Uusia kirjoja on jo useampi luettavana, eli jospa kirjoitan parista jo aiemmin luetusta, että joku järjestys säilyy. Kaikista alkuvuonna luetuista kirjoista en tänne kirjoittele, vaikka niitä ei järin monta olekaan ollut… Helmikuussa luetut Lymyvuoren peikot, Kuningas Tulle ja Ruohometsän tarinoita olivat kivoja kirjoja, erityisesti tykkäsin Kuningas Tullesta. Se on Irmelin Sandman Liliuksen 70-luvulla kirjoittama lastenkirja, jonka satuin bongaamaan kirjaston poistomyynnistä. Jatko-osakin on muistaakseni hyllyssä. Kirjailijasta voi lukea lisää vaikka Risingshadow’n sivulta.
Teemestarin kirjasta puolestaan sanon pari sanaa. Emmi Itäranta voitti tällä kirjalla Teoksen suuren fantasia- ja scifikirjoituskilpailun reilu vuosi sitten ja kirja on hänen esikoisromaaninsa. Tykkäsin kovasti, kirja on sujuvasti kirjoitettu, siinä on paljon oivia oivalluksia ja tarina oli kiehtova. Kirja kertoo siitä, millainen voisi olla pelottava tulevaisuumme kun vesi on loppumassa. Silti kirja on kuitenkin hyvin kaunis, eikä yhtään ahdistava. Tietysti teemestarin näkökulma tuo vielä lisäarvoa tällaiselle teen rakastajalle.
En tykkää kirjoitella tänne kirjojen juonesta, kun en itsekään lue juonikuvauksia etukäteen. Minusta ne paljastavat usein liikaa ja yllätyksellisyys häviää. Sitä paitsi tämä ei edelleenkään ole kirjablogi, vaan lukupäiväkirja :)
PS. Päivän siivousvinkki: Latasin kehutun Evernoten ja opettelen käyttämään. Tämä on toinen yritys, en välttämättä ekalla kerralla lämpene uusille ohjelmille. Toimii sekä puhelimessa että koneessa ja sinne saa talteen suurinpiirtein kaiken säästämisen arvoisen. Tosi helppo napata tietoa talteen nettisivuilta ja sähköpostista voi lähettää viestit suoraan Evernoteen. Haaveissa on siivota paperisaaste, eli aion skannata harvat säilytettävät paperit ja tallettaa sähköisesti. Mutta kuten muussakin siivouksessa, kaikki alkaa sähköpostiin (ja taloon…) tulevan tavaran määrän minimoimisesta, mikä myös on alkanut. Henkisesti olen valmistautunut tähän koko kevään, ihanaa päästä tositoimiin ja aloitinpa sitten tästä koneesta kuumeen vuoksi.
Evernote vaikuttaa kiinnostavalta. Sen verran arkistotausta puskee taas päätään, että ihan kaikkea tuskin kannattaa tuonnekaan suoltaa :). Toisaalta ois kyllä kiva saada jotain järjestystä esim. ristipistoilmaismallihärdelliin… Mun tän kesän tavoite on siivota ikuisesti säilytettävät asiakirjani asianmukaiseen kansioon ja jotenkin organisoida lasku/tiliote/takuukuitti/verohelvetti omiksi yksiköikseen… Jostain syystä töissä jaksaa lajitella paperit ja kotona kaiken tunkee yhteen kaappiin lukkojen taakse – eikä koskaan löydä mitään…
Jee, joku toinenkin aikoo kesällä organisoida, kiva kuulla :) Juu ei, Evernoteen kannattaa laittaa talteen vain sellaiset mitä ihan varmasti joskus tarvitsee. Siinä on myös kätevä haku, joka käsittääkseni tunnistaa myös tekstiä skannatuista tiedostoista, en ole vielä tarkempaan perehtynyt.
Minulla on mitta täysi, enkä osta/hanki/säästä/jemmaa/talleta enää mitään mitä ”joskus voi tarvita”. Paperin tuloa olen yrittänyt jo pitkään vähentää, esim. Netpostin kautta saa paljon asiaa sähköisesti ja monet laskut saa sähköisesti onneksi myös. Tosin sitä aiemmin kertynyttä paperia on just siellä ”yhdessä kaapissa lukkojen takana” vielä PALJON, huoh, mutta kesä on pitkä :)
Ihana tämä sun uusi blogi. Tykkään lukea kirjoista, joita ihmiset on lukeneet, joskus tulee sellainen olo, että toi pitää nyt heti varata kirjastosta ja päästä lukeman. Ja nimenomaan kyse on muista kuin ihan uusimmista uutuuksista myös.
Kesällä meinaan organisoida minäkin. Työhuoneeni nimittäin. Siellä on taas joku käynyt sotkemassa ja lankoja, kankaita ja ristipistojuttuja on kauheessa sekamelskassa…. Kukahan sen sitte siivoomisen jälkeen taas sotkee?
Ihanaa Lomaa Lennu! Minä vielä odottelen kolme viikkoa omani alkua.Sitten on sääkin varmaan jo niin kuuma ettei työhuoneen siivoamisesta tule kuumuuden takia mitään, joten pitänee pikkuhiljaa ryhtyä hommaan nyt kun vettä sataa toista päivää…
Kiitos Virpi, kiva kun löysit tänne! Olen itsekin löytänyt monta kertaa parhaat kirjavinkit blogeista, siksi on mukava edes vähän kirjoitella niistä kirjoista mitä on lukenut.
Jee, lisää kesäorganisoijia :) Tsemppiä kesäloman odotteluun, täälläkin satelee, mutta kesäsade on kaunista sekin.