Tuntuu että luen aina vähän (=paljon) jälkijunassa niitä kirjoja, jotka ”kaikki” ovat lukeneet aikaa sitten. Mutustelen hyvinkin pitkään ennenkuin päätän mitä luen. Ykkösosan Nälkäpeli-trilogiasta luin huhtikuussa ja siitä asti ovat loput odottaneet hyllyssä. Aioin varmaan mennä katsomaan ykkösosasta tehdyn leffan, mutta en sitten mennytkään. Joululoma on hyvää aikaa uppoutua johonkin mukaansatempaavaan maailmaan, joten trilogian kaksi viimeistä osaa ahmaisin parissa päivässä.
Kyllä minä suurimmaksi osaksi unohdin näitä lukiessa lukevani jonkun kirjoittamaa kirjaa, eli sillä tärkeimmällä kriteerillä mitaten hyviä. Jotkut kohdat (lähinnä osa päähenkilön Katnissin pohdinnoista) tuntuivat vähän ontoilta ja kevyehköiltä, kuin huonolta amerikkalaiselta elokuvalta, johon yritetään tunkea väkisin tunnetta tai sanomaa. Toisaalta Katniss on nuori ja kirjat ovat nuortenkirjoja, että kai se huolestuttavampaa olisi jos täysillä samaistuisin päähenkilöön.
Mutta teksti on ainakin englanniksi pääasiassa toimivaa ja sujuvaa, joka vei mukanaan. Joitakin isoja juonenkäänteitä kakistelin ensin vähän, mutta kokonaisuutena ihan hyviä ratkaisuja. Catching fire ja Mockingjay olivat tarinoiltaan minusta vielä parempia kuin ensimmäinen kirja (joka ei ollut huono sekään), vaikka näyttämö muuttui vieläkin synkemmäksi, jos mahdollista. Aika hirveähän tuo koko perusasetelma on epäoikeudenmukaisuuksineen, mutta onko se sitä kummempi todellisuudessakaan maapallolla, melkoista hungergamesia. Mockingjay oli kuitenkin ehkä hajanaisin kokonaisuutena ja siinä jotkut isot asiat sivuutettiin melko kummasti. Eniten harmittelin erään miespuolisen henkilön kuoleman kuvausta, aivan surkeasti ohitettu kerronnassa verrattuna siihen miten tärkeä tuo hahmo oli tarinassa!
Paljonhan näistä kirjoista löytyy kaikenlaista suurta teemaa jota voi pohtia ja pyöritellä päässään loputtomiin. Vallanhimoa ja vallankäyttöä, median mahtia, sotaa, rakkautta, ystävyyttä… Silti mielestäni paatos oli vältetty ja teemat upotettu uskottavasti tarinaan.
Kaikesta huolimatta loistava idea kirjaksi ja ihan hyvin toteutettu. Vasta vähän ennen loppua tajusin minkälainen loppuratkaisu tulee olemaan. Plussaa siitä että tarina sai selkeän lopun, jossain vaiheessa pelkäsin että kaikki jätetään jotenkin auki. Aika lohduttomalta kirjailija sai maailman ja tunnelman tuntumaan monessa kohdassa. Päähenkilöiden synkät ajatukset ja mielen järkkymiset on helppo ymmärtää ja pitkästä aikaa tarinat tulivat uniinkin, johtuen varmaan intensiivisestä lukemistahdista.
in angulo cum libro 
Minä en ikinä osaisi lukea englanniksi. Ihana tuo huovutettu pikkuolio tuossa aikaisemmassa postissasi. Mukavaa loppuvuotta Teille kaikille
Enkuksi lukemiseen tottuu kyllä, kunhan osaa päästää irti siitä että pitäisi joka sana ymmärtää :) Juu tuo pupu on aivan ihana, sain sen joulukalenterissani, ystävän huovuttama. Sen korvat on aika mahtavat!
Mukavaa loppuvuotta sinullekin!
Minäkin luin ekan osan jo aiemmin, ja syyslomalla sain Englannin-matkalla tädin mieheltä toisen ja kolmannen osan mukaani. Kuten sinä, minäkin ahmaisin ne nyt joululomalla parissa päivässä. Catching Firen alku oli vähän kankea, mutta sen jälkeen en juuri pystynyt laskemaan kirjoja käsistäni, niin jännittynyt tunnelma oli koko ajan. Mockinjayn loppu oli kyllä varsinaista ilotulitusta – etenkin, kun tuollaisia kohtauksia tulee aina luettua kamalalla vauhdilla. Ihan jäin haukkomaan henkeä sellaisissa kohdissa, joissa yhdellä lauseella käännettiin koko asetelma päälaelleen. Olihan tarinassa niitä onttoja kohtia, mutta täytyy sanoa, että oli melkoisen tajunnanräjäyttävä kokonaisuus ainakin näin lyhyessä ajassa luettuna.
Hauska juttu että sinäkin luit joululomalla nämä, kiva kun kerroit! Aika vauhdilla minäkin luin tosiaan, ei malttanut taukoja paljon pitää kun piti tietysti saada tietää miten siinä käy. Ilotulitus on just oikea sana kuvaamaan Mockingjayn loppua, sitä se oli totta tosiaan. Ja tuo myös on totta, että hirveää vauhtia pitää pitää kirjojen lopuissa usein ja sitten saattaa osa asiasta mennä vähän ohikin, kun on vaan niin kiire loppua kohti. On se taito osata kirjoittaa tuollaisia kohtauksia, että niihin uppoutuu täydellisesti.
Tämä sarja kuuluu niihin ”pitäisi” lukea kirjoihin, saa nähdä milloin saan aikaiseksi. Syksy meni mukavasti Houkutus-sarjaa äänikirjoina kuunnellen. ”Lukematta” olisi muuten jäänyt. Ei maineensa veroinen, mutta tietyllä lailla koukuttava. Harmi, kun Nälkäpeliä ei ole äänikirjoina :/ Joulukuu on mennyt ”mukavasti” työn vaatimia kirjoja lukien ja välillä Robertsilla päätä nollaten. Viikko aikaa ja pitäisi lukea kymmenkunta kirjaa ja sen jälkeen saa taas vähän aikaa lukea ihan mitä haluaa :)
Hups, sinullahan onkin luku-urakkaa kerrakseen! Minä en vielä tiedä mistä kirjasta tämän vuoden aloittaisin, tänä iltana jotain otan kuitenkin luettavaksi.