Haaveista teoiksi

Olen armollinen haaveilija. Olen myös positiivinen optimisti. Nämä kaksi eivät ole välttämättä ollenkaan hyvä yhdistelmä, vaikka pidän molempia hyvinä ominaisuuksina. Pystyn nimittäin uskottelemaan itselleni iloisesti että teen kaikenlaista, mutta tarkemmin tuumaten huomaankin tekeväni asioita vain haaveissani. Optimisti osaa selittää kaiken parhain päin ja armollinen huijaa. Huomenna ehtii! Ei kaikkea tarvitse kerralla!

Tietoinen päätös siitä, että teen tietoisia päätöksiä, on auttanut tässäkin asiassa. Ennen kesää esimerkiksi listasin asioita, joista pidän kesässä ja joita haluan tehdä. Tämä on minulle iso juttu senkin vuoksi, että rakastan eniten syksyä, enkä suinkaan kesää. Vuosi vuodelta olen kuitenkin oppinut pitämään kesästä enemmän, eikä se enää ole vain välttämätön välikausi syksyyn pääsemiseksi.

Kesälistaan kuului muun muassa uiminen. Haaveissani käyn kesäisin monta kertaa meren rannalla uimassa ja kuuntelemassa aaltojen ääntä ja haistelemassa meri-ilmaa. Todellisuudessa nämä kerrat ovat aiemmin olleet laskettavissa yhden käden sormilla, jos niilläkään.

Uiminen saa minut tuntemaan olevani hyvin paljon elossa. Talviturkin heitin helatorstaina ja nyt syksyllä olemme päättäneet ystävän kanssa jatkaa uimista niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä. Talveen ja avantoon astiko? Tälle viikolle tulee kolme uintikertaa. Nämä kuvat ovat (kännykällä) toissaillalta, jolloin meri näytti kauniilta, mutta tuntui ensimmäisen kerran todella kylmältä. Aivan erilaiselta kuin viikko takaperin jolloin aallot olivat suuret, mutta vesi lämmintä. Nyt lähdetään aamulenkille ja -uinnille kokeilemaan miltä vesi tänään tuntuu. Viikonloppuna vuorostaan testataan taas joki.

Minulle järvi on aina ollut se tutuin vesi. Tänä kesänä olen uinut järvessä ja joessakin, mutta meressä eniten. Meri on niin kaunis, joka päivä erilainen. Meren rannalla mahtuu hengittämään ja ajattelemaan. Eihän siellä kylmässä vedessä kovin kauan tarkene olla, mutta juoksulenkin jälkeen on mielettömän ihanaa kahlata kylmään veteen! Luulen että se tekee hyvää lihaksille ja palauttaa, tuntuu että juoksulenkin aiheuttama kropan väsymys jää mereen. Takuuvarmasti tiedän että uinti tekee hyvää mielelle, ajatuksetkin putsautuvat.

Lapaskevät ja sukkasyksy

Opiskelun sivutuotteena valmistuu paljon neuleita. Tammikuussa ekalla kouluviikolla meitä suorastaan kannustettiin ottamaan neule tai muu käsityö mukaan, jos se sopii omaan oppimistyyliin. Olen sitä sorttia, jonka on paljon helpompi keskittyä kuuntelemaan rauhassa, kun saa tehdä samalla käsillä jotain. Kun kädet liikkuvat hiljalleen, niin mieleni lepää rauhemmassa, on enemmän läsnä ja ottaa tietoa vastaan helpommin.

Jokunen viikko sitten päättelin langanpäät kevään tuotoksista. Keskityin keväällä tekemään lapasia ja kämmekkäitä, nyt on sukkien vuoro. Kuvasta puuttuu ainakin yhdet itselle tehdyt lapaset ja yhdet kämmekkäät, jotka annoin lahjaksi. Ruskeiden kämmekkäiden malli on sama kuin niiden puuttuvien lapasten, Ambroso. Lankana ainakin vihreissä ja sinikirjavissa Louhittaren Luolan Väinämöinen, ehkä, muistaakseni.

Neuvostoliiton lippu löytyi siivotessa laatikosta, se on peräisin kahdeksankymmentäluvun lopulta lukioikäisten ystävyysjunamatkalta Moskovaan ja Ukrainaan. Kummasti lippu huvitti jälkikasvua ja niinpä se pääsi kuvausrekvisiitaksi nuoren neidin toiveesta. Tällä hetkellä lippu heiluu jostain mystisestä syystä iloisesti kukkapenkissä.

*****

I’ve been knitting a lot at school. In these photos some of the mittens I knitted last spring, now I’ve moved to socks. While organizing, I found an old Soviet flag. I’ve got it from Soviet Union in the 80’s, when we went there as part of some friendship program between Finland and Soviet Union. It’s was an unforgettable train journey! Kids thought the flag was funny, so that’s why it’s in the photos. Believe or not, at the moment the flag is in our front yard flower bed, for some mysterious (or hilarious?) reason I haven’t figured out yet.

Kotikulmilla

Tämä kesä oli todellinen ”Suomi tutuksi” -reissukesä, mutta nyt on kesän viimeinen viikonloppureissu takana. Syksyfiilis! Viikonloppuun mahtui piipahdus ristipistotapaamisessakin, Outin luona. Kiitokset Outille ja kaikille muillekin, oli ihana nähdä teitä etelämpänä asuvia pistelijöitä, osaa pitkästä aikaa ja osaa jo toistamiseen tänä kesänä!

Matkan varrella pysähdyin Pälkäneellä, Rauniokirkon naapurissa Keltaisessa Talossa. Voi miten tunnelmallinen ja ystävällinen taukopaikka, suosittelen lämpimästi jos vaikka Lahden ja Tampereen väliä joskus ajatte! Rauniokirkon lähellä kuvattiin hääparia ja aurinko paistoi. Keltaisen Talon pihalla vietin mukavan rupatteluhetken kakkupalan äärellä lähistöltä kahville poikenneen naisen kanssa. Ihanaa kun joskus tuikituntemattoman ihmisen kanssa löytyy paljon yhteistä juteltavaa. On niin mielenkiintoista päästä hetkeksi sukeltamaan jonkun toisen harrastuksiin ja ajatusmaailmaan, oma pää avartuu!

Mutta ah, tykkään olla kotona taas. Kotikulmilta löytyy kaikenlaista uutta vielä vuosienkin jälkeen. Nämä kuvat on napattu kännykällä ehkä viikko sitten kun kävimme iltalenkillä taas uusissa maisemissa ystävän kanssa. Tänä kesänä läheltäkin on löytynyt vaikka mitä ihania lenkkipolkuja, kiitos Murmelin! Itse niin helposti jumittuu pyörimään tutuissa paikoissa ja ajatuksissa.

Kuten Keltaisen Talon kahvipöydässä totesimme, riittää että lähtee aina välillä, jotta ajatukset tuulettuvat ja pää avartuu. Aina ei tarvitse lähteä kauas, yleensä on tarpeeksi että avaa oven, astuu ulos ja aukaisee silmät. Ja katsoo vähän mennessään mihin astuu.

“It’s a dangerous business, Frodo, going out your door.

You step onto the road, and if you don’t keep your feet,

there’s no knowing where you might be swept off to.”

– J.R.R. Tolkien –

Neljän taviksen illallinen, osa XII

Arjen aloittamisen tohinan sekaan saimme ihania, lämpimiä elokuisia iltoja ja neljän taviksen kahdennentoista illallisen! Haikeutta leijui ilmassa, kun yksi neljästä muuttaa niin kauas, että ylensimme hänet kunniajäseneksi. Tämän vuoksi ulkoistimme ruuanvalmistuksen ja nautimme ihanasta kesäillasta ulkona ravintolassa. Ilta oli mitä kaunein ja ruoka ja seura ihan parasta, ihana hetki keskellä viikkoa!

Neljän taviksen illallissysteemi on tehnyt ruuanlaitosta mukavan asian. Olen saanut intoa kokata enemmän, aiemmin ruuanlaitto oli suurinpiirtein välttämätön pakko. Suosittelen lämpimästi kasaamaan porukan ja kokkailemaan toisille! Me emme tunteneet toisiamme kovin hyvin aloittaessamme tavistelun. Se oli tarkoituksella harkittu juttu ja älyttömän hyvä asia, olemme tutustuneet ja ystävystyneet näiden illallisten myötä. Meillä on ihana tavisporukka ♥

PS. Jälkkäriksi söin halvajäätelöä, muullahan ei ole väliä? Kaikki oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Loppukesä

Maariankämmekät käytiin laskemassa aiemmin kesällä ilta-auringon paistaessa.

Elokuussa tuoksuu jo loppukesä

ja syksy, ihana syksy

tuulahtelee metsän takaa.

Vielä pääsin järveen iltauinnille kuikan huudellessa.

Konditionaalin kesyttämisestä

”Ei työ meitä uuvuta, vaan kaikki se mikä on vielä tekemättä.”

Tällä viikolla alkoi taas arki, ihana arki ihanan loman jälkeen! Olen hyrrännyt ja hykerrellyt hissukseen, sain pitkän kesän ja nyt taas tämän arjen, juuri sellaisena kuin olen halunnutkin. Arkirutiinit löytyvät kyllä, niitä on mukava hakea rauhassa ja hiljalleen. Blogiin kirjoittamisen arkirytmikin löytyy muiden rutiinien myötä.

Elämän muuttaminen sellaiseksi, että keskittyy itselle tärkeisiin asioihin vaatii ajattelun lisäksi raakaa työtä ja konditionaalien kesyttämistä. Muutkin konditionaalit kuin pitäisi osaavat olla joskus varsin vaikeita kesyttää. Haluaisin on melkein yhtä hankala. Mitä järkeä on huokailla itsekseen vuodesta toiseen, että haluaisin juosta, haluaisin herätä aikaisemmin, haluaisin siivota kaikki nurkat tai pestä kaikki matot ja ikkunat? Onneksi kesyttäminen helpottuu ensimmäisen jälkeen. Kun yhden saa ruotuun, niin seuraavat tulevat perässä melkein pelkästä hihkaisusta.

Tänä kesänä sain kesytettyä monta konditionaalia ja jos-sanaa siinä sivu(lausee)ssa. Nyt liikun enemmän, herään paljon aikaisemmin ja olen pessyt niitä mattoja ja ikkunoita. Olen siivonnut nurkkia, kantanut tavaraa kirpparille ja roskikseen. Ja roskikseen. Ja roskikseen. Olen aloittanut juoksemisen, olen joogannut ja uinut meressä, järvessä ja joessa. Olen lopettanut lehtitilauksia, vaihtanut digilehteen, siivonnut sähköpostin. En ole moneen kuukauteen ostanut juurikaan mitään uutta tavaraa, en ainakaan tarkkaan harkitsematta. Talossa on jo nyt monta tyhjää hyllyä ja laatikkoa, vaikka läheskään kaikkea en ole vielä käynyt läpi.

Miten ihmeessä onnistuin? Kaikki nuo ovat asioita, joista ennen ajattelin että haluaisin, jos... Nyt olisi kestämätöntä palata entiseen enkä ymmärrä, mikä monessa muutoksessa tuntuikaan etukäteen niin vaikealta. Olen saanut pois elämästäni monta turhaa juttua ja niiden tilalle ihania asioita, joista ennen haaveilin. Taktiikkani on iskeä sekä mattojen että konditionaalien kimppuun yksi kerrallaan. En pidä matonpesupäiviä, kaikkien mattojen peseminen kerralla väsyttää jo ajatuksenakin! En myöskään pidä konditionaalinkesyttämispäiviä enkä edes -viikkoja, kaikkea ei voi muuttaa kerralla. Täytyi vain aloittaa jostakin ja ensimmäisen muutoksen jälkeen on ollut joka päivä voittajaolo.

Vapiskaa konditionaalit! Minun pitäisi – ei yhtään mitään, minä haluaisin – en yhtään mitään, minä olisin – en yhtään mitään muuta kuin nyt.

Alle 150 päivää jouluun – Sampler de Noël

Sampler de Noël (Isa Vautier), Mains & Merveilles Spécial Marquoirs (2007)

Vaupel & Heilenbeck 28 count + DMC

Yksi ihana jouluhullu ystäväni laskee päiviä jouluun ja jonkun aikaa sitten niitä oli 150. Sain siis ilmeisen hyvissä ajoin valmiiksi samplerini! Tekeillähän tämä on ollut vaatimattomasti noin viisi vuotta, mutta väliäkö hällä. Otan paremman kuvan kunhan olen ripustanut tämän paikoilleen, nyt tällainen otos, joka tosin on sentään parempi kuin eiliset kuvat. Onnistuin tarkentamaan kaikki kuvat illalla kirjaimellisesti päin mäntyä, tänään siis oli vuorossa uusi yritys.

Tykkään tästä, Isa Vautier on suunnitellut kauniin joulumallin! Aika mukavaa saada jotain valmiiksi, varsinkin kun ottaa huomioon nykyisen pistelytahdin. On mielettömän ihanaa kun voi pistellä juuri sen verran – niin vähän tai niin paljon – kuin haluaa.

*****

I have finished my sampler! A friend of mine told me some time ago that we have 150 nights until Christmas, so I’m not late at all. Nobody remembers that I’ve been stitching this for five years… The photo isn’t very good, I’m sorry, this was the second evening when I took photos of this and I just got tired. But I’ll take a better photo when it’s hanging on the wall.

Isa Vautier designed a beautiful Christmas sampler, I like this a lot! It’s wonderful to actually finish something, I haven’t been stitching a lot lately. But I just love the fact that I can stitch as much (or as little) as I want, every day.

Läsnä

”Mitä tekemistä minulla on metsässä, jos ajattelen jotain muuta kuin metsää?”

– Henry Thoreau –

Olen kirjoittanut monta blogikirjoitusta yksinkertaistamisesta melkein valmiiksi, mutta on ollut vaikea päättää mistä päästä aloittaisin niiden julkaisemisen täällä. Asiat liittyvät toisiinsa ja aiheet tuntuvat solmuilevan niin, että kaikesta tulisi helposti yksi maratonin mittainen kirjoitus. Jostakin on hyvä kuitenkin pätkäistä poikki.

Kaikki tiivistyy läsnä olemiseen. Läsnä olemiseen omassa elämässäni ja läsnä olemiseen siinä hetkessä mitä kulloinkin elän. En pidä ajelehtimisesta enkä ajan livahtamisesta johonkin mitä en oikeasti olisi halunnut tehdä. Haluan tehdä tietoisia päätöksiä ja valintoja ajankäyttöni suhteen ja iloita jokaisesta hetkestä.

Jotta voi olla aidosti läsnä, on turha karsittava. Jotta voi karsia turhan, täytyy tietää mikä on itselle tärkeää. Sitä yksinkertaistaminen kohdallani on. Toiset kutsuvat sitä minimalismiksi, mutta minusta yksinkertaistaminenkin on kaunis ja itselleni sopiva sana.

Kauan sitten aloitin juuri tästä, kirjoitin itselleni konkreettisen listan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Listalla on isoja tärkeitä asioita ja pieniä tärkeitä asioita – muun muassa uuden ammatin opiskeleminen, ystävät, liikkuminen, tee, lukeminen ja kirjoittaminen. Sitten kirjoitin toisen listan niistä asioista, mitkä myös täyttivät elämääni, mutta mitkä halusin pois. Tältä listalta löytyi esimerkiksi muutama harrastus, paljon tavaraa, huonoa ruokaa, television katselu ja myöhään valvominen.

Sen jälkeen aloitin karsimisen. Asiat alkoivat muuttua, kun uskoin että kaiken voi siivota. Tämä on minun mantrani tällä hetkellä. Kaikki tarkoittaa jokaista yksittäistä lehtikoteloa joka on täynnä epämääräistä paperia, mutta se voi tarkoittaa myös vaikkapa asioita, elintapoja, harrastuksia tai ihmissuhteita. On vain aloitettava ja tartuttava toimeen. Omalla kohdallani se tarkoitti ensin vakavaa ajattelua ja sen jälkeen reipasta työn tekemistä, että ajatukset muuttuivat teoiksi.

Uskon, että kun elämässä on vähemmän asioita, on helpompi olla läsnä. On ihanaa keskittyä ja nauttia monenlaisesta tekemisestä ja ajatella illalla, että tänäänkin oli hyvä päivä.

Hyvää tätä päivää!

Arvonnan voittajat

Elokuu ehti jo toiseen päivään, mutta arvonta on nyt suoritettu. Pastat voitti Riksu ja lehden MariJ, onnea teille kovasti paljon! Lähetin molemmille jo sähköpostia.

Kiitos kaikille osallistumisesta arvontaan! Mukava oli arvontakirjoituksen kommenteista treffata teitä, ketkä blogiani luette.

Ihanaa loppuviikkoa!

*****

I’ve drawn the names out of the hat and the winners are Riksu (pasta) and MariJ (magazine), congratulations!

Have a happy end of the week!

Muriel Barbery: L’élégance du hérisson

Siilin eleganssi siis – oi mikä kirja! Jotenkin olen onnistunut väistämään tämän aiemmin, mutta sitten joku vinkkasi. Reissukirjaksi tämä hyllystä lähti mukaan, täytyihän Ranskan reissulla olla luettavana ranskankielinen kirja.

Tämä oli ihmeellisen hauska ja traaginen kirja yhtä aikaa. Hymyilin ja hykertelin hirveästi tätä lukiessa, niin että kanssamatkaajat välillä hyssyttelivät. Kaunista ja rikasta kieltä, tyylikästä huumoria ja koko asetelma jotenkin niin ranskalainen ja minusta hyvin uskottava. Lisäksi tarinaan kuului kirjoja, teetä ja kissa, mitä muuta voi kaivata?

En tapani mukaan kirjoita juonesta mitään, kaikki löytävät halutessaan siitä tietoa. Mutta jos ette sisällöstä halua tietää, niin älkää lukeko arvosteluja etukäteen, joissakin paljastetaan ainakin minun makuuni ihan liikaa. Kirjassa on paljon ihania ajatuksia, kääntelin sivujen kulmia merkiksi ja luin uudelleen. Parhaita elämäntaito-oppaita ovat tällaiset, joita ei sellaisiksi ole suoraan kirjoitettu. Osa filosofisesti lennokkaimmista kohdista meni varmasti vähän ohi kielen takia ja tuumaan tässä että haenko saman kirjastosta suomenkielisenä luettavakseni.

Kirjan loppu oli erilainen kuin kuvittelin, mutta kyllä se oikea oli sittenkin. Kirjablogeissa on varsin vaihtelevia kommentteja tästä. On vaikea analysoida tässä enempää paljastamatta mitään, mutta kyllä kirjassa loppua pohjustettiin, sen tosin huomasi vasta jälkikäteen. Toisaalta en jaksa edes kamalasti analysoida jotain kirjan osaa, lukukokemus kokonaisuutena on se millä on väliä minulle. Tämä kirja herätti tunteita – paljon ja laidasta laitaan – varmaan enemmän kuin mikään muu tänä vuonna lukemani, että lukukokemuksena juuri nyt vertaansa vailla.

On ihanaa kun jonkun aikaa kirjaa luettuaan tietää että tähän kirjailijaan voi luottaa loppuun saakka. Finnconin kunniavieras Liz Williams sanoi Hesarin haastattelussa, että ”lukijan pään saa pistää sekaisin, kunhan hänestä pitää huolta.” Tätäkin kirjaa lukiessa onneksi tiesi, että kirjailija tietää mitä tekee, vaikka hän veisi lukijan minne tahansa. Kaikki kirjailijat eivät valitettavasti pidä lukijasta huolta, epäilen että he eivät osaa, sinisilmäisenä uskon että kaikki haluaisivat.

Lukekaa ihmeessä tämä jos filosofiset pohdinnat eivät ideana yökötä. Tässä kirjassa minusta niitä ei alleviivattu tai päälleliimattu liikaa kuitenkaan, vaan ne sopivat luontevasti päähenkilöiden ajatuksiksi. En siis ole suomennosta lukenut, mutta voi, toivon että se on hyvä!

”Que le silence serve à aller à l’intérieur, qu’il soit nécessaire pour ceux qui ne sont pas interessés que par la vie au-dehors, je ne crois pas qu’elle puisse le comprendre parce que son intérieur à elle est aussi chaotique et bruyant que l’extérieur de la rue.”