Talviuinti

Ihan vielä ei tule kuvaa, jossa olen pipo päässä uimassa, mutta suunnitelmissa on sellaisenkin kuvan ottaminen. Sitä odotellessa esittelen talviuintipaikkani, joka tosin on pimeällä tuhat kertaa vaikuttavampi, kun kaupungin valot heijastuvat veteen. Yökuvan ottaminenkin on suunnitelmissa. Kuukausi sitten kävin viimeisen kerran meressä, joten nyt on siirrytty kokonaan jokipulahduksiin meren sulamista odotellessa.

Tänä vuonna olen löytänyt kolme liikkumisjuttua, jotka tuntuvat niin omilta, että ne ovat varmasti tulleet jäädäkseen. Luulen etten enää voi enkä halua elää ilman astangajoogaa, juoksua ja tätä talviuintia. Talviuinnista puhuttaessa ei ehkä ole kyse liikunnasta sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta koska käyn aina joogan ja juoksun jälkeen joessa, niin ne muodostavat kokonaisuuden.

Jokipulahduksista on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, koska se tunne on koettava itse. Blogini ”Kohti puolikasta” -sivulta tuosta oikealta voi lukea jotain fiiliksiä, mutta tässä vielä muutamia ajatuksia tiivistettynä.

• Ajatus hyiseen veteen menemisestä paleltaa paljon enemmän kuin se veteen meneminen.
• Jäiset portaat ja kaiteet ovat pahempi juttu kuin se veteen meneminen.
• Tuulisella säällä uimapuku päällä laituria pitkin käveleminen paleltaa paljon enemmän kuin se veteen meneminen.
• Ikinä ei laiturilla tai portaissa ole sellainen jahkaava olo, että menisinkö vaiko enkö, veteen vaan menee.
• Joesta tulemisen jälkeen ei juurikaan palele, ei edes kotona uinnin jälkeen.
• Tämä on halpa harrastus, pukukopin avain talvikaudeksi maksaa meilläpäin opiskelijoilta ja muilta aleryhmiltä kympin, normikansalaisilta kaksi.

Parasta on, että veteen jää ihan oikeasti kaikki – juoksun jälkeiset lihasjumit, harmaat ajatukset ja kaikenlainen väsymys. Ainoa ajatus kylmästä vedestä nousemisen jälkeen on ihanaa!

Lisätietoa talviuinnista ja talviuintipaikoista löytyy esimerkiksi Suomen Ladun sivuilta.

---