellaista elämä on. Tämä saattaa kuulostaa sormen heristelyltä, mutta sinun on nyt aika oppia elämään. Yrität liian kovasti saada maailman toimimaan niinkuin olet itse tottunut toimimaan. Ellet halua joutua hullujenhuoneeseen, sinun on avauduttava vähän enemmän ja heittäydyttävä elämän luonnollisen virran vietäväksi. Itse olen vain tällainen avuton ja epätäydellinen nainen, muta välillä minäkin ihastelen elämän ihmeellisyyttä. Näin on, usko pois! Lopeta siis saman tien sen jahkailusi ja tee itsestäsi onnellinen. Onni pitää itse rakentaa!”

4 Kommentit »

Blogistrategiaa ja lautapelejä

Dominion

Pääsiäisenä muutin ex tempore tänne nurkkaani ja kirjoitin että täällä paistaa aina aurinko. Sen tarkempaan en vielä silloin tiennyt minkälainen nurkastani muotoutuu. Olen sittemmin muutamaan otteeseen miettinyt jakaisinko nurkkaukseni osiin tai keskittyisinkö pelkästään johonkin tiettyyn aihepiiriin. Tätä mietin erityisesti silloin kun aion kirjoittaa jostakin ihan uudesta asiasta. Eniten olen tuumaillut josko erottaisin elämän yksinkertaistamisen omaksi blogikseen.

Jonain aurinkoisena päivänä kirkastui kumminkin että näin on hyvä. Yksinkertaistaminen on minulle väline, ei itse tarkoitus. Yksinkertaistaminen on turhan karsimista ja se mahdollistaa läsnä olemista, hyvää arkea ja monenlaista tekemistä. Siksi tässä blogissa on kirjoituksia kaikesta minulle tärkeästä – iloisessa sekamelskassa.

Tämä loistava aasinsilta johdattaa meidät lautapelien maailmaan, koska tämä on uusi asia josta kirjoitan ja koska hyvä lautapelituokio kuuluu hyvään arkeeni. Lapset ovat saaneet joka vuosi joululahjaksi lautapelin ja ah sitä ihanuutta kun jossain vaiheessa ainainen Afrikan tähden pelaaminen vaihtui Carcassonneen! Melkein aikuisten teinien kanssa pelivalikoimaa on jo valtavasti, varsinkin kun englannin kielikään ei ole enää este. Tässäpä siis joitakin meidän suosikkipelejä, pelaaminen on kiva yhteinen ajanviettotapa teinien(kin) kanssa.

Edellä mainittu Carcassonne ja Menolippu sopivat pienemmillekin lapsille, varsinkin jos he ovat jo tottuneet pelaamaan pitempiä pelejä. Suositus molemmissa näyttää olevan 8 vuodesta ylöspäin. Vähän isommille (noin 10+) Catan on Carcassonnen jälkeen toinen hyvä laattapeli, paljon pelattu meillä myös. Molempiin on olemassa lisäosia vaikka kuinka ja useammalla lisäosalla peli saattaa kestää tuntikausia.

Puerto Rico (12+) on vähän erityyppinen ja vähän vähemmän olemme sitä pelanneet, mutta toimiva ja mukavaa vaihtelua erilaisena pelinä. Toinen vähemmän pelattu on Samurai, sekin tosi mielenkiintoinen ja omalaatuinen. Ihan toisentyyppisiä pelejä kivoine lentokoneineen ja robotteineen ovat ehkä vähän poikamaisemmat Wings of War ja RoboRally. Näitäkin meillä on pelattu ahkerasti varsinkin aikaisemmin.

Enemmän aikaa vaativia pelejä pelataan viikonloppuisin ja lomilla, mutta esimerkiksi yläkuvassa näkyvä Dominion on juuri sopivan mittainen iltapeli. Nopeat ja kokeneet pelaajat pelaavat sen kahdestaan vartissa ja isommallakin porukalla (pitempään jahkaajat) alle tunnissa. Dominion (plus lisäosa Kaukaiset rannat) onkin tällä hetkellä meillä pelatuin peli, jota joku pelaa ihan varmasti useamman kerran viikossa.

Tämän kirjoituksen linkit vievät Lautapelioppaaseen, josta löytyy paljon tietoa peleistä. Ehkä näistä löytyy peli vaikkapa tulevaksi jouluksi ja Lautapelioppaasta löytyy myös lisää joululahjavinkkejä. Nyt on hyvä ja rauhallinen aika suunnitella tulevan joulun lahjoja – lautapeli plus yhteinen peliaika on aina hyvä lahja.

Mainostan ilmaiseksi ja tyytyväisenä asiakkaana, että itse ostan pelit Fantasiapelit-kaupasta. Myymälöitä löytyy useammalta paikkakunnalta ja myös netistä voi tilata. En halua käyttää hirveästi aikaani peleihin perehtymiseen, kun niitä on niin valtavasti. Toisaalta huonojakin pelejä on olemassa, enkä halua käyttää rahaa sellaisiin. Parhaat pelit ovat löytyneet niin että olen kertonut mitä meillä jo innolla pelataan ja olen antanut myyjien suositella seuraavaa. Vaihtoehtoja valittavaksi jää silti ihan tarpeeksi.

Kertokaa omat pelivinkkinne kommenteissa, uusista peleistä on aina kiva kuulla!

Lautapelit

8 Kommentit »

Yksi pieni joululahja

PrairieSchoolerOrnament

On täällä joskus ristipistojakin tehty ja ihan saatu valmiiksikin asti! Tämän pienen koristeen tein joululahjaksi vanhimmalle ystävälleni. Siis ikävuosiltaan vanhimmalle, vaatimattomasti noin viisikymmentä vuotta minua vanhemmalle. Yksi elämän rikkauksista sekin, että saa tutustua eri-ikäisiin ihmisiin ja olla avuksi.

Malli on Prairie Schoolerin ja pistelin sen DMC:n langoilla jollekin kimaltavalle pellavanpalaselle. Viimeistelin pikkuruiseksi kuusenkoristeeksi.

Loput joululahjat ovatkin sitten vielä iloisesti kesken. Jouluisia ihanuuksia on luvassa lisää tällä viikolla, koska niin monta ihanaa ristipisteltyä lahjaa on vielä esittelemättä.

Ihanaa maanantai-iltaa!

8 Kommentit »

Istuminen on perseestä

IstuminenOnPerseestaManteli

Tänään on täydellinen päivä julistaa. Kertakaikkiaan voittajafiilis, aamulla juostiin himpun verran yli tunti ja pulahdettiin jäiseen jokeen sen jälkeen, ihana aloitus päivälle. Juoksu sujui hyvin ja tänään tuntuu vaihteeksi siltä, että puolimaratonista selvitään.

Istumisen vastakohta on liikkuminen. Istumisen vaaroista on kirjoitettu viime aikoina paljon, ihan vasta ja vähän aiemminkin. Mikä määrä päivästä kuluukaan istumiseen! Koulussa, kotona, auton ratissa, tietokoneen ääressä… Opiskelujen aloittamisen myötä olen viime vuodesta alkaen yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota istumiseen tai siis istumisen välttämiseen.

Olen ottanut istumisen vähentämisen haasteena, niin automaattisesti monesti istun vaikka ei olisi pakko. Yritän muistaa ajatella, että jokainen ylimääräinen askel on hyväksi ja istuminen on oikeasti perseestä. Teen hyvin pieniä juttuja, mutta ripottelen niitä pitkin päivää ja vähäkin onneksi riittää.

Uskon tässäkin asiassa rutiineihin. Kun nämä pienet jutut muuttuvat rutiineiksi, niin niitä ei enää ajattele ja vaihtoehdot häviävät. Samalla häviää energiaa vievä jahkaaminen, mikä on muuten rutiinien paras puoli.

Jätän auton nykyään jo automaattisesti kauas ovesta esimerkiksi kaupan parkkipaikalla, niin että saan monta lisäaskelta. Joogaan mennessä en istu eteisessä vaan odottelen seisoen tunnin alkua, myös matolla salissa. Siitä saa 15 ylimääräistä seisomisminuuttia jokaiseen joogapäivään. Ylipäätään missä tahansa odottaessa tai jonottaessa seisominen on paljon parempi vaihtoehto. Samalla systeemillä kaikki fyysinen työ on plussaa. Siivotessaan tai keittiöhommaillessaan voi aina ajatella, että tämäkin pitää minut pois tuolista.

Suurin muutos on kuitenkin ollut telkkarin katsomisen vähentäminen. Telkkarin edessä kertyy istumisminuutteja (-tunteja…) tosi helposti. Myös venyttely on hyvin hyväksi, sitä olen lisäillyt pikkuhiljaa ja tarkoitus on tehdä muustakin kuin aamun heräämisvenyttelystä rutiini. Kirjaa lukiessakin on mukava joskus samalla venytellä. Kissoista vaikkapa voi ottaa mallia, miten monta kertaa päivässä ne venyttelevätkään ihan luonnostaan!

Eli nyt nousen ylös tästä koneen äärestä hops ja painun kivoihin sunnuntaipuuhiin. Ihanaa päivää!

IstuminenOnPerseestaTiikeri

7 Kommentit »