in angulo cum libro

Yksinkertaistan talon ja mielen nurkkauksia, että sinne jää tilaa tärkeille asioille – kirjoittamiselle ja lukemiselle, joogalle ja muulle liikkeelle, ihmisille ja kissoille, matkustamiselle ja käsitöille sekä maailman pelastamiselle. Koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

Aamut

: 14.6.2012

Rakastan aamuja! En ole ikinä ollut kovin aamu-uninen ja olen jo pari vuotta sännännyt silloin tällöin lenkille tai kuntosalille anivarhain. Salilla on sen avautuessa puoli kuudelta yleensä hyvin hiljaista ja rauhallista. Silti olen jo pitempään halunnut kääntää vuorokausirytmiäni niin, että heräisin säännöllisesti aikaisin. Ongelmana on vain muka ollut se, että rakastan iltojakin ja olen ollut melkoinen yökukkuja. Vaikka pärjään kohtuullisen vähällä unella, niin tarpeeksi nukkuminen on nykyään minulle tärkeää ja perusasia, josta haluan pitää kiinni. Niinpä yön lyhentäminen molemmista päistä ei onnistunut enkä halua sellaista.

Nyt parin kuukauden jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että olen onnistunut kääntämään rytmiä enkä aio enää palata entiseen. Mistä luovuin? Illan viimeisistä tunneista, jotka olivat minulle ihan tyhjänpäiväisiä. Telkkarin katsomista, netissä surffaamista tai kouluhommien tekemistä puolinukuksissa. Kun menen tarpeeksi aikaisin nukkumaan, herään yleensä ennen kännykän herätystä virkeänä. Nyt kesälomalla en monestikaan laita edes kelloa soimaan ja herään silti.

Olen kehitellyt itselleni yksinkertaista aamurutiinia tähän tapaan, se tosin elää vielä ja vaihtelee. Aamuni ovat kuitenkin jo rauhallisia, hitaita ja hiljaisia ja teen aamuisin juuri niitä asioita mitä haluan. Miksipä en tekisi?

Tänä aamuna lenkkeiltiin Murmelin kanssa vaihteeksi noissa kuvien maisemissa, juoksukoulu on kohta puolessa välissä.

Ihanaa päivää jokaiselle!

*****

I love mornings and I’ve now changed my rhythm so that I go to sleep earlier and wake up early. I just love those quiet, peaceful and slow moments. I have stopped watching tv late at night and surfing in the Internet half asleep. Instead I am developing my own morning routine a bit like this, but it’s still forming. I love my mornings :)

This morning I went jogging and walking with a friend and took couple of photos with my phone. It was a beautiful, sunny morning!

Have a wonderful day!


12 responses to “Aamut

  1. Samat on ongelmat; ei malttaisi nukkua oikein ollenkaan, ja sehän ei ole hyväksi… (Serkkuni oli löytänyt jostain artikkelin, jossa muistutettiin, että runsas nukkuminen on hyväksi painonhallinnalle, varsinkin, jos on pulleuteen taipuvaiset geenit. Kuulemma ”lihomisgeenit” toimivat väsyneenä aktiivisemmin. Me ko. serkun kanssa omataan sekä nuo geenit että tämä nukkumismalttamattomuus :D.)

    • Leena sanoo:

      Juu kyllä nukkuminen varmasti vaikuttaa painonhallintaa ja minulla vaikuttaa ainakin syömisen laatuun ihan selkeästi. Olen niin tyytyväinen kun olen oppinut nukkumaan tarpeeksi, ei ole ihan helppo homma sekään välttämättä!

  2. Emma sanoo:

    Kauniita aamukuvia.

  3. Virpi sanoo:

    Ihania kesäkuvia. Kyllä aamuissa on oma viehätyksensä, erityisesti näin kesällä. Lomalla vain on vaikea malttaa mennä ajoissa nukkumaan ja joskus aamut venähtävät. Silloin tuntuu siltä kuin puoli päivää olisi mennyt pilalle.

    Hyvässä vauhdissa on jo tuo järjestelysi. Minä en ole vielä päässyt edes alkuun.Pihapuuhat tuntuvat vievän kaiken liikenevän vapaa-ajan. Ei oikein ehdi netissäkään luuhata. Noin kauniita säilytyslaatikoita ei meiltä valitettavasti löydy, joudun tyytymään arkisempiin… Mutta on minullakin yhdessä Pariisista tuodussa peltirasiassa lankoja!

    Tuosta pistelemästäsi joulumallista. Ihmettelen aina ihmisiä, jotka keskellä kesää sujuvasti pistelevät joulukoristeita. Minä en saa niitä koskaan alkuun, kun en pääse kesällä sopivaan tunnelmaan. Joulun alla kun niitä sitten väsäilen niin tulosta tulee tuskastuttavan hitaasti kun silloin vaan sattuu muutenkin olemaan liikaa puuhaa! Ihan fiksua siis jos saa pisteltyä joulukoristeita jo kesällä. Sitten on jotain mitä jouluna laitta esille!

    • Leena sanoo:

      Juu, päivä alkaa paljon paremmin kun saa itsensä ihmisten aikoihin ylös. Tänä aamuna kävin ystävän kanssa aamulenkillä vesisateessa, aika ihanaa sekin!

      Minä kyllä pistelen joulukoristeita ympäri vuoden, joulu on niin ihanaa aikaa, että hyvä pitää mielessä kesälläkin :D Jospa tuo ennen joulua valmistuisi…

      Tsemppiä pihapuuhiin ja järjestelyyn sitten kun siihen paneudut!

  4. Melissa sanoo:

    Oh, those photos are beautiful! Did you just take them with your phone? I’ve been pondering the same thing about how to restructure my mornings too. I need a dog (or a friend) to walk with! Enjoy your new morning routine!

    • Leena sanoo:

      Thanks Melissa! Yes, I took them with my phone, they turn out quite nice, even though not so good as with my camera. I just love mornings, today we went jogging in the rain :)

  5. Marja sanoo:

    Olenkin ollut havaitsevinani, että joku nimeltä mainitsematon kuikuilee netissä hyvinkin varhain :) Silloin kun kuljin junalla töihin, niin kesäisin kello soi neljältä, jotta ehdin viiden aamujunaan. Ei tehnyt yhtään tiukkaa, vaikka työkaverit välillä ihmetteli. Aamut on parhaita. Mie oon meidän taloudesta se, joka haluaa tehdä kaikki pakolliset hommat siivouksesta ja kauppareissuista lähtien heti aamusta, jotta voi loppupäivän tehdä mitä haluaa… Muu porukka vain tahtoo saada itsensä liikkeelle vasta puolilta päivin ja olen siihen mennessä jo täysin kyllästynyt odotteluun. Onko kuvat Oulusta? Heinäkuun lopulla olisi tarkoitus tulla ajelemaan Potna-Pekalla…

    • Leena sanoo:

      Juu, enkä edes ensimmäiseksi aukaise tietokonetta aamuisin :) Aamut on ihania! Minä myös haluan juosta kaikki asiat heti aamulla, niin ei tartte kelloa kytätä koko päivää.

      Kyllä Oulusta on nuo kuvat otettu, mukava välillä sielläkin lenkkeillä. Lähetähän viestiä kun olet tulossa tänne päin, jos vaikka kahvilla ehdittäisiin treffata!

  6. Murmeli sanoo:

    Kiitos vaan aamulenkkiseurasta! Minä en ole vielä kovin aikaisin tottunut nousemaan (vaikka haluaisinkin!), mutta kun on sinun kanssa sovittu lenkki tai salille meno (paitsi ettei nytten päästä vähään aikaan yhessä sinne salille, nyyh!) niin onpas ihan kiva nousta sängystä aikasin ja kun on heti aamusta vähän urheillut niin johan on pirteä ja virkeä ja päivä lähtee vauhdikkaasti liikkeelle :)

    (Tulipas pitkä lause, ei malttanu välimerkkejäkään laittaa :D

    • Leena sanoo:

      Älä muuta sano! Päivä lähtee ihan parhaiten käyntiin kun on liikkunut heti aamusta! Kiitos itsellesi seurasta, kyllä paljon säännöllisemmäksi on tullut minunkin aamuliikunta kun on kaveri joka on aina valmiina lähtemään kukonlaulun aikaan mukaan :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: